Tänään perjantaina Niiralan koululla Verneri oli päässyt sen bongaamaan kerhossa ollessaa kello 14. Olipa pojalla onnea! Kertoi varmaa ope Annelle, jonka kanssa pähkäilivät ja ihastelivat, varmaan niin… Sen verran komea lintu se on. Viime viikon maanantaina Piiroisen Hellevi seuraili sitä Selkäkylän pihassaan koko päivä, ja vielä seuraavanakin aamuna. Minä pääsin näkemään sen keskiviikkona eli yhdeksän päivää sitten. Ja pidän sitä eri lintuna kuin Hellevin. Välimatkaa on 5,1 km. Mutta mene ja tiedä. – Aikoinaan Nissisen Sulon seinän vierestä lumisateisen yön jälkeen löytyi kuollut lintu, mikä oli Värtsilän ensimmäinen, ja nyt nämä kolme havaintoa eläväisestä.
Pitäkäähän silmät kirkkaina pihatöillä uurastaessanne. Niillä tuo säihkylintu (!) viihtyy. Ja ilmoitus minulle.
– hannu
16.11.2013 lisätty video harjalinnusta. Kuvattu Värtsilän koulun pihalla.
Kuvaaja Hannu Kivivuori.

Harjalintu (Upupa epops) on harjalintujen heimoon kuuluva säihkylintulaji. Kuva: Wikipedia. Linkki lisätietoihin kuvaa klikkaamalla.
Lähes uskomattomalta kuulostaa tämäkin juttu!
Katsoin netistä harjalinnun kuvan, ei siitä
voi erehtyä.
Jospa toimitus siirtäisi kuvan tänne palstoillekin syys-illan
iloksi.
Kuva lisätty. Ompa eksoottisen näköinen! Trooppinen ”tunnelma” ulkonäössä! Tässä linkki youtubesta löytämääni videoon. Kuvattu Joutsassa v. 2012
http://www.youtube.com/watch?v=ClUOAlsI6sI
Kiitos Eira mukavasta kuvasta ja linkeistä! – Itse pääsin näkemään ensimmäiseni vasta viime syksynä Kontiolahden Jakokoskella. Koska lintu ainakin näin syksyisin on meillä Suomessa nähtynä tavattoman kesy, sitäkin kuvailtiin silloin 4-5 m:n päästä. Mutta eipä niistä julkaistavaksi.
Oma havaintoni 6.11. oli Sääperin vartiolla. Lintu lensi pellon yli Eero-Matin rantakoivun latvaan. Mutta parissa sekunnissa se katosi harakan hätyyttämänä. Enkä sitä enää saanut näkyviin, vaikka kuinka huhuilin! Siis vartiolta Selkäkylälle on tuo 5 km matkaa.
– hannu
Kannatti käydä Itähuolinnassa Värtsilän kirkon hyväksi pidettävissä myyjäisissä! Kotimatkalla tiirailimme ympäristöä, jos sattuisi näkymään tätä harvinaista vierailijaa eli harjalintua. Vernerin havainnon takia kävimme koulun pihassa, ja sieltähän se löytyi! Hyppeli lasten kiipeilytelineiden välissä ja lehahti sitten koulun ikkunalle sateen suojaan. Lieköhän tuolla ollut lapsia ikävä!
Olen odotellut omalle lintulaudalleni jotain
tuollaista harvinaisuutta. Jyviä ja siemeniä
on kulunut runsaasti tinteillä, varpusilla ja
oravilla, tänään punatulkuillakin, mutta ei
vielä mitään uutta tuttavuutta ole ilmennyt.
En päässyt myyjäisiin, mutta laitoin roposeni
pankin kautta. Menestystä!
Päiville! Saitteko kuvattua lintua koulun pihalla? Jos saitte olisi hienoa saada kuva Värtsiin julkaistavaksi. t.Eira
Eira, ei otettu valokuvaa, mutta Hannu sai otettua pätkän videota. Voiko sitä liittää tänne?
Video lisätty juttuun!
Kiitos Hannu,Päivi,Eira ja upea serkkutyttö! Lyhyt video, mutta sitä voi toistaa pitemmänkin aikaa, niinkuin teinkin. Kyllä Värtsilä on vireä!
Hyvää valvomisen sunnuntaita, Hannu! Pidän kamera mukanasi!
Fågeli
Emma äitini oli, niin kuin nykyisin sanotaan, kova lintubongari. Kotipihassa Kaurilassa oli aina lintuläskiä, siemeniä ja lyhteitä lintujen eineeksi. Ensimmäinen toimi aamulla oli viedä täydennystä lintulaudalle, sitten vasta itse aamupuurolle ja kahveelle.
Aamuna muutamana, reilut parikymmentä vuotta sitten, äiti soitti innoissaan että: ”Minullapa on pihalla uus’ vierailija, harjalintu”. Olimme antaneet äidille suuren lintukirjan, ja hänpä selvitti oitis mikä lintu oli kysymyksessä. Menimme viikonloppuna käymään ja näimme itsekin sen pihamaalla tepastelemassa. Jostakin tuli tieto silloin, että harjalintua sanotaan myös sotalinnuksi. Ennustaisi muka! Onneksi ei ole pitänyt paikkaansa tähän päivään asti.
Rauhallista loppuviikkoa.
Hilkka ja Ake