Olympialaisten sattumuksia

Kun Kankkoselta kulta vietiin
Olympialaisten kummallisuuksia
Mister Seefeldistä Tapio Korjukseen

Lasse Erola: Olympialaisten outoja tapauksia, Paasilinna Oy 2014

Muistuu mieleen, kun maalaistalon pirtistä oli tehty katsomo ja seurattiin talviolympialaisten suuren mäen kilpailua. No suomalainen Veikko Kankkonen oli vahvoilla, mutta toisessa hypyssään hän meni alastulossa kyyryyn. Jos suomalainen tuomari Hannu Koskivuori olisi antanut hypystä seisotun hypyn pisteet vaikka huonommatkin, olisi Kankkonen voittanut pienen mäen lisäksi myös suuren mäen kultaa. Muut tuomarit olivat suosiollisempia, mutta se ei auttanut kuin hopeaan asti.

Kirosanat raikuivat pirtissä. Pekka Tiilikainen oli legendaarinen radioselostaja. Joskus hänen selostuksensa meni itkunsekaiseksi puuroksi. Näin kävi mm. naisten 3×5 kilometrin viestinhiihdossa Cortinan talvikisoissa. Pekalta loppuivat sanat, mutta Siiri Rantanen toi Suomen reiluun voittoon.

Soulin kisoissa oli Tapio Korjuksella ongelma. Tarvittiin puudutuspiikki reiteen. Mutta lääkäreiltä oli pääsy kielletty kentälle. Niinpä suomalaiset keksivät keinon, että Nuuttila rähisee aseistautuneille vartijoille ja lääkärit livahtavat sillä aikaa kentälle. Korjus sai piikkinsä ja heitti kultaa.

Japanilaiset seiväshyppääjät sijoittuivat jaetulle toiselle sijalle. Arpa ratkaisi hopean voittajan, mutta kotona mentiin kultasepälle ja mitali pantiin kahtia.

Eero Mäntyranta- museossa käydessäni, tutustuin kulta-Eeron saavutuksiin. Myös mister-Seefeldt – lätkä komeili vitriinissä. Eero kun valittiin kisojen mister-Seefeldtiksi juohevan käytöksensä ja menestyksensä takia.

Kirja koostuu pienistä anekdooteista ja olympialaisten sattumusten kuvauksista. Näin olympiatalvena sen lukaisin mieluusti. Jäin miettimään menneitä Suomen menestysaikoja.

Share

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *