Ihmissielu on kuin kukkaruukku

Kuva: Ilmari.

Kuva: Ilmari

Olin tavallista savea kunnes minuun istutettiin ruusuja. Inhimillinen olemukseni on puutarha, josta olet vastuussa. Kaikki, mitä sanot ja teet ihmisten keskuudessa, kylvää siemeniä, joista kehittyy joko rikkaruohoja tai kukkia. Jokainen auttava, valistava sana on hyvän sadon kylvöä. Jokainen epäsointuinen, epäystävällinen epäluuloinen lisää rikkaruohojen määrää.

Elämä palauttaa meille sen, minkä me itse olemme sille antaneet. Ihmissielu on kuin kukkaruukku – se saa arvonsa siitä, mitä siinä kasvaa. Huolehti siitä, että istutat mahdollisimman paljon ruusuja.

Persialainen sananlasku. Sanontoja mukaili Ilmari

Share

4 comments for “Ihmissielu on kuin kukkaruukku

  1. Maija- Liisa
    5.2.2014 at 12:23

    Tähtitieteilijä Esko Valtaoja sanoi kerran, että me olemme
    kauan sitten sammuneiden tähtien tomua täällä maan päällä,
    mutta hän ei sanonut ainakaan siinä yhteydessä, että kuka
    sen elämän hengen puhalsi sieraimiimme. Siinäpä pohtimista!

    Minusta nuo luonnonkukatkin ovat todella kauniita, kukkivat
    siellä missä niitä huvittaa. Ruusut ovat kinkkisempiä
    kasvatettavia.

    Ymmärrän kyllä tuon mietelauseen tarkoittavan ihan muuta
    puutarhaa, jota pitää kasvattaa ja huolehtia kauneudesta.

  2. Jussi Raerinne
    5.2.2014 at 21:25

    Tähtitieteilijä ei siis kertonut, mistä tuli tähtitomuihmiselle elämän henki.
    Minullakaan (enhän tietystikään ole edes valetähtitieteilijä) ei ole muuta tietoa kuin Genesiksen maininta asiasta: “Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.” (1. Moos. 2:7).
    Mukavahan tätäkin on tietysti pohtia; minulle on kyllä tämä selitys tähän asti sellaisenaankin riittänyt ja toivottavasti vastedeskin riittää!

  3. Erkki Lintunen
    5.2.2014 at 23:02

    “Jumala teki maan tomusta ihmisen.” Ihan samantekevää minulle, selittipä sitä pappi tai Darwin. Mutta tärkeintä on jatko: “Puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.”

    Tämä vaihe evoluutiossa tapahtui niinkuin Genesis kertoo: hyvän ja pahan tiedon puun juurella. Puusta laskeutunut kaksijalkainen alkoi hapuilla kohti elämän syvintä perustaa. Hän antoi sille nimen: Jumala, Luoja, Ylläpitäjä, Luomastaan huolehtiva peräänkatsoja, Vastuuseen vaatija. Ja sitten aikanaan tähän raadollisuuteen lihaksi tullut Kristus.

    Uskontoja on monia, ja se on empiiristä todellisuutta. Moniin niihin tutustuttuani – tiedon tasolla – tunnen yhä syvemmin luottamusta kristilliseen uskontunnustukseen ja sen viitoittamaan elämänkatsomukseen.

    Minulla ei ole mitään ongelmaa tieteen ja uskoni välisessä suhteessa. Ongelmat jäivät teologiseen tiedekuntaan 1950- ja 60-lukujen vaihteessa. Elän järjen ja uskon välisessä jännitteessä.
    Niinkuin apostolikin muinoin: “Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on. Sillä nyt me näemme kuin kuvastimesta, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan.” (1 Kor.13:11-12).

    Kun minut kannetaan Leminrinteeseen, silloin minä näen kasvoista kasvoihin, sanoipa “eroa kirkosta. fi” mitä tahansa.

  4. Maija- Liisa
    6.2.2014 at 9:24

    Tässä eräs henkilö kertoi jostakin ateisti tutustaan,
    joka ei luopunut kannastaan.
    Sitten tapahtui niin, että salama iski ateistin taloon,
    jolloin tämä henkilö pani kätensä ristiin pyytäen Jumalalta,
    että auta edes tämän kerran!

    Tämän pikkukertomuksen opetus on siinä, ettei niin kovaa
    ateistia olekaan, joka ei tosi tiukassa paikassa kääntyisi
    Korkeamman puoleen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *