Äänisen aallot ja muita sota-ajan lauluja

Televisiossa menee par’ aikaa mielenkiintoinen neliosainen ohjelma Hengen asein. Ohjelma käsittelee talvi- ja jatkosodan tapahtumia. Sota-aikojen viihdetarjontaa, kiertuetoimintaa ja sota-ajan musiikkia. Luontevina kertojina ”suosikkipojat” Seppo Hovi ja Lane Lehtinen. ”Ite oon” kirjoittanut sota-aikojen musiikista lehtijuttua vuonna 1997. Annanpa palaa!

Yleisradiohan oli ilman muuta silloin ykkönen, kun piti oppia laulamaan nuo sota-ajan ”hitit”. Äänilevyjä tehtiin ja julkaistiin ankeasta ajasta huolimatta paljon. Osa äänityksistä oli peräisin jo ajalta ennen sotaa.

Meille kaikille tuttu Jori Malmstenin ”Heili Karjalasta” on jo vuodelta 1938. Ihmeen hyvin tuo tyttö on ikäisekseen säilynyt! A. Aimon laulama Onni Laihasen sävellys ”Metsäkukkia”, Maire Valtosen (Ojonen) esittämä V. Raen ”Pieni sydän” olivat ehdottomia ykkösiä talvisodan aikana. Vili Vesterisen tulkitsemat hanurikappaleet mm. ”Valssi menneiltä ajoilta” kuuluivat kestosuosikkeihin. Unohtamattakaan ”Säkkijärven polkkaa”, joka jatkosodan alussa Viipurin valloituksen aikana soimalla radiossa taukoamatta kolmen vuorokauden ajan näytteli ratkaisevaa osaa Viipurin linnan pelastamisessa räjäytykseltä.

Jenkkoja ja polkkia oli äänitetty silloin varsin vähän ymmärrettävistä syistä. Yksi jenkka kuitenkin, ”Eldankajärven jää”, tuli suosikiksi kertaheitolla. Sen oli säveltänyt alkuaan jo 1920-luvulla ”Ali Baban” nimellä Fred Markush. Erkki Tiesmaa teki riemukkaan ja kaunistelemattoman tekstin rintamaoloissa Uhtualla, ja siinähän se oli, ykkösten ykkönen, sanottiin!

On muuan valssi, joka ansaitsee oman lukunsa. George de Godzinskyn ”Äänisen aallot”. ”Gode” kertoo muistelmakirjassaan sävellyksen syntyneen Äänisen rannalla puolessa tunnissa silkkipintaiselle WC-paperille! Lomallaan Helsingissä hän tapasi sanoittaja Kerttu Mustosen ilmahälytyksen aikana pommisuojassa, jossa he lauloivat valssia yhdessä ja sieltä alkoi tekstiä syntyä. Malmsten sai paikan Saksaan menevässä sotilaskoneessa ja matkusti Berliniin levyttämään ”Äänisen aaltoja”. Kun levy sitten oli tullut Suomessa myyntiin, oli Fazerin musiikkikaupan ulkopuolella ollut pitkät jonot. Harvinaista siihen aikaan, kun tavallisesti jonotettiin ruokaa, esim. silakoita! Valssi kipusi heti ykkössuosikiksi. Levyvarasto loppui nopeasti ja uusi erä tilattiin Berlinistä. Laiva, jolla lähetys saapui, torpedoitiin Gotlannin lähellä ja niin ”Äänisen aallot” vaipuivat Itämeren aaltoihin. Dramatiikkaa kyllikseen! ”Äänisen aallot” joutui esityskieltoon peräti 42 vuodeksi.

”Vartiossa”- Lassi Utsjoen sävellys Elli Tuomiston sanoihin ”Mä vartiossa seison, nyt yössä yksinäin…”- oli koko sota-ajan kaikkein suosituimpia ja kuunnelluimpia kappaleita. Koskettavat sanat eivät jättäneet yhtään kuulijaa kylmäksi. Oopperalaulaja Erkki Eirto tulkitsi laulun unohtumattomasti. Anna Mutanen, Suomalaisesta Oopperasta hänkin, levytti kansansävelmän ”Jo Karjalan kunnailla”, san. Valtter Juva, pehmeästi ja sydämeen käyvästi. Sitä kuunneltiin herkistyneinä yhä uudelleen ja siitä tuli yksi suosituimpia toivekonserteissa. Liekö sen suosiota lisännyt Ulla Katajavuoren, silloisen kannelvirtuoosimme yksinkertaisen kaunis kantelesäestys?

Näistä toivekonserteista puheen ollen, jatkosodan aikana vain rintamamiehet ja -naiset saivat lähettää levytoivomuksiaan yleisradioon. Radiolupien määrä oli vuonna 1939 noin 300 000, mutta jo vuonna 1944 noin puoli miljoonaa. Tässä luvussa tuskin olivat mukana korsuradiot, joita luultavasti oli lähes kaikissa rintamakorsuissa. Korsuradioiden ohjelmapalvelusta huolehti jatkosodan alettua perustetut viisi rintamaradioasemaa. Kiestingin radio Uhtuan suunnalla, Korven radio Rukajärvellä, Äänisen radio Karhumäessä kuuluttajana mm. Tapio Rautavaara, Aunuksen radio Äänislinnassa päällikkönä Pekka Tiilikainen, meidän kaikkien kuuntelijoiden tutuksi tullut radioääni ja Kannaksen radio Valkjärvellä, jossa kuulutuspuolta hoiteli tuleva tangokuningas Olavi Virta. Aunuksen radion kuuluvuusalue kattoi Kouvolan, Mikkelin ja Kuopion alueet ja sitä meillä päin ahkerimmin kuunneltiin. Rintamaradion ohjelmatarjonta oli etupäässä musiikkia, lähinnä kevyttä sellaista.

Evakkopaikassani ei ollut sähköjä. Radiot toimivat akkujen ja paristojen voimalla. Kun akusta virta loppui, niin akku reppuun, reppu selkään ja pyörälle tai suksille ja lähimmälle voima-asemalle akku lataukseen. Pariston loputtua sai uuden kaupasta. Akun latauksen ajaksi tuli pakollinen katkos radion kuunteluun ja sekös kismitti. Tunteellista, rakkaimman ja kotirintaman kaipuuta tulvillaan ne sota-ajan laulut ja iskelmät pääasiassa olivat. Helppo todeta tänäkin päivänä, ei voinut toisin ollakaan.
Sota-ajan miespuolisista sanoittajista haluaisin mainita R. R. Ryynäsen (Roine Rikhard), joka lauloi itsekin mm. tunnelmallisen laulun ”Sinäkö, äiti?”. Hän sanoitti lähes kaikki Jori Malmstenin iskelmät ja laulut – noin 200 kappaletta. Usko Hurmerinta, myöhemmin Kemppi, sävelsi ja sanoitti mm. ”Elämää juoksuhaudoissa”. Teki sanoituksen kovassa tykistökeskityksessä Kannaksella. Erkki Tiesmaan kynästä on lähtöisin mm. ”Eldankajärven jää”. Aimo Mustonen sanoitti klassikoksi tulleen ”Sataman valot”, Kauko Käyhkö foxtrotin ”Irja”, Eino Partanen suosikkivalssin ”Kaunis on luoksesi kaipuu”.

Naispuolisia sanoittajia oli mm. Eine Laine, nimimerkki ”Ela”, tunnettu näyttelijättäremme. ”Eron kyyneleet” valssi oli yksi hänen monista hienoista sanoituksistaan.
Kerttu Mustonen, nurmeslainen sanaseppo, lahjakas viulistikin, teki kolmattasataa sanoitusta eri säveltäjille. Hän sanoitti suomeksi mm. saksalaisen laulun ”Lili Marlen”, säveltänyt Nobert Schultza ja josta nimellä ”Liisa pien” tuli meille klassikkojen klassikko.

Saksalaisista marsseista syntyi muutenkin oikein marssityttöbuumi. Ensiksi ”Kaarina”, jatkossa ”Anna-Maija”, ”Tellervo”, ”Irmeli”, ”Orvokki”, ”Sirkka-Liisa”, ”Anneli”, ”Pelko pois Rose Marie” jne. Reippaita ja iloisia kappaleita, joita kuunneltiin radiosta ja opeteltiin innolla laulamaan.

Miespuolisista laulusolisteista tulee ensimmäiseksi mieleen molemmat Malmstenin veljekset. Kerrotaan Jorin saaneen levytettäväkseen parhaimmat sota-ajan laulut ja iskelmät. A. Aimo (Aimo Andersson) oli Jorin jälkeen toiseksi suosituin solisti 80 laulullaan. Olihan meilläkin ikioma marssityttösemme ”Iso Iita” (113 kg), oikea jenkka-marssityttö sieltä tukevammasta päästä, jonka juuri A. Aimo teki huippusuosituksi. Ison Iitan repäisevä teksti oli kirjailija Kalle Väänäsen käsialaa. ”Viänäsen savolaista sananrieskoo” oli taattua huumoria asemiesilloissa ja muissakin tilaisuuksissa. Väänänen sai kunnian olla myös ensimmäinen korsukolpörtööri talvisodan aikana. Nimitys tarkoitti kai armeijassa lähinnä mielialan nostattajaa, ikäväntorjujaa, ylipäätään viihdyttäjää. Harva tiennee, että jatkosodan aikana oli korsukolpörtööreinä toiminut mm. Varma Kosto Turunen, meidän silloinen joensuulainen kansanedustajamme.

Laulusolisteista mainitsen vielä Matti Jurvan, Veli Lehdon, Kauko Käyhkön ja Teemu Grönbergin, Värtsilästä lähtöisin olleen laulajan, joka levytti 21 levyä, joukossa mm. ”Kielon jäähyväiset” ja ”Säkkijärven polkka”.

Oli vielä Reino Hirviseppä, ”Palle”, kapteeni, kirjailija, laulaja ja suosittujen asemiesiltojen luoja. Näyttelijä Einari Ketola, joka loi tuon iloisen ja sydämellisen korpraali Möttösen hahmon. Tekstit ja laulut omaa käsialaa.
Sota-ajan ensimmäiseksi naispuoliseksi iskelmäsäveltäjäksi nousi Ester Seetri tangollaan ”Ilta Kannaksella”. Hieno kappale, jota esitellään paljon vieläkin. Sävellys jäi valitettavasti hänen ainoakseen.
Iskelmälaulajattaria oli melkoisen vähän miehiin verrattuna. Myöhemmin yksin suosituksi tulleen ”Katupoikien laulun”. Nimimerkki Anneli, laulajatar Aune Antti levytti 14 laulua, yksi niistä ”Sydämeni kaipaa rakkautta” tuli silloin kovin suosituksi. Tyylikäs suoritus ammattilaulajalta. Sitten tulivat Valtosen sisarukset Kotkasta, Raija, Maire ja Vera lauluyhtye Harmony Sisters. Ainakin Raija ja Maire levyttivät yksinkin monta kappaletta. Näillä tytöillä riitti vientiä ulkomaita myöten. Kauniita ja näyttäviä kun olivat ja laulutaito huippuluokkaa. Amerikkalaisen Joe Lyonsin sävellys ”Kodin kynttilät”, suom. sanat Usko Kempin, tuli tyttöjen levyttämänä v. 1942 suosikiksi kertaheitolla. Se kuului rintamasotilaiden eniten toivomiin levyihin.
Olihan noita lauluja, toinen toistaan komeampia. Säveltäjiäkin sodasta huolimatta useita, ainakin George de Godzinsky, Usko Hurmerinta, Arvo Koskimaa, Toivo Kärki, Eino Partanen, molemmat Malmstenit ja Matti Jäppilä, jonka ”Rantakoivun alla” soi silloin radiossa jatkuvasti. Levytettiin paljon myös ulkomaisia käännösiskelmiä, joista monista tuli hyvin suosittuja, kuten ”Kukkia Andeilta”, ”Bell Ami”, Rion tähti”, ”Lumihiutaleita”, ”Sataman valot” jne.

Kaunista musiikkia saatiin levytettäväksi myös sodan toiselta osapuolelta, venäläisiltä, ikään kuin sotasaaliina. ”Mustat silmät”, ”Tumma yö”, ”Hiljaa soivat balalaikat” ja ennen kaikkea ”Elämää juoksuhaudoissa”, valssi, säveltäjä G. Dubriansky.
Sodan aikana oli voimassa kielto järjestää tansseja. Tuskin missään muussa sotaa käyvässä maassa oli näin jyrkkää asennetta ilonpitoon. Kuitenkaan ei sääntöä ilman poikkeusta Suomessakaan. Kun pojat tulivat rintamalta lomalle, löytyi aina jostakin grammari ja mökki ja nurkkatanssit saatiin pystyyn. Tanssikielto kumottiin vasta vuonna 1948, lähes neljä vuotta sodan päättymisen jälkeen. Rauhan tultua minäkin ehdin jo ikänikin puolesta siihen lystiin mukaan. Tansseja pidettiin milloin missäkin talossa, jos isäntäväki siihen suostui. Evakkotalossani oli suuri tupa kuin sitä hommaa varten. Ikkunat peittoon, ettei vain näkynyt ulos moinen synnin harjoittaminen. Poliisit kiertelivät vihjeiden perusteella katsastelemassa paikkoja, joten jännitystäkin riitti. Jos käry kävi, tanssit hajotettiin ja sakkojakin saattoi ropsahtaa roppakaupalla. Noista ajoista on päivä jos toinenkin pyörähtänyt. Voin vain yhtyä muistelemaan Jori Malmstenin huippufoksien ”Illan muistan ihanaisen armaan” ja ”Suurin onni lyhyin onni” – jotka olivat nurkkatanssien hittejä – tunnelmia. Oli niissä sykettä kerrakseen!
Kirjailijamme Frans Emil Sillanpää, joka vuonna 1939 sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon, oli kirjoittanut ”Marssilaulu” -nimisen voimakastunnelmaisen runon. Yleisradio järjesti pikakilpailun runon säveltämiseksi. Kilpailun voitti Aimo Mustonen, lähes tuntematon säveltäjä. Asemieskuoro levytti nopeasti laulun ja niin syntyi ”Sillanpään marssilaulu”. Se nousi heti ainutlaatuiseen suosioon päihittäen tanssi-iskelmätkin. Sitä laulettiin silloin ”aina ja joka paikassa, arvoasteisiin, puoluekantoihin, ikävuosiin, aikaan ja paikkaan katsomatta”, niin kuin kirjailija Reino Hirviseppä on asian ilmaissut. Komealta se on kuulostanut täällä Joensuussakin, jokasyksyisessä veteraanikonsertissa. Yhä heitä, veteraaneja, on Carelia-salissa, vaikka rivit jo harvenevatkin. Ymmärrän hyvin, kuinka tärkeä se konsertti monelle ”jermulle” on. Siellä tavataan kavereita ja kuullaan tuttua musiikkia, jota korsuradiostakin sota-aikana kuunneltiin. Toihan se silloin hiukan lohtua ja kevennystä ankeaan todellisuuteen, niin kuin muutamat haastattelemani veteraanit ovat kertoneet. Juuri nämä ”pojat” taistelivat meille vapauden olla ja elää itsenäisessä Suomessa.

Hilkka Partanen