Bussin taustalla on Sortavalan Seurahuone.
Päivä oli harmaa ja sataa tihuutti. Ilman viininpunaista huiviani ja laukkuani olisin sulautunut täysin vallitsevaan säähän ja maisemaan. Kiirehdin askeleitani bussipysäkille katoksen suojaan. Bussi n:o 7 kaartoi eteeni poimien minut suojiinsa. Ojensin kolikkoni maksuksi kuljettajalle, joka vastaanotti minut iloisin tervehdyksin.
Seurasin bussin keskivaiheilta kuinka hyväntuulinen kuljettaja toivotti samat tervehdykset matkustajien ikään ja sukupuoleen katsomatta kaikille seuraavilta pysäkeiltä kyytiin kapuaville matkustajille. Hän huuteli kiitoksensa myös auton takaosasta poistuville matkustajille. Jotkut heistä vastasivat kiitoksella, osa poistui vastaamatta mitään. Ehkä kaikki eivät kiitoksista ilahtuneet.
Havahduin katsomaan kohteliasta kuljettajaa tarkemmin: hän näytti ulkomaalaistaustaiselta olemukseltaan, mutta saattoi olla suomalainenkin. Siinä bussissa meitä matkantekijöitä oli useista kansallisuuksista. Linja- autossa oli tunnelmaa!
Auto ei ollut enää uusi, joten se tien epätasaisuuksissa natisi ja kitisi. Hyvin se näytti kuitenkin kuljettajan käskyjä tottelevan. Ahnaasti kulki ja kääntyili.
Kuvanveistäjä Erkki Eronen ja Kirsti Sälli.
Päätepysäkillä Joensuussa me autosta poistuvat matkustajat valtaosin kiitimme kuljettajaa turvallisesta matkasta. Me jäykähköt suomalaiset opimme varttitunnin aikana uudelleen sydämellistä kohteliaisuutta. Ainakin omat suupieleni kääntyivät ylöspäin harmaatakin harmaampana päivänä. Yksi pieni sana siihen riitti – kiitos!
Eikä siinä vielä kaikki. Kävelin asioimaan apteekkiin, jossa erittäin ystävällinen miesfarmaseutti kartoitti ostamani lääkkeen mahdollisia hyötyjä. Mikäs ihmeen kohteliaisuuspäivä tämä menossa oleva olikaan, mietin itsekseni. Kolmas kerta toden sanoo, muistin sananparren. Ehkäpä eteeni osuu vielä peräjälkeen kolmaskin superkohtelias henkilö, jännäsin. Kolmas kohtaamani kohtelias oli ystävällinen kylläkin sillä rutiininomaisella tavalla, joka kuuluu asiakaspalveluun.
Ehkä epäkohtelias käytös, ruma ja karkea kielenkäyttö huomataan helpommin, koska se on yleisesti hyväksyttyjen käytöstapojen vastaista. Lapsena meitä kehoitettiin pesemään suu saippualla, mikäli sieltä lipsahti rumia sanoja aikuisten korville kuultavaksi.
Hyvää käytöstä ja ystävällisyyttä voi oppia. Se tuo iloa elämään. Kohdalleni osuneen bussinkuljettajan sydämellinen ystävällisyys piristi harmaana alkaneen päiväni täysin.
Kiitos hänelle!
Maija- Liisa
Kuvat, Lissu Kaivolehto.
Solistiyhtye Suomi – Linjuripolkka
http://www.youtube.com/watch?v=7SILkESkFnE
Veikko Sato – Linjuripolkka
http://www.youtube.com/watch?v=MkXKycGJn9E
Nyt joudutte kuuntelemaan Linjuripolkan kahteen kertaan, kun tuo ensimmäinen linkki jumittui aluksi Värtsin roskapostisuodattimeen, mutta näköjään aikansa junnattuaan pääsikin läpi. Toivottavasti on kaksinkerroin parempikin.
Nii-iin. Kyllä ystävällisyys ja hymy yhden harmaan päivän aurinkoiseksi saa.
Yksi pieni sana – kiitos – ja siihen kaupan päällisiksi hymy. Tuolla yhdistelmällä voi levittää paljon positiivista energiaa siellä missä liikkuu. Eikä maksa mitään!
Tuhannet kiitokset taas Lissulle valokuvista!
Kuvassa on kuvanveistäjä Erkki Eronen, jonka töitä
ovat Tohmajärvellä vuosien 1865- 68 Nälkään kuolleiden
muistomerkki Kirkkoniemessä.
Kunnan keskuspuistossa löytyy hänen veistämä Maiju
Lassilan muistomerkki.
Pappi ja linja-autonkuljettaja kuolivat. He tulivat taivaan portille.
Pyhä Pietari päästi linja-autonkuljettajan portista sisään, mutta pappia hän pyysi odottamaan.
Pappi kiivastui ja selitti, että hän sentään oli pappi ja
oli saarnannut koko ikänsä, jolloin Pietari sanoi:
– Kun sinä, pappi, saarnasit, kaikki vain nukkuivat.
Kun tuo linja-autonkuljettaja ajoi, kaikki rukoilivat.
Oi niitä aikoja kun ”linjakkaat”,
”Ruposen ruskeet” ja ”esikat” kuljettivat
meitä paikasta toiseen.
Nyt perinteikäs Lehtosen liikenne lopettaa
toimintansa Joensuun seudulla. perustelut
olemme saaneet lukea sanomalehdistä.
*
Eka muistoni linja-autokyydistä lienee se
kun matkustin evakko-aikoina Mari-mummon kanssa
Laihialta Seinäjoelle. Autoon tuli vika
Koskenkorvan kohdalla. Siinä sitten talvipakkasessa
kyhjötettiin loputtomalta tuntuva aika ennen kuin
pääsimme jatkaman matkaa.
Onneksi mummo taikoi kätköistään palan makkaraa,
tuota sen ajan harvinaista herkkua!
Ruposen ruskeisiin liittyy minunkin ensimmäiset
linja- automuistot. Erään kerran pitkähameinen
nainen nousi tienvarrelta kyytiin. Hän nosti
kuljettajan edessä ensin päällimmäisen hameen ylös,
sitten toisena olevan hameen, ja kolmannen hameen taskusta löytyi vasta rahakukkaro, josta hän latoi
tarvittavat kolikot kuljettajan kouraan.
—
Eräs hankalimmista bussikyydeistä osui kohdalleni
Kuopio- Tampere välillä. Auto oli alunalkaen yli
buukattu, josta johtuen osa matkustajia seisoi
käytävällä. Sitten auto keitti kesken matkan.
Me matkustajat odotimme tienposkessa tuntikausia
meitä hakemaan kutsuttua varabussia.