Satu

Satu lapsille ja lapsenmielisille

Rouva Jänis nousi makuukseltaan ja oikoi pitkiä sääriään. Oli kyllä kova pakkanen, mutta päiväunet olivat maistuneet oikein hyvin. Talvipäivän aurinko oli jo painumassa metsän taakse. Pitäisi lähteä ruokaa hakemaan torilta. Viime aikoina olikin ollut oikein hyvät tarjoukset.

janiksen jalkia

Rouva loikki ensin kotipolkuaan pitkin. Pian ilmestyi naapuri- asukkaan jäljet tutulle polulle. Muutamalla loikalla rouvamme saavuttikin vanhan tuttavansa ja yhdessä jatkettiin matkaa. Torille hänkin oli menossa.

Turvallisin mielin edettiin. Ei ollut kuulunut terroristeista – niistä ilveksistä ja jäniskoirista – aikoihin yhtään mitään. Sitten edettiin valtatietä pitkin. Onpa paljon väkeä liikkeellä! On sana herkkutarjouksista kiirinyt laajemmallekin. Kaatelisivat vaan ne kaksijalkaiset oliot enemmän näitä haapoja. No, kyllähän kahdesta haavasta aika monelle heimolaiselle riittää. Onneksi ei ole satanut lunta. Jää nämä ruokakojut oikein hyvin näkyville.

Mutta mitä täällä torilla nyt tapahtuu? Huligaanit taitavat mellakoida. Ei, vaan kahden pupupojan välille on syntynyt riita ja ihan tappeluksi pistävät. Ei ne nyt vielä tähän aikaan talvesta tytöistä toki riitele.  Näyttää jo häviölle jäänyt pötkivän pakoon. Onhan täällä ruokakojuja. Niistä ei pitäisi olla kapelo. Tuollakin mustikansilmukojut odottavat asiakkaita. Niitä on tänä talvena riittämiin.

mustikanvarpuja

“Mustukkakojut”

Rouvamme kehuskeli löytäneensä hyvän talviasunnon. Louhessa on juuri jäniksen mentävä aukko. Siellä olisi uudenaikainen maalämmityskin eikä sinne sovi edes koiran kuono. On hän sinne jo pari kertaa pelastautunut varmalta kuolemalta. Mutta eihän sitä varsinaisena asuntona voi pitää! Jos sattuisi vaikka minkki tulemaan, ei karkuun pääsisi. Mutta eipä pelastunut se poikajänis, jota minkkiryökäle lähti seuraamaan. Kyllä me aikuiset vielä juoksussa pärjäämme. Parempi on makoilla mättäällä tai sen vieressä tai vaikka puun oksien alla. Jäniskoiran saa muuten hyvin eksytettyä kintereiltään, kun löytää niitten kaksijalkaisten nuotion. Siihen vaan savuun pensaan alle makaamaan! Ei ne hurtat huomaa ollenkaan, kun savu sotkee niitten vainun. Naapuri lupasi laittaa hyvän neuvon korvan taakse vastaisuuden varalle.

Yhdessä he koikkelehtivatt vielä mustikkakojuille. Sitten heidän tiensä erkanivat. Kumpikin teki muutamia herhautusjälkiä, tulivat takaisin samaa tietä, kunnes pitkällä loikalla asettuivat leposijalleen.

Teksti ja kuvat: Irene Peuhkurinen

Share

3 comments for “Satu

  1. Maija- Liisa
    6.2.2014 at 9:13

    Hauskasti ja todenmukaisesti kerrottu satu. Minä olen
    satujen ystävä. Taidanpa tulostaa tämän sadun ja testata
    tätä jonakin sopivana iltana 4- vuotiaan lapsen iltasatuna.

    Meilläkin oli tuollainen terroristi koira, ja näin
    kaikki jänisten onnistuneet ja epäonnistuneet piiloutumiskonstit.
    Kyllä ne ovat taitavia eksyttämään koiran. Koira oppii
    sitten yrityksen ja erehdyksen kautta jänisten metkut.

  2. Jouko Varonen
    6.2.2014 at 9:38

    Hyvä satu. Kiitos vain.

    Muistan miten lapsena läksin hiihtämään jäniksen perään.
    No kohta jäljet loppuivat, mutta minäpä huomasin, että se
    on pahalainen hypännyt sivuun, tehnyt harhautuksen.
    Jänis suuntasi kohti rajaa ja sinne raja-aidalle loppui
    minun matka. Jänis naureskeli selkäkeikkanauruja Jänisjoen
    jäällä.

  3. Arja-Leena
    6.2.2014 at 14:18

    Kiitos, Irene hauskasta satutuokiosta. Oli vielä niin hyvä mielikuvitusta ruokkiva kuvituskin.

    Olen aina pitänyt saduista, varsinkin luontoon liittyvistä, ja lapsenmielikin on tallella.
    Niinpä aikoinaan haaveilin, että eläkkeelle jäätyäni rupean kirjoittamaan luontosatuja. Voisin niitä lukea sitten mahdollisille lapsenlapsillekin.
    Muistan hyvin, kun ensi kerran asetuin koneen ääreen, suljin silmäni, ja mielikuvissani vaelsin tumman metsälammen rannalle. Sieltä tarina alkaisi.

    Uppouduin kirjoittamiseen. Se oli aivan ihana olotila. Ajantaju katosi.
    Tulostettuani tuotokseni vein sen Masalle luettavaksi.
    Tyytyväisenä kuuntelin, kun oikolukijani ensin valtioviisaasti kehui kaunista luontokuvaustani, mutta vähän ryiskellen totesi sitten, että ehkä siinä pitäisi jotain tapahtuakin.
    Nauruksi meni.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *