Joulu tulla jollottaa

Joulutarinoita
Kirja on paras lahja

Disney: Kohti joulua, Sanoma Magazines 2013

Tuutikki Tolonen/ Liisa Kallio: Joulusatuja, Tammi 2013

Ennen vanhaan, joskus 60 – luvulla, odotettiin joulupukilta Fogelin Piirtämää Pekka Puupää kirjaa. Tosiasiassa joulu ei ollut joulu ilman sitä. No oli tietysti kiva päästä juhlareen kyytiin ja joulukirkko se vasta olikin elämys.

Nykyisin kirjankustantajat ovat tehneet paljon työtä, että lapsille riittäisi joululukemista. Se on arvaamattoman hyvä asia, sillä opettavaiset ja lämpimät kertomukset, niin kuin näissäkin kirjoissa kyllä jäävät lapselle mieleen pitkäksi aikaa, joskus vielä vanhukseksi asti.

kohtijouluaKohti joulua – kirjassa seikkailevat elokuvista ja kirjoista tutut Disney-hahmot. Niinpä Bambilla on huoli, miten talviunta nukkuva Kukka-haisunäätä pääsisi mukaan nauttimaan joulun tunnelmasta. Mitäpä muuta kuin koristellaan Kukan kotikolon edusta jouluiseksi, jos se sattuisi kurkistamaan sinne. Vuokkokalan poikanen Nemo taas saa vinkin joukuun ensimmäisen päivän yllätyksestä, eikä mistä hyvänsä yllätyksestä vaan sädehtivästä helmestä, joka on sametilla sisustetussa aarrearkussa.

joulusatujaJoulusatuja-kirja taas luottaa perinteisempään sadunkerrontaan, jossa satuhenkilöinä on esim. kolme muoria, joista yksi on haltija, yksi noita ja yksi joulutonttu. No muorit palkkaavat itselleen apulaista ja Jussi-niminen poika tulee ehdolle. Mutta suuri on Jussin ihmetys, kun työt hoituvat itsekseen, kas kun muorit osaavat taikoa. Siitähän tuleekin ensimmäisen päivän jälkeen Jussille uusi työpaikka.

Kummassakin kirjassa on hauska kuvitus, sillä kuvituksella on tärkeä rooli lastenkirjassa. Joskus lapsen muistiin jää kuva paremmin kuin teksti. Itse muistan ekaluokalta kuvan joulupukista, joka makaili ja kuorsasi: krooho puh krooho puh…

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *