Siel` on hieno hietakehto

Liperin kirkko.

Liperin kirkko.

Oli tavallinen loppukesän päivä. Kävelin maalaispitäjän kirkkomaalle ohi jykevän, punatiilisen kirkon. Suurikokoinen kirkko kertoi ajasta, jolloin kylän taloja ja tiloja asuttivat suuret suvut lapsineen ja palkollisineen. Väkeä oli paljon.

Tuolloin tultiin kirkolle pitkien matkojen takaa hevosilla, mutta kesäisin myös hautausmaan aidan takana pilkottavalle järvenlahdelle veneillä soutaen. Käytiin kirkossa sanaa kuulemassa. Vaihdettiin kuulumisia kirkonmäellä tuttujen kanssa. Hevospuomitkin olivat aitovieressä paikoillaan.

Menin kirkkomaalle jo valmiiksi raollaan olevasta rautaportista. Kirkon pääsisäänkäynnin ovet pilkottivat punakylkisten petäjien lomasta Tuonenlehtoon, jonne haudatuille ne pysyivätkin nyt iäksi suljettuina. Alueelle kuului liikenteen ääniä, joskaan ei häiritsevästi. Kiviaidan sisäpuolella henki rauha. Oli kuin lukuisiin hautakiviin kaiverretut nimet kertoisivat kulkijalle, että olemme menneet edellä, odotamme teitä. Aidan takana soljui suihkulähde. Virvoittavat vedet olivat läsnä tässä ajassa ja paikassa.

Kävelin hautakivien väliin jäävää nurmikaistaletta pitkin katsoen vuoroin vasemmalle ja oikealle. Luin nimiä. Hän täällä ja hänkin. Näkyi tuttuja ja tuntemattomia nimiä eri vuosikymmeniltä ja – sadoilta. Luin kiviin kirjoitettua tekstiä äänettömänä pysähtyen erään tutun nimen kohdalle ajatellen: ” Voi poika minkä teit!” Kuolinpäivä ja – vuosi olivat samat kuin Wold Trade Centerin terrori- iskun, 11.9. 2001. Saattoi olla helppo valita elämäntuskassa kuolinpäiväkseen sama, jolloin kuoli lähes 3000 ihmistä hirvittävän teon seurauksena. Enhän sitä tiedä.

Matkani jatkui hiekkakäytävällä sukulaiseni haudalle, jossa kohentelin kukkia. Mieleen nousi ajatuksia lapsuudesta ja nuoruudesta, joiden hetkien ainutkertaisuutta en voinut silloin ymmärtää. Voinko nytkään? Eteeni tuli lisää kiviä tuttuine nimineen. Tummia kiviä. Kivet kaikkine sävyineen. Silmäilen kädessäni olevaa nimilistaa. Pysähdyin joidenkin hautakumpujen kohdalle niitä kuvaamaan. Kuvista tulisi kuvakooste jo menetettyjen kyläyhteisöjen albumiin. Jälleen kaikki olisivat yhdessä. Heistä kaikista oli monta tarinaa. Heidän viimeisistä leposijoistaan tulisi monta kuvaa kesäisine kukkineen.

liperin sankarihautausmaa

Hiljaisten hautojen lomassa pilkotti suojaavan kuusenoksan alla kansansalaissodan muistomerkki synkkine vuosilukuineen. Arvatenkin valkoisten. Välittömästi sen merkin läheisyydessä oli toinen muistomerkki vuosilta 1939- 1945 tekstillä ”Isänmaan puolesta kaatuneille.” Meidän kaikkien. Kuvasin jälleen kännykälläni. Säpsähdin katsellessani sankarihautojen rivistöä. Olin nuorten miesten lyhyeksi jääneen elämän äärellä, heidän viimeisen päivänsä äärellä. Useista hautakivistä olivat vuosikymmenten kuluttamina nimet käyneet lähes näkymättömiksi. Osa nimistä ei ollut enää luettavissa. Ei heidän, jotka olivat kutsuttu nimeltä nuorena kuolemaan.

Hautausmaalla näkyi heitä, jotka olivat eläessään varmistaneet itselleen hautapaikan keskeiselle, näkyvälle paikalle. Jonkin verran muita korkeammalle, riimuilla aidattuina. Se oli osa kalmiston historiaa. Samoin hevosenkengän muotoinen muistokivi kertoi nurmen alla nukkuvan elämäntyöstä hevosten parissa.

