Laiva on turvassa satamassa, mutta tätä vartenhan sitä ei rakennettu. Kuitenkin useimmat meistä pyrkivät turvalliseen satamaan, jossa ei ole vastuuta eikä seikkailua. Voisimme ehkä tuoda arvokkaita lasteja jos uskaltaisimme irrottaa köydet – tiedämme, mitä meillä on, mutta emme tiedä, mitä saamme.
Ne, jotka jotka valitsevat sataman turvallisuuden, saavat kaupanpäällisiksi muutakin: sisäisen tyytymättömyyden. He toteavat ehkä viimein, että tunteen täydesti eletystä elämästä saavuttaa vain uskaltamalla ja toimimalla – toisin sanoen purjehtimista on jatkettava koko elämän ajan.
J. A . SHELLIN sanoja mukaili eteenpäin
Ilmari
Olen usein pohtinut
hautakiveeni veistettyä kuvaa –
kootuin purjein
satamassa lepäävää laivaa.
Itse asiassa se ei
kuvaa määränpäätäni,
vaan elämääni.
Sillä rakkauden
tarjoutuessa minulle pidin
sitä harhana ja pakenin,
surun kolkuttaessa
ovelleni pelkäsin,
kunnianhimon vaatiessa tekoja
vapisin vaaroja.
Ja kuitenkin janosin koko
ajan sisältöä elämääni.
Ja nyt tiedän, että meidän
on nostettava purjeemme
ja annettava itsemme
kohtalon tuulien haltuun,
mihin ikinä ne
laivaamme kuljettavatkin.
Sisällön etsiminen elämälleen
voi johtaa mielettömyyksiin,
mutta elämä ilman sisältöä
on kidutus,
pysyvä levottomuus ja
hämärien toiveiden taakka.
Se on laiva, joka kaipaa
merelle ja kuitenkin pelkää.
Edgar Lee Master
Spoon River Anthology.
Ruuhell` on reitti auki,
taas puskee niinkuin vanha hauki
pirissä kultajuomun,
kun pilvisaaret viherjöi;
tummuu jo siniverhot,
ja veellä tanssii vesiperhot
kiiltäissä kalansuomun.
Kas Aapo rautaan tulta löi,
taas tuohta tuo,
ja tervaskannot räiskyy
ja loimun luo!
Ruuhell` on reitti auki
ja meille nyökkää saarenpuut,
koivut ja seljapuut.
(Larin- Kyösti 1909)
KAARNALAIVA
Olen tumman joen poika
elämän viimeiseen laituriin asti.
Olen paluun lapsi,
rannan varvusta irronnut
kaarnalaiva.
Virran tuskasta
aukenee tammi
kaarnalaivan satamaan.
(Kun surusaatto, s. 47)
Ennenkuin tajusin olevani kaarnalaiva, tunsin vain isän kalaveneen ja myöhemmin kanootin, jonka erään tuttavan opastuksella puimaladon vintillä rakensin.
Sitten opiskeluaikana sain kiivetä laivan kannelle Helsingin satamassa. Sieltä pomo soitti monena aamuna, että nyt olisi taas tänään töitä. Pakkasin tenttikirjan salkkuun ja kiirehdin satamaan. Siellä odotti laivan kyljessä rekka täynnä tukkeja tai propseja. Kiipesin kannelle. Sain pomolta käteeni kirjasen, jota muistaaksen nimitettiin taljakirjaksi. Asetin sen salkun päälle jolle olin jo levittänyt tenttikirjan. Kun olin kaivanut taskusta käteeni kynän, alkoi ilmassa liikkua kohti laivan ruumaa tukkihiivi. Se leijaili korkealla ja onneksi niin hitaasti, että ennätin laskea tukkien lukumäärän.
Kun hiivi oli laskeutunut laivan ruumaan, merkitsin tukkien lukumäärän taljakirjaan. Aloin lukea tenttikirjaa. Tämä toistui yhä uudelleen nosturin kuljettaessa lastiaan rekasta ruumaan.
Rekkaa seurasi pian toinen, ja tenttikirjojen sivuja uudet sivut.
Työsuhteeni oli todellista hätäaputyötä. Kun pomo soitti aamulla, tuli hätä hotkaista aamupala ja hätä kiirehtiä ajoissa satamaan. Mutta tällä tavalla hankittu tilikin tuli hätäapuna, kun piti maksaa ruokaa ja vuokraa.
Kaksi approbatur-arvosanaa tenttasin satamajätkän sivutyönä.
Satamassa seisovan laivan vierellä sain myös ensimmäisen oppitunnin ay-politiikan harmaasta puolesta. Se tapahtui silloin, kun laivasta siirrettiin hedelmälaatikoita sataman varastoon. Minun piti merkitä muistiin laatikoiden lukumäärä.
Muutaman päivän jälkeen ihmettelin, miksi joka päivä yksi laatikko putosi lattialle hajoten siihen paikkaan. Sitä ei merkitty taljakirjaan. Niin oli neuvottu.
Hedelmät katosivat lattialta aika pian. Sitten eräänä päivänä minulle sanottiin, että ota siitä sinäkin. Ne ovat satamajätkän luontaisetuja. Niin minä sen jälkeen sain kämpällä nautiskella C-vitamiinista, mikä virkisti väsyneen teologin aivoja.
Ay-polittikan jatkotunnille pääsin myöhemmin kirjapainon syväpainokoneella painajan apulaisena. Mutta siitä en kerro, kun ei sovi laivan kupeelle eikä satamaan. Enkä muuenkaan!
Sitten olen tehnyt monta laivamatkaa Tallinnaan ja Tukholmaan. Ne kaikki ovat olleet työmatkoja, ei yhtään turistimatkaa, paitsi yksi Saimaan kanavalla välillä Lappeenranta-Viipuri ja toinen Petroskoi-Kizin saari.
…”Minun luonani laivat ei viihdy,
olen pieni ja maineeton.
Pois suuria purjeita aina
meri kaunis kutsunut on”…
Tässä säe Oiva Paloheimon kauniista runosta
Lähtevien laivojen satama.
Runo on sävellettykin ja se on yksi
musiikkisuosikeistani.
Rauli Badding Somerjoki – Laivat
http://www.youtube.com/watch?v=5mi_vn1-3mY
Kukin hypätköön ajatuksissa pienempään, tai isompaan valtameri alukseen ja lähteköön risteilylle!
Minä näin laivan synnyn ensimmäisten pohjalevyjen asnnuksesta
lähtien,tilaajalle luovutukseen saakka.
Runko rakentamisen valmistumisen jälkeen seurasi vesille lasku ja
laivan nimen paljastus kuohujuoma pullon heitolla laivan keulaan.
Tämän tehtävän suoritti aina nainen.
Satamassa olevat laivat ottivat sireenien soitolla lajitoverinsa
vastaan.Sen jälkeen seurasi lyhyet puheet ja kastajan kukittaminen.
Sitten tämä raakile hinattiin varustelulaituriin lopullista
valmistumista odottamaan.
Kerran tapahtui oli Neovostoliittoon tilatun laivan vesille lasku,
tämä telekaatio oli poistumassa pois,seistiin siinä vieressä
tämä laivan kastamisen suorittanut rouva pysähtyi ,otti ruusun
siitä puskasta ja antoi minulle.
Ja arvaa kyllä kavereilta vitsijä riitti!!
Pentti, taisit olla aikamoinen hurmuri! Vai mitä Sinikka arvelee?
Kiitokset Ilmarille hienosta ajatelmasta!
Tellervon lisäksi Lähtevien laivojen satama kuuluu myös minun suosikkeihini. Linkkiä klikkaamalla laulu on kuultavissa Joel Hallikaisen esittämänä.
http://www.youtube.com/watch?v=q6CmA2wnHhg