Joensuun talouskoulu perustettiin vuonna 1919, ja se toimi tällä nimellä vuoteen 1983. Sen alkuperäinen tehtävä oli perheenemäntien kouluttaminen.
Aloitin opiskeluni talouskoulussa elokuun alkupuolella 1964. Opiskelutovereinani oli kuutisenkymmentä ikäistäni nuorta naista. Siihen aikaan ei poikia talouskoulussa näkynyt. Joukossamme oli yksi huomattavasti meitä muita vanhempi opiskelija. Tyyne oli täyttänyt 35 vuotta ja hänellä oli jo perhe, mies ja kaksi lasta.
Kaikilla oppilailla oli samanlaiset koulupuvut – siniset puuvillamekot, valkoiset talousesiliinat ja valkoiset tärkätyt hilkat. Olimme niissä myös teoriatunneilla. Meidät oli jaettu neljään ryhmään. Ryhmät vuorottelivat keittiössä, kodinhoitotehtävissä, käsitöissä ja lastenhoidossa. Keittiössä työskentelevät jaettiin tarjoilijoihin, keittäjiin, kylmäköihin ja leipojiin. Kullakin ryhmällä oli omat tarkoin määrätyt tehtävänsä. Teoriatunnit pidettiin yhtä aikaa kaikille oppilaille. Kaikki opetettiin viimeisen päälle perusteellisesti. Talouskoulun käyneiden joukossa ei tulisi uusavuttomuutta esiintymään.
Talouskoulun oppilaat ja opettajat syksyllä 1964.
Kana kynittävänä
Kaikki ruuat tehtiin alusta alkaen itse. Kanat oli kyllä tapettu, mutta suolistaminen ja kyniminen piti jokaisen vuorollaan tehdä. Se oli ainoa vastenmielinen homma koko koulussa. Minulta tuli suolistaessani oksennus, haju oli niin kertakaikkisen yököttävä. Kanan syöntihaluihini se ei kuitenkaan vaikuttanut. Koululla oli rehevä puutarha. Vihannekset ja marjat olivat taatusti tuoreita, kun kävimme ne itse hakemassa puutarhasta kutakin ateriaa varten. Säilöminen kuului myös opetussuunnitelmaan. Siihenkin löytyi raaka-aineet koulun puutarhasta.
Leipominen oli kaikista hauskinta. Talouskoulun pikkuleivillä, kakuilla, pullilla, piirakoilla ym. leivonnaisilla oli kova kysyntä. Täyte- ja voileipäkakkujen tekeminen oli taitolaji ja ne olivat hyvin suosittuja. Kaupungin rouvat ostivat kilvan kekkereihinsä herkkuja koululta. Me oppilaat saimme ostaa edullisesti ne leivonnaiset, jotka eivät olleet onnistuneet ihan täydellisesti.
Kattaukset tehtiin aina kauniisti ja oikeaoppisesti. Pöydillä oli valkoiset liinat ja kukkamaljakoissa oman puutarhan kukkia. Myöhemmin syksyllä kattauksissa käytettiin kynttilöitä ja kukkakaupasta ostettuja kukkia. Joka aterialla oli alku-, pää- ja jälkiruoka. Tarjoilijat tarjoilivat ruoan pöytiin. Ruokailu tapahtui kiireettömästi.
A-ryhmän tytöt koulun aulassa.
Niin kuin herrasväelle
Koulun johtajana toimi talousopettaja Impi Palsanen. Talousopettajia oli kolme, Vieno Kuusisto, Anja Kitunen ja Hilkka Norring. Heillä kullakin oli oma vastuualueensa käytännön opetustyössä. Käsityön opettajana toimi Martta Karhu ja Aili Hälikkä kävi laulattamassa meitä kerran viikossa. Kaikki opettajat olivat jämptejä ja vaativia ja heitä teititeltiin. Ruoanvalmistusta ja leipomista opetti Vieno Kuusisto. Joka kerta pilkkoessani rosolliaineksia muistan Vieno Kuusiston lausahduksen talouskouluajoilta: Meillä leikataan pieniä kuutioita – niin kuin herrasväelle. Kuutiot leikattiin puolen sentin kokoisiksi.
