Ajan patinaa

Värtsilän terveystalo v. 1950.

Värtsilän terveystalo v. 1950.

Värtsilän terveystalo v. 1954

Värtsilän terveystalo v. 1954

Sattui käsiin pari vanhaa kuvaa Värtsilän terveystalolta.

Ensimmäisessä kuvassa henkilöt vas. Maija Varonen, Helmi Hukka ja Siiri Pirhonen, vuosiluku 1950.

Toisessa kuvassa takana teksti Värtsilän terveystalo 1954?

Tätini Siiri Pirhonen oli käynyt muistaakseni diagonissalaitoksen koulun ja muistan hänen olleen töissä Värtsilässä. Myöhemmin hän oli töissä lastenlinnassa ja eläkkeelle hän jäi Tampereen kaupungin kätilön toimesta.

Pentti Pirhonen

8 comments for “Ajan patinaa

  1. Tuon ylemmän kuvan raput näyttävät tutulta. Tuonne meidät marssitettiin Patsolan koulusta rokotettavaksi ja hampaiden tarkastukseen. Siinä matkan aikana kerittiin pelotella toisemme jo kuralle. Minäkin karkasin eräältä hampaiden kiskomisreissulta siitä urheilutalon kohdalta metsän poikki kotiin. Sillä reissulla olen vieläkin.

  2. En kyllä nyt saa muistiini, missä kuvan esittämä terveystalo on sijainnut. Tiedän kaksi: Toinen on pankin kohdalla tien toisella puolella, se vanha. Ja toinen Kaurilantien varrella pankilta vähän matkaa kirkolle päin. Molemmat ovat nyt yksityisessä käytössä.

  3. Yläkuva on tuttu. Maija asusti alakerran pientä nurkkahuonetta, minkä nyt töiltään sinne ehti. Hän kun polki kylille apuun taloihin usein viipyen matkoillaan useita päiviä.
    Lemin rinteellä mustikkametsässä tuli uutteralle Maija-ystävälle sitten noutaja tuonilmaisiin.
    Alakuva on outo, eihän meillä useita terveystaloja viiskymmenluvulla ollut?

  4. Ompa muistoja herättävä kuva terveystalosta.Kamala paikkahan se oli.Pihan tuoksuva syreeni helpotti hiukan pelkoa mennä alkukesästä hampaitaan tarkastuttamaan.

    Muistan että yksi kavereistani pelkäsi hammaslääkäriä niin paljon että sen äidille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin lahjoa ukko tikkukaramellin voimalla penkkiin.

  5. Sieltähän saimme lääkäriltä tai hoitajilta jotain lahjuksia jälkikäteen. En nyt muista mitä ne olivat, ehkä kiiltokuvia tms.

  6. 5.4.14 kyselin, kumpi edesmenneistä terveystaloista on kuvissa. Vai jokin kolmas? Minua hämää tuo takapuolelta otettu kuva. Tätä selvitystä tässä nyt nöyrästi anelee paluumuuttaja mallia 1991.

  7. Alemman kuvan rakennusta ei minun lähipiirini ole tunnistanut.
    Vanhoista tarinoista jäänyt mieleen , että täti Siiri kävi mm. Uskin kanssa isäni luona Risteessä.Uski oli ollut kovin kiinnostunut tulemaan riiheen ahoksenpuintiin. Jostain syystä puintikokeilu jäi Uskilta tekemättä.
    Uski oli ihmetellyt kuinka tutuntuntuinen nimi meidän Suski hevosella on.

  8. Ylempi kuva näyttää siltä kuin pankin kohdalla nykyisin sijaitseva, entinen terveystalo. Mutta se alempi???? Kuka pihtaa tietoa????

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *