Perillä 2
Ei voi olla totta !
Syöty sinappi.
..pääsi minulta parahdus kun menin eväskorilleni.. Keittopussit olivat rikki ja sisällöt hävinneet. Näkkileipäpaketit olivat ryhdikkäinä paikoillaan, mutta reiät alanurkissa kielivät hiirien olleen asialla. Kaakaojuoma pussin päällä luki ”Sekoita pussin sisältö 4 dl kylmää tai kuumaa vettä” ! No en takuulla sekoita. Siitä sisällöstä olisi tullut kaikkea muuta kuin kaakaojuomaa. Kaikissa pusseissa ja eväskorin pohjallakin oli paksu kerros hiiren papanoita.
Sinapit syöty
Ihmeellisintä oli kun sinappikin oli syöty ja kuorineen päivineen. Enpä ole ennen tavannut niin persoa sinapinsyöjää, joka olisi syönyt peltisen tuubinkin.
Se huippuunsa kohotettu tunnelma, jota minä olin pitkät ajat rakentanut, hävisi hetkessä kuin pitsanpala lautaselta..
Aloin heti miettiä miten kostaisin tämän kaiken hiirille. Omaa tyhmyyttähän tämä on, mutta on niille kehnoille jotenkin kostettava..
Sitten tuli mieleen ne mummon mökin kattokoukkuihin ripustetut korit ja olin kuulevinani mummon sanovan ”minä kun en syötä hiiriä”.. Niinpä niin.. Minä mielenköyhä nyt joka tapauksessa syötin hiiret ja sitä on nyt turha loppuikää murehtia. Joka tapauksessa kauan odotettu juhlakahvi oli valmis ja makkarat kuumana. Lisäsin vielä saunan uuniin puita ja menin rannan nuotiolle.
Pupu piristi
Pupun kolo
Luonnolla on joskus ihmeellinen taipumus puuttua asioiden kulkuun. Siinä tulta tuijottaessa ja kahvia nauttiessani minulle tuli yllätysvieras.. Pupujussi oli varmaan herännyt päiväunilta ja tuli silmiään siristellen katsomaan outoa vierailijaa. Hetken kyllä näytti siltä, että Pupujussi olisi vahingoniloisesti nauraa virnottanut minun epäonnelle niin että suukin olisi mennyt ristiin.
Siinä me sitten tuijotettiin tuleen molemmat. Se oli niin hauska tilanne, että oli ihan pakko unohtaa kiukku ja koston miettiminen hiirien pään menoksi. Pupu sai minut nielemään kiukkuni ja hyvälle mielelle taas. Hän läksi omille teilleen.. olisiko mennyt etsimään itselle ja hankipoikasille syötävää. Vilkutin hyvästiksi ja valitin kun ei ollut edes porkkanaa vieraalle tarjota. Jätin hiilloksen hiipumaan ja läksin itsekin saunaan.
Saippua syöty
Saunan kynttilänvalossa näin nokiset käteni. Likaantuneet siinä kiukaan nuohouksessa. Sormienpäät olivat hieman puhtaammat kun olin imeskellyt niistä makkaran rasvoja. Meinasin pestä kädet, mutta saippuarasia oli tyhjä.. Pohjalla vain hiirenpapanoita. Taas meinasi pulssi kohota, mutta kun ajattelin miten kova nälkä minulla pitäisi olla, että söisin saippuan, niin siitä se tasoittui taas. Mitäs tuosta. Tuon ensi kerran hiirille oman saippuan. Mieleeni palautui taas mummon mökki kaikkine omituisuuksineen.. mummohan oli laittanut saippuankin eväskoriinsa kattoon riippumaan. Nyt ymmärsin mitä varten.
Olihan minulla kiukaalla pesuvadillinen kuumaa vettä. Siitä sai valita peseekö kädet, kasvot, vai ottaako peräti suihkun. Olihan äiti jo pienenä opettanut, että kaikkea pitää säästää eikä vettä saa lotrata turhaan.
Yöllistä kidutusta
Yöllä näin unta, että minua kidutettiin. Minut oli puettu pakkopaitaan ja jätetty hiirien syötäväksi. Ne järsivät minua sieltä ja täältä. Varsinkin olkapäät oli hiirien mieleen. Johonkin aikaan heräsin. Piti lähteä käymään vessassa. Haparoin valokatkaisijaa. Sitä ei ollut. Seinäkin oli hävinnyt siitä missä valokatkaisija oli ennen ollut. Kaikki oli aivan pimeää. Kelloradion numeroita ei näkynyt. Yhtään ledivaloa ei näkynyt minkä mukaan olisi voinut suunnistaa vessan suuntaan.
Joutsenen jälki
Vähitellen aloin muistaa missä olin. Muistin mitä kaikkea hiiren ketaleet olivat tehneet ja kiukku senkun yltyi. Meinasin potkaista peiton kiukkupäissäni pois, mutta se ei onnistunut koska olin ahtaassa makuupussissa.
Sain jotenkin haparoitua itseni ulos. Vain tähdet ja ohut kuunsirppi valaisivat keväistä taivasta. Taisi sattua kevään pimein aika minun retkelle ja pimein yön hetki etsiä ovea oudossa paikassa.
Kidutus uni oli päättynyt, mutta hiirien unissa nakertamat olkapäät ja muutkin nivelet olivat yhä kipeitä. Jos joku tässä vaiheessa etsii unienselityskirjaa hyllystään, niin tekee turhaa työtä. Iskias ja normaalit nivelkivut siellä minun unissa hiirinä kummailivat. Mökillähän oli sen verran luxusta, että siellä oli heteka, mutta ei patjaa. Rautalankaverkolla nukkuminen herättelee henkiin ties mitä vaivoja.
Ennen poislähtöä kävin vielä pupun pesäkololla kiittelemässä käynnistä. Joutsen oli käynyt tekemässä U-käännöksen rannan lähellä. Nuotiotako lienee ihmetellyt.
Paluumatkan mietteitä olen tallettanut tarinaan Latu 2.
Teksti ja kuvat :Alpo Rummukainen
Kertomuksessa aika ei kiirehdi, juokse, riennä tai kulu
loppuun. Aikaa on ja koko ajan tapahtuu asioita.
Saippuaa syötyään ovat hiiret varmasti olleet syväpuhtaita.
Näistä eläinten jäljistä tuli mieleeni, että en ole
nähnyt valkoisia metsäjäniksiä koko talvena, on ollut
vain jokunen rusakko. Ovatko jänikset katoamassa kokonaan,
vai onko muilla havaintoja niistä?
Rusakko valtaa elintilaa metsäjänikseltä peltoaukeiden reunamilla ja Joensuun kaupungissa. Se risteytyy metsäjäniksen kanssa ja ne jälkeläiset muistuttavat enemmän rusakkoa kuin metsäjänistä. Kesäpukeisen rusakon tuntee siitä kun näkee sen hännän lapakon, se on selvästi näkysvissä. Metsäjäniksen häntä on lyhyt eikä erotu sillä tavalla.