Hautausmaan vanhassa osassa eteen osui pahoin ruostunut rautaristi: ”Tässä lepää talonemäntä Walborg.” Mitä erityistä hänessä lienee ollut, koska hän oli saanut naisena suuren rautaristin? Se tapa oli muistomerkin osoittamina vuosikymmeninä harvinaista. Olisikohan talo ollut ilman isäntää, joten kaikki kunnia kuului talon emännälle? Hän lienee ollut arvostettu henkilö, joka oli pitänyt taloa taidoillaan pystyssä. Halusin kuvitella emännän hänen eläessään komearyhtiseksi, käskemään tottuneeksi, mutta samalla kyvykkääksi osoittamaan lämpöä ja ymmärrystä talonsa väkeä kohtaan. Hänen hautaristinsä edusti mielessäni Niskavuorta ja sen emäntää. Mutta maailma unhoon on jäänyt.

Teksti ja kuvat: Maija- Liisa

Share

27 comments for “Siel` on hieno hietakehto

  1. Maija-Liisan kirjoituksesta tuli mieleeni, että perin harvoin käyn hautausmailla- sukulaiseni ovat kaukana – samoin jumalanpalveluksissa käynti on vähentynyt
    Nykyisin kuuntelen tiedotusvälineistä mm. nojatuolikirkkoa silloin kun se on. Joskus muinoin äitini kanssa kävelimme Niinivaaralta
    Kettuvaaran haudoille – nautin reissuistamme.
    Hyvää syyssunnuntaita kaikille. Sieniäkin taitaa jo olla – puolukoista en ole varma.

    Pusan Mirja

  2. Liperin kirkontorni näkyy jo kauan ennen
    kuin tullaan varsinaiselle “kirkolle”, sen totesin
    viimeksi keskiviikko-iltana kun retkeilimme
    sillä(kin) suunnalla.

    “On taas lähdettävä kirkolle” sanottiin ennen vanhaan
    mummolassakin kun tarkoitettiin, että oli lähdettävä
    kuntakeskukseen asioille. Matka sinne Viinijärven
    Ristonkankaalta oli mahdollisimman hankala kun ei
    ollut omia autoja.

    Liperin hautausmaa on käymättä, mutta Viinijärven
    on sitäkin tutumpi, varsinkin ortodoksinen puoli.
    Hieman harmitti, kun keskiviikon aikataulu oli
    niin tiukka, että emme ehtineet siellä kuljeksimaan.

    Viinijärven luterilaisesta kirkosta voi katsella
    tuoreita sisäkuvia jos avaa Pälkjärven kotisivujen
    tarinat-osion. Ne löytyvät tarinani “Retki Riihirantaan”
    lopusta.

    Liperin pitäjässä asui paljon siirtolaisia.
    Maija-Liisa etsi katseellaan varmaan heidänkin
    leposijojaan.

  3. Liperissä on Viinijärvi mukaan lukien neljä eri hautausmaata.
    Tämä kirkon vieressä sijaitseva on vanhin osa. Sitten varsinainen
    Tuonenlehto, johon nykyään haudataan, sijaitsee kirkolta
    Rääkkylään päin kuten keskimmäinen metsähautausmaakin.

    Hautausmailla kiertely kuuluu meidän Pälkjärvi- projektiin,
    jossa kuvaamme eri hautausmailla tänne haudattujen siistolaisten
    viimeisiä leposijoja. Minun urakkani on vielä kesken, mutta
    toivottavasti saan sen ennen lumen tuloa tehdyksi. Kuvat
    löytyvät Facebookin Pälkjärvi- albumista sekä Suomen kirkkoja
    ja hautausmaita albumeista.

    Noiden sankarihautojen läheisyydessä oli rovasti Juhana Varosen
    hauta. Onko hän alkujaan Värtsilästä?

  4. Se on muutama kerta vuodessa jolloin käyn hautausmaalla. Mikäli siellä on sukua tulee hetki hiljennyttyä heidän hautansa äärellä.
    Mutta ne vieraan paikkakunnan hautausmaat ja niiden vanhat osat kertovat ihmisten elämän pituudesta, sodista ja nälkävuososista ja niin edelleen. Moni tuhatkahdeksansataaluvun puolivälissä syntyneistä ei nähnyt 65 vuoden täyttymistä vaan kuluttava elämä vei hautaan nuorempana.

    Kun olen kauempana kotoa vaikkapa Länsi-Suomessa käyn sankarivainajien haudoilla. Niistä kiinnostavat kaatumispaikat. Minnekä kyseisen paikkakunnan sotilaat ovat liikekannallepanossa joutuneet ja missä ovat ensimmäiset kaatuneet saaneet matkansapään. Esimerkiksi Perhon miehistä ensimmäiset kaatuneet ovat jatkosodan Korpiselän taisteluiden ajalta

    Hautamuistomerkeistä voi lukea monenlaista ja tehdä päätelmiä, joita ei ole kiveen tai rautaristiin kirjoitettu.

    Muistanko oikein Juhana Varosesta, että hän oli syntyisin Inkerinmaalta.

  5. Tietoisku Juhana Varosesta (Värtsilän paimenmuisto, s.41-44):

    Syntynyt 9.7.1899 Keltto, Inkeri
    Kuollut 12.1.1981, haudattu Liperiin
    Pappisvihkimys 15.12.1935 Leningrad, pappisoikeudut Suomessa 14.1.1953 Kuopiossa

    Ylimääräinen pappi Inkerissä: Toksova 1928-34, Leningradin suomalainen seurakunta 1934-36, oto Keltto, Kolpana, Kupanitsa ja Spankova. Kirkkoherra Toksovassa 1935-36.

    Suomen Kirkon Sisälähetysseuran palveluksessa1937. Viipurin Nuorten Miesten Kristillisen Yhdistyksen nuorisotyöntekijä 1938.Suomen Kristillisen Työväenliiton saarnaaja 1939-41, 44-46.
    Sonkajärven avustava työntekijä nuorios- ja pyhäkoulutyössä 1947. Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen piirisihteeri 1948-52. Ylimääräinen pappi Tuusniemellä 1953, Leppävirrala 1953-56, Kyyjärvellä 1956, Pihtiputaalla 1956-59, Konginkankaalla 195-60. Kirkkoherra Pylkönmäellä 1960-64, Konginkankaalla 1964-65 ja Värtsilässä 1965-69.

    Eläkkeelle 1969. Teki papintöitä senkin jälkeen, mm. Sulkavalla ja virallisena apulaisena Tohmajärvellä.

    Sitkeä ja paljon – vaikeitakin aikoja – kokenut rovasti!

    Kuva Värtsilän kirkon seurakuntakodin seinällä.

  6. Kiitos Erkille tyhjentävästä vastauksesta!

    Mietin siellä hautausmaalla hänen yhteyttään Värtsilään
    ja Liperiin.

    Heinäkuussa me Lissun kanssa kuvasimme erään helteisen päivän
    Kiihtelysvaarassa ja Tohmajärvellä. Lissu laittoi ne kuvat
    erittäin kauniisti esille albumeihin: Pälkjärvi sekä Suomen
    kirkkoja ja hautausmaita- Tohmajärvi. Käykääpä katsomassa
    niiltä sivuilta!

    Pälkjärvi on suljettu yhteisö,
    jonne pitää hakea pääsy siitä Pälkjärven kirkon
    rappusten juurelta muistaakseni.

  7. Muistan naapurista Juhana-rovastin. Mieleeni on jäänyt samoista kuvioista myös kaksi naista; iäkkäämpi oli ehkä hieman vajavainen, nimeltään Maija ja nuoremman nimi oli muistaakseni Senni. Maija oli kaiketi jonkinlainen kotiapulainen ja olisiko tämä Senni voinut mahdollisesti olla peräti rovastin tytär tai vähintäänkin lähisukulainen?!
    Kotieläiminä rovastilla oli kaksi saksanpaimenkoiraa; emokoiran nimi oli Rita ja toinen koira jonka nimeä en nyt muista oli mainitun Ritan pentu. En muista myöskään, olivatko koirat oikeasti vaarallisia mutta terveyssisar Annikki Kuningas varsinkin pelkäsi niitä niin paljon, että ei uskaltanut kävellä Pappilan ohi vaan kiersi Sääperin taloihin mennessään lenkin kotipihamme ja navettamme kautta.
    Pappilasta kuului silloin tällöin laukauksia; rovasti kaiketi ammuskeli ehkä haittalintuja omistamallaan käsiaseella.

    Aatami Kuortin ja Reijo Arkkilan toimittamassa kirjassa “Inkerin kirkon yö ja aamu” on monen muun ohella henkilökuvaus myös Juhana Varosesta. Nuoruuden valokuvan lisäksi on mainittu Erkki L:n kommentissakin mainitut tiedot. Suomeenmuuttopäivä on J.V:llä ollut 24.8.1936. Neuvosto-Venäjän aikaisista opiskelu- ja työajoista vv. 1929-1936 on maininta:”…oli vangittu moneen otteeseen…”.

    Vaikeiden aikojen kokemukset lienevät osaltaan vaikuttaneet siihen, että rovasti Varonen ei kaiketi suhtautunut kovinkaan suopeasti ortodoksikirkkoon.

  8. Lisää Juhana Varosesta. Hän tuli ylioppilaaksi Suomalais venäläisestä yksityisestä yhteiskoulusta Leningradissa 1923.Puoliso Anna Ropponen v. 1921, kuoli 1968. Lapset Matti 1922, k. 1944, Maria 1924, K
    atariina 1925, Ilmari 1929, Reino 1931, Impi 1932 Sulo 1938.

    Muistaako kukaan Varosta siltä ajalta, kun hän oli Tohmajärven virallinen apulainen 1981…siis pari vuotta Värtsilän kirkkoherran virasta eläkkeelle siirtymisensä jälkeen? Oltuaan välillä Sulkavan vt. kappalainen 1969…70.

  9. Värtsilän kirkkokuoro teki matkan Ruotsiin ja Norjaan. Rovasti Juhana Varonen toimi matkan oppaana olihan hän Värtsilän seurakunnan paimen silloin. (Kirkkoherra -nimitystä hän ei suostunut käyttämään)

    Pidimme konsertin eräässä kirkossa. Kuulijoina oli täysi kirkko Inkerin-suomalaisia kuulijoita. Heitä oli saapunut kaukaakin ystäväänsä Juhana Varosta ja hänen seurakuntalaisiaan tervehtimään. Tunnelma oli mitä sydämellisin. Kahvipöydässä kuultiin huikeita kertomuksia heidän pakomatkoistaan Inkerinmaalta Suomen läpi Ruotsiin.

    Siellä kuulin, että Juhana Varosesta olisi kirja nimeltä “Verraton Juhanamme”. Kirjaa en kuitenkaan ole nähnyt.

  10. Arvokasta tietoa Alpo Aatokselta! Kiitos! Mutta se kirja! Kukahan alkaisi selvittää, onko sellaista? Kirjastotäti? Telle?

  11. Heitän pallon suosiolla Kirjastotädille,
    hänellä on käytössään laajemmat kanavat,
    esim. Kirjastojen kaukopalveluun ympäri
    Suomea.

    Googlettamalla asiasanan “Toksovan kirkkokuoro”
    pääsee Inkeriläisten Viestiin jossa kuva
    tuosta kuorosta. Juhana Varonen mainitaan,
    mutta hän ei näy kuvassa.

  12. Paljon teiltä tietoa löytyikin. Samassa hautakivessä
    oli myös hänen vaimonsa ja Maria- tyttären nimet.

    Kuvasin silloin käydessäni sen kiven ja laitoin Liperin
    seurakunnan albumiin. En osaa linkittää sitä kuvaa tähän.
    Minkä nimisiä mahtoivat olla Juhana Varosen vanhemmat?

  13. Värtsilällä on mielenkiintoiset kytkennät Inkerinmaan Toksovan seurakuntaan. Toksovan seurakunta lopetettiin Stalinin yksimielisellä päätöksellä ja seurakuntalaiset karkotettiin pois kotiseudultansa v 1942. Viimeisenä pappina oli Juhana Varonen, joka myöhemmin tuli Värtsilään.

    Stalinin kuoltua inkeriläisiä on palannut takaisin kotiseuduilleen ja kirkkokin “syntyi uudelleen”. Entinen värtsilän kirkkoherra Leino Hassinen vihki kirkon uudelleen käyttöön v 1994.

  14. Lähetin kuvan Värtsiin, löytyi vielä tiedostoista.

  15. Inkerin ja Värtsilän kytkennöistä lisää: – Leino Hassinen toimi jäätyään eläkkeelle v. 1987 Inkerin kirkon kouluttajana ja lääninrovastina vv. 1989-92 ja sen jälkeen piispana vv. 1993-95.

    Tohmajärven seurakunta jatkaa perinnettä Keltossa.

  16. Kuva Juhana Varosen hautakivestä.

    Juhana Varosen hautakivi

    Kuvan lähettäjä Maija- Liisa.