Kummitädin hyyryläisenä
Koulukortteerin sain kummitätini Esterin luota. Hän majoitti minut yksiönsä sohvalle, eikä perinyt asumisestani vuokraa. Kotona käydessäni äiti lähetti aina tädille milloin mitäkin maaseudun antimia korvaukseksi asumisestani. Henkilökohtaisena korvauksena ompelin tädin hankkimista tarpeista hänelle kanavatyön, jonka hän kehystämisen jälkeen ripusti seinälleen. Täti oli Säästöpankilla emäntänä. Laittoi pankkilaisille ruoan ja illalla siivosi ison pankkisalin. Minulla oli siten hyvä lukurauha, vaikka asuimmekin yksiössä. Täti oli hyvin tarkka kaikissa asioissa. Siivouksesta tuli joskus sanomista, vaikka omasta mielestäni siivosin ihan hyvin. Pitkät työpäivät uuvuttivat ikänsä kovaa työtä tehnyttä tätiä. Ikää tädillä oli jo lähemmäs kuusikymmentä vuotta.
Kahvikestejä ja teatteria
Koulussa läheisimmiksi kavereiksi tulivat oman ryhmän tytöt Tyyne, Kaija, Maija, Mirja ja Leena. Kaijan isä, Keijo Kahila, omisti leipomon. Niinpä Kaijan kotona vieraillessa tarjolla oli aina jotain hyvää. Täti osti aina Kahilan leipomon ruisleipää. Leena oli Outokummun nimismiehen tytär. Hänellä oli vuokrattuna huone omakotitalosta Linnunlahdelta. Leenalla oli televisiokin. Olimme Maijan ja Mirjan kanssa Leenan luona katsomassa Kreikan kuningas Konstantinin ja Tanskan prinsessa Anne-Marien hääjuhlallisuuksia Ateenasta. Tyynen luona ehdin vierailla syksyn mittaan useammankin kerran. Tyynen järjestäessä anopilleen 60-vuotisjuhlat, hän pestasi minut juhlapäiväksi hommiin. Se oli hyvää käytännön harjoitusta koulussa opituista asioista.
Talouskouluaikanani kiinnostuin teatterista. Opiskelijat pääsivät kaupunginteatterin kenraaliharjoituksiin markalla. Elokuussa pääsimme katsomaan Kaunista Veeraa Ilosaaren kesäteatteriin myös hyvin edullisesti. Kävin katsomassa kaikki kenraaliharjoitukset syksyn aikana. Mieleeni on jäänyt Tšehovin Lokki. Näyttelijöistä muistan Aarno Sulkasen.
Kaijan kanssa koulun puutarhassa.
Haaveita, haaveita vain
Pojista tietysti puhuttiin ja haaveiltiin tyttöjen kanssa. Vain muutamilla oli vakituiset poikakaverit. Minulla on yksi kuva, jossa istun koulun puutarhassa käsi poskella haaveellisen näköisenä ja katson rippikouluaikaisen ihastukseni valokuvaa. Se oli sellaista kaukorakkautta, josta ei koskaan tullut mitään sen enempää. Tansseissa en käynyt, vaikka olinkin jo kahdeksantoista. Kotona ollessa en saanut lupaa äidiltä ja nyt täti kontrolloi menojani. Eikä minusta ollut karkaajaksi ja valehtelijaksi.
Vannomatta paras
Talouskouluaika kaiken kaikkiaan oli huoletonta ja mukavaa. Opiskelu oli kivaa ja helppoa. Se näkyi myös todistuksessa. Keskiarvo hipoi yhdeksää. Koulu päättyi jouluksi. Vuoden alusta oli odottamassa koulun kautta saatu työpaikka. Vieno Kuusiston suosituksesta lähdin kotiapulaiseksi Helsinkiin, vaikka olin keväällä sieltä lähtiessäni vannonut, etten ikinä enää tule takaisin.
JK.
Talouskoulu toimi Joensuun Marttayhdistyksen talouskouluna vuoden 1983 omistajavaihdokseen asti. Tällöin talouskoulu siirtyi Pohjois-Karjalan ammatillisten oppilaitosten kuntainliiton oppilaitokseksi ja nimi muutettiin Joensuun kotitalousoppilaitokseksi. Myöhemmin nimeksi tuli Joensuun koti- ja laitostalousoppilaitos. 1990-luvulla oppilaitos tuli osaksi Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymää. Talouskoulu on osa Pohjois-Karjalan ammattiopisto Joensuun matkailu-, ravitsemis- ja talousalaa. Talouskoulun rakennus tunnetaan nyt myös Niskala-nimisenä yksikkönä. Lukuvuonna 2008 – 2009 jäi varsinainen talouskoulu-linja ensimmäisen kerran toteutumatta. Syksyllä 2009 lukukauden kestävä talouskoulukurssi oli kuitenkin oppilaitoksen ohjelmassa.
Talouskoulu sai oman rakennuksen vuonna 1932. Arkkitehti Jalmari Peltosen suunnittelema rakennus sijaitsee kaupungin keskustassa Koulukadulla. Koulua on laajennettu 1960- ja 1980-luvulla, muun muassa opetusravintola Kiesa on tontin Kalevankadun puoleisella sivulla.
Lähde: Pekka Kauppinen: Kotiliesiltä suurkeittiöihin. Joensuun talouskoulu 1919-1983
Mitenkähän moni nuori mies on löytänyt noista neidoista itselleen ”keittiöhirmun”. Olisinpa ollut silloin vielä entisessä koulukaupungissani! Vaan tuona vuonna aloitin jo Hämeenlinnan nuorisopappina. Wetterhofin koulun tytöille opetin harrastuksen muodossa liturgisten tekstiilien aakkosia. Tuossa tulostimen vieressä Raamatun alla ja päällä on muistona kaksi mallitilkkua.
Tekstiiliharrastustani jatkoin Etelä-Karjalan kotiteollisuusyhdistyksen johtokunnan jäsenenä v. 1985 ja kansanedustaja Mikko Kaarnan jälkeen puheenjohtana vv. 1986-91. Se on ollut monista luottamustehtävistäni mielenkiintoisin. Viimeisin tämän harrastuksen aikaansaannos on Värtsilän kirkkotekstiilien suunnittelu.
Kiitos Lissulle mieluisien muistojen herättämisestä! Tarinasi on erittäin arvokasta perinnetietoa.
Minun äitini oli aikoinaan vahvasti sitä mieltä, että koska pojat käyvät armeijan, pitäisi kaikkien tyttöjen käydä ehdottomasti talouskoulu. Silloin kun äiti vielä eli ja esitti mielipiteitään, en paljoa perustanut näistä hänen ajatuksistaan. Sitten kun Kirsti – äitiä ei enää ollut, ja nuorena pienten lasten äitinä itse yritin parhaani mukaan selvitä kotitöistä, muistui asia montakin kertaa mieleen. Lisäoppi olisi ollut kovasti tarpeen!
Tuo kanan kyniminen ja suolistaminen olisi ollut kyllä minulle täysin ylivoimainen tehtävä! Nimittäin siitä lähtien kun oma ruskea kanani erehtyi nokkimaan käsiäni ollessani noin viisivuotias, ja vielä vimmastunut kukko ajoi minua takaa ympäri pihaa, olen kiertänyt kanatarhat mahdollisimman kaukaa.
On sieltä löytynyt, ei nyt hirmua kuitenkaan, vaikka tohvelin alta huutelenkin 😉
Kanan kynimisestä vilahtivat ajatukset Lemille. Sallinette, että kerron siitä? Kiitos!
Kun aloitin Lemin kirkkoherran virassa v. 1972, minulle kerrottiin, että pappilan perinteeseen kuuluu muutama kana ja ennenkaikkea kukko. Niinpä ostin muutaman kanan, ja lappeenrantalainen ysäväpariskunta toi niille isännäksi kirjavan kukon. Samalla he kertoivat, kuinka edeltäjääni, rovasti Kattelusta oli kerran tavoiteltu puhelimella. Ruustinna oli vastannut, ettei ole nyt paikalla.”Tuolla se on kukkoa kiusaamassa!”
Jatkoin pappilan perinnettä. Kukosta tuli niin vihainen, että meinasi tulla päälle aidan läpi. Munia noutaessa oli varustauduttava kepillä.
Muuttaessani pois vanhasta, ylisuuresta pappilasta uuteen, oli kanat ja kukko lopetettava. Päiden katkomisen suoritti eräs vanha isäntä.
Muutaman vuoden kuluttua siirryttyäni Maaseudun Sivistysliiton hommiin ajattelin, että pitäähän olla jotain muitakin elukoita hevosen ja koiran lisäksi. Niinpä hankin kaksi afrikkalaista kääpiövuohta, äidin ja hänen tyttärensä. Muutaman kuukauden kuluttua syntyi lainapukin vierailun jälkeen 2 + 1 kiliä.
Mutta ei tässä kaikki. Yhtenä kesänä pihalla taaperteli kaksi ankkaa. Kun syksyllä koitti niiden paistiksi panemisen aika, Markku-poikani – alttoviulisti oopperan orkesterissa nykyään – sanoi aamulla kouluun lähtiessään, ettet sitten niitä teurasta, ennen kuin hän tulee koulusta. Niinpä sitten odottelin häntä.
Eräs viljelijä oli vähän aikaisemmin valistanut minua, ettei niiltä nykyisin kauloja katkota, vaan niksautetaan. Minä saatuani uutta karjankasvatusoppia, niksautin. Laitoin kalkkunan jalkojen juureen. Mutta sepä lähtikin vaappuen ja kaakattaen juoksemaan pitkin pihaa. Sain sen kiinni ja huusin Markulle, että kirves ja äkkiä.
Kun kaulat oli katkaistu, seurasi kyniminen, paistaminen ja maistaminen.
Koko tuon touhun taustalla oli tapahtuma Tampereen ajalta. Pojat oikuttelivat ruokapöydässä. En minä syö tuota ja tuota, kun ne ovat tapettujen eläinten lihaa. Sillä hetkellä päätin, ettei meillä syödä purkkiruokia, vaan lähdetään maalle.
Lemillä Markku ystävystyi naapurin kaksosiin. Nuo kolme leikkivät päivät navetalla. Kun Markku tuli sieltä kotiin, koko pappila tuoksui navetalle. Olimme tulleet maalle, ja pihalla kasvoi kanojen ja kukon lisäksi kesälammas, josta paistetiin syksyllä sitä ”seitsemättä ihmettä” eli Lemin särää.
Tuolla kaapissa odottaakin upo uusi säräkaukalo. Kun saamme suomalaisen maatiaislampaan lihaa, paistamme iki ihanaa särää, jonka nauttimiseen kuuluu kotikalja ja rieska eli täkäläisittäin sanottuna hiivaleipä. Jalkiruokana on sekähedelmäkeitto – niin, rieskan kanssa.
Pääsiäisenä syömme lammasta, joka on maustettu valkosipulilla, ja taitaa joukossa olla ennen uuniin laittamista lorautettu tilkkanen konjamiinimehuakin.
Värtsilän pappilassa täytin pyöreitä vuosia. Seurakuntakotiin hankitun pianon rahoittamiseksi saatuen lahjoitusten lisäksi sain neljä kania, molempia sukupuolia. Kun sitten olin muuttamassa pois pappilasta, oli talliin hevosten pois viennin jälkeen pehkupaalien sekan siinneet 28 otusta. Niiden teurastukseen, nylkemiseen ja pakastimeen panemiseen meni kokonainen päivä. – Suntio katseli lahtia tovin aikaa, ja jonkin ajan kuluttua kantoi pappilaan nyljetyn jäniksen. Ihmettelin, mistä moinen. Hän kertoi, että oli jäänyt auton alle ja sattui autossa olemaan puukko. Kiitin ja ripustin otuksen tiskipöydän yläpuolelle kuivauskaapin vetimeen. Kun Ulla illalla palasi työmatkaltaan kotiin ja keittiöön, hän meinasi saada sykärin. Mutta hyvältä se jänis parin päivän päästä maistui. Vähän erilaiselta kuin tallissa hyppineet kanit.
Onko Värtsin lukijoissa muita Joensuun talouskoulun käyneitä?
Entä löytyykö lukijoista kurssikavereitani?
Millaisia muistoja teillä on talouskouluajoilta ja opettajista?
Hei Lissu!
Olinkohan -77 keväällä, jos oikein muistan. Vieno K. oli silloin johtaja ja tiukka täti olikin. Muista opettajista Kitunen ja Norring olivat ainakin.
Silloin oli varmaan laajennettu koulua, koska oli auditorio ylöspäin nousevine tuoliriveineen. Siellä otettiin kuvamme!
Kerran tapahtui, että joltakin emäntäpuolen porukalta lipsahti korkki irti valkopippuripurkista ja koko purkillinen valahti koneelliseen valtavan suureen taikinakulhoon. Koska sekoitin pyöri, mtn ei kai ollut tehtävissä. Lisättiin muita tarveaineita ja koko koulu söi lindströmin pihvejä pari pvää! Ja hyvin maustettuja edelleen…
Asuin muuten tätini luona minäkin, mutta oli ihan oma huone.
Noista talouskoulun opettajista tulin tuntemaan
joitakin muissa yhteyksissä.
Minulla ei täsmää tuo vuosiluku 1964 mihinkään
yhteisessä historiassamme!?
Irma; On minullakin auditoriossa otettu kuva. Olin nimittäin koulun kirjoissa myös vuoden 1967.
Koulua laajennettiin 60-luvun puolivälissä, ja siellä aloitettiin vuoden 1966 alussa ammattiin valmistava vuoden mittainen emännöitsijäkurssi.
Kuusistosta tuli johtaja 1966, kun Palsanen jäi eläkkeelle palveltuaan talouskoulua 34 vuotta.
Maija-Liisa; Ei ihme, jos ei täsmää, sillä taisimme tutustua vasta 1967.
Mulle on jäänyt erikoisesti mieleen räntäsateinen itsenäisyyspäivä, jolloin olin Sinun ja Eeron kanssa seuraamassa valtakunnallista itsenäisyyspäivän paraatia Joensuun kauppatorilla. Paraatin jälkeen menimme teille juhlakahville. Suomi oli tuolloin ollut 50 vuotta itsenäinen.
Ilahduin kun huomasin Lissu Kaivolehdon
tarinan ”Talouskoulussa”. Minulla oli tilaisuus
lukea alkuperäinen juttu kokonaisuudessaan ja
nyt saamme kaikki nähdä siitä lyhennelmän täällä
Värtsin palstoilta.
*
Lissu, kuten monet muutkin kirjoittajat
ovat vieneet Värtsiä eteenpäin niin että olemme
saaneet tuoretta nautittavaa joka aamu valmiiksi
tarjoiltuna.
Minä kävin talouskoulun -68 kevätlukauden.Meitä oli Värtsilästä 2.Mielenkiintoinen ja todella opettavainen lukukausi,tuli paljon ohjeita elämän varrelle.