  17. Inkerinmaalla on toiminut toinenkin Waronen- niminen pappi:
    Juho/Juhana/ Janne Waronen vuosina 1893- 1906 Kaprion kirkkoherrana. Kapriossa asui tuolloin myös saksalaisia maanomistajia, jotka lausuivat papin sukunimen saksalaisittain
    “Pastor Faronen”, ja tästä suuttuneena hän oli lisännyt itse
    pitämäänsä kirkonkirjaan sukunimensä ensimmäiseen kirjaimeen
    ylimääräisen sakaran, ja siksi meidän perheemme nimi kirjoitetaan
    edelleen W- alkukirjaimella, kirjoittaa Eero Waronen isoisästään.

    http://WWW.inkeri.com

  18. Anna-vaimo kuoli 28.9.1968. Juhana V. oli Värtsilän kirkkoherra vv.1965-69. Miksi Annan nimi Liperin hautakivessä?

  19. Toinenkin kirja on olemassa, mutta en tiedä, mistä sitä
    saa. Inkerin teillä Toimittanut Pekka Laaksonen ja Sirkka- Liisa
    Mettomäki. Julkaisuvuosi taisi olla 1990

    Tämän Eero Warosen Inkerinmaalla pappisuransa aloittanut isoisän isä oli syntynyt Tohmajärvellä. Hiskin mukaan 1799
    oli Tohmajärven Patsonvaaraan muuttanut Pälkjärveltä Timotheus
    Waroin, eli Waronen puolisonsa Carin Jumppaisen kanssa, ja
    nämä olivat vuosina 1800- 1821 saaneet yhdeksän lasta.

  20. Juhana Varosen Anna-vaimo haudattiin Liperiin 12.10.1968.
    Jussi Raerinteen kommentissa mainittu nainen Maija oli Juhanan Maria-tytär, johon osui ukkosen salama 4-vuotiaana, ja hän jäi älyllisesti sen tasoiseksi kehitysvammaiseksi. Senni taas on Juhanan lapsenlapsi.
    Itse olen Juhana Varosen Katriina-tyttären tytär. Katriina-äidilläni ja isälläni oli maatila Liperissä.
    Suuret kiitokset kaikille edellisille kommentoijille. Tiedoissa on minullekin uusia asioita.

  21. Tämä meidän hautakivien kuvausprojekti on tuottanut monia mielenkiintoisia
    henkilöitä elämäntarinoineen tietoisuuteemme.

    Kiitokset kommentoijille!

  22. Jussi Raerinne
    Kai minä Sinut Muistan. Pieni pellavapäinen poika rattaissa, siskosi Päivin työntelemänä. Miten lämpöistä kesät silloin olivatkaan. Minä olen Juhana Varosen pojantytär, se mainitsemasi Senni. Käytän nykyään toista nimeäni.
    Olipa mukava löytää tällaisia kirjoituksia.
    T. Helena Varonen

  23. Kävin aatonaattona kolmella eri hautausmaalla, joista Kiihtelysvaara oli
    runsaslumisin. Siellä oli jopa jouduttu lapioimaan hautakiviä esille.

  24. Erkki Lintunen
    Juhana ja Anna Varonen valitsivat hautapaikakseen Liperin hautausmaan, ostamalla sieltä hautapaikan. Annan nukkuessa pois, hänet haudattiin sinne ensimmäisenä.
    T. Pojan tytär Helena Varonen

  25. Rovasti Juhana Varosella oli herttainen kotiapulainen, Eila nimeltään. Varonen vihki meidät avioliittoon vuoden viimeisenä päivänä.

  26. Nyt sukupolku rovasti Juhana Varosen ja minun välille löytyi, mutta yllättäen äidin pälkjärveläisten sukujen kautta.

    Lyhyesti: Maija Varonen, Helvi Heinonen Pesonen, Eino Pesonen, Anna Pesonen, Helena Haverinen, Anna Koljonen,
    Matti Koljonen, Kerttu Auvinen, Alex Auvinen, Kristiina Auvinen, Antti Arponen, Pekka Arponen, Anna Arponen,
    Pekka Juhonpoika Varonen, Pekka Pekanpoika Varonen, Juhana Pekanpoika Varonen

    Juhana Varonen on tullut ylioppilaaksi suomalais- venäläisestä yksityisestä yhteiskoulusta Leningradissa 1923

  27. alpo aatos
    Muistanpa hyvinkin teidän vihkiseremonianne. Uudenvuodenaattona saitte avioliitollenne siunauksen Värtsilän kirkossa. Olinhan siellä paikan päällä ihmettelemässä, kun joku nappasi kotihengettäremme. 🙂

    T. Helena Varonen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *