On heinäkuun viimeinen lauantai. Hyppään pyörän selkään ja lähden polkemaan pitkin rantatietä Roihuvuoren suuntaan. Tammisalon sillan kupeessa huomaan pienen kyltin ”Kesäkahvila Ranta ROI”. Nuoli osoittaa Strömsinlahden venesatamaan. Siis sinne!
Laiturialueen Strömsin kartanon puoleisessa päässä, keltaisen telttakatoksen alla häärii iloinen naishenkilö palvellen kahvinjanoisia asiakkaitaan. Uteliaisuuttani menen jututtamaan naista. Tuon esille iloni kesäkahvilan ilmaantumisesta rantaan ja harmittelen, kun ei sattunut yhtään rahaa mukaan. ”Ota siitä vaan kahvia ja käy maksamassa joskus ohi kulkiessasi”, kehottaa nainen hymyillen.
Saako olla tummaa vai vaaleaa paahtoa?
Kaislikossa suhisee
Istahdan kahvimukini kanssa laiturin reunalla olevaan pikkupöytään katse merelle päin. Naapuripöydissä käy iloinen puheensorina ja kellään ei tunnu olevan kiire minnekään. Kahvi on tuoretta ja sen seuraksi löytyy useampaa sorttia suolaista ja makeaa. Kaupanpäällisenä tulee ympäristön tarjoama sielun ravinto.
Poutapilvet purjehtivat taivaalla, pääskyset ja lokit kaartelevat Strömsinlahden yllä. Veneitä tulee ja lähtee. Matalassa rantavedessä polskii parvi pikkuahvenia. Kaislikko suhisee hiljalleen lempeän kesätuulen keinuttaessa sitä. Kaislikon kätköistä ilmaantuu nokikanapariskunta kaksine poikasineen. Ne napsivat kaislojen lehtiä ruuakseen. Naapuripöydän naiset ihmettelevät sitä kuinka nopeasti poikaset ovat kasvaneet.
Nokikanat kahvilavieraiden ilona.
Kun pois lähtiessäni kysyn kahvilan aukioloaikoja, nainen sujauttaa käteeni pari lappua ja kertoo niissä olevan tiedot molemmista kahviloista. Lähden katsastamaan sen toisen kahvilan saman tien. Jututtaessani kahvilaa pitävää miestä saan kuulla, että kahvila Roi on ollut avoinna vasta kuukauden päivät. Kahvila toimii myös näyttelytilana. Parhaillaan on esillä Jussi Aallon valokuvia.
Juuret johtavat Värtsilään
Pikkupöydällä on kasa kirjoja. Katseeni osuu karjalaiseen keittokirjaan. Kysyn mieheltä onko hänellä kenties karjalaiset juuret. ”Ei, mutta Ullalla on”, vastaa mies. Jatkan utelua. Selviää, että Ulla on miehen vaimo, joka pitää kesäkahvilaa rannassa ja Ullan juuret ovat isän puolelta Värtsilässä.
Olen innoissani. Tästähän täytyy saada juttu Värtsiin. Polkaisen takaisin rantakahvilaan ja kerron Ullalle keskustelustani hänen miehensä kanssa ja juttuideastani. Sovimme, että tulen jonain päivänä jututtamaan häntä.
Yritän tavoittaa Ullaa parikin kertaa rantakahvilasta. Molemmilla kerroilla kahvilaa pyörittää Marjo Vesarto. Toisella kertaa hän kertoo Ullan aloittaneen päivätyönsä. Polkaisen Kahvila Roihin pyytämään Ullan yhteystietoja hänen mieheltään. Saan sovituksi tapaamisen Ullan kanssa elokuiselle sunnuntaille rantakahvilaan.
Kahvilasta avautuu näkymä Strömsinlahdelle.
Kesäduuni ja aktiiviloma
Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen tapaammekin Vartiosaaressa, jonne tämä energinen monitoiminainen on saanut kutsun tulla pitämään kahviota Vartiosaaripäivän ajaksi.
Etelä-Karjalassa, Savitaipaleella syntynyt Ulla Tarvainen on teatteritaiteen maisteri ja hän työskentelee Helsingin Työväen opiston suunnittelevana teatteriopettajana. Kahvila on ollut Ullan kesäduuni ja aktiiviloma. Ulla on asunut miehensä Jarmo Välikankaan ja pian kuusi vuotta täyttävän Floora tyttärensä kanssa Roihuvuoressa kohta neljä vuotta. Ullan mielestä Roihuvuori on vahvan yhteisöllisyytensä vuoksi kuin karjalainen kylä. Yksi esimerkki yhteisöllisyydestä ovat talkoilla järjestetyt kyläjuhlat, joita Roihuvuoressa vietetään 30 – 31. elokuuta. Talkoolaisten joukossa ahkeroi myös Ulla.
Kysyessäni Ullalta, mistä idea kesäkahvilan perustamiseen tuli, hän kertoi usein ihmetelleensä ystäviensä kanssa, miksei Roihuvuoressa ole yhtään kahvilaa. Kun hänen miehensä sitten perusti Kahvila Roin, kesäkahvila Ranta Roi syntyi siinä kylkiäisenä.
Ullaa voi jatkossa nähdä silloin tällöin myös Kahvila Roissa. Suunnitelmissa on, että näyttelyiden lisäksi kahvilassa järjestetään kirjallisuus-, keskustelu-, kuunnelma- ja performanssi-iltoja. Tavoitteena on luoda Roista kohtaamispaikka, joka tarjoaa mahdollisuuden hengähtää ja rentoutua hetkeksi. Jarmo Välikangas haluaa, että Kahvila Roi on paikka, jossa voi ajatella mukavia asioita.
Ulla ja Floora lähettävät terveisiä Värtsin lukijoille ja toivottavat heidät
tervetulleiksi Kahvila Roihin.
Kaustajärven Tarvaisia
Ullan isä, Leo Tarvainen syntyi Kaustajärven Juvanjoella vuonna 1929. Leon vanhemmat olivat Linda (os. Hiltunen) ja Heikki Tarvainen. Heikki kuoli Leon ollessa seitsemän vuoden ikäinen. Leo kävi kansakoulun Kaustajärvellä.
Parikymppisenä Leo Tarvainen lähti opiskelemaan Sippolan metsäkouluun ja valmistui sieltä aikanaan metsäinsinööriksi. Perheen perustettuaan hän asettui asumaan Savitaipaleelle ja asuu siellä edelleen.
Teksti ja kuvat: Lissu Kaivolehto
xxxxx
Kesäkahvila Ranta Roi Stromsinlahden venesatamassa avoinna elokuun loppuun ke – su 12 – 18 (säävaraus)
Kahvila Roi Roihuvuorentie 9. Avoinna arkisin 9-18, la 10 – 16 ja su 12 – 16.
Leo on entinen naapuri josta ei minulla ole mitään muistikuvaa. Leon siskon tapasin ilomantsissa hän oli aviossa rajamiehen kanssa.
Kaikki tiet vievät Roomaan, ainakin se
kuuluisa Via Appia.
Yllättävän monet ”tiet” johtavat myös
Värtsilään, Via Kareliaa pitkin jopa
Kaustajärvelle.
Lissun jutussa mainitaan kahvilanpitäjä Ullan mummo Linda Tarvainen. Onkohan kyseessä sama Linda, jonka kanssa kuljin käskynkkää juhlakahville Patsolan koulun vuosijuhlassa. Muistaakseni Linda oli silloin koulun ensimmäisistä oppilaista ainoana läsnä. Tässä linkki juttuun.
https://www.vartsi.net/2012/09/20/kaskynkkaa/
Niin johtavat Via Kareliaa myöten Patsolan mäen alta aluksi Ilomantsintie-nimisenä. Ja sitten keskellä Kaustajärveä Ilomantsintien jatkeena Hoilolantienä. Kuntaraja ei muuta tien nimeä, vaan Hoilontie jatkuu ties minne.
Ei se mitään, vaan kun Hoilolantiellä on samoja kiinteistönnumeroita eri paikoissa, siis Tohmajärven kunnan alueella ja (pöhöttyneen) Joensuun kaupungin alueella. Ei kai sekään mitään, voihan tavaraa tomittava kauppias soitella Hoilolan kylän takaa Kaustajärvelle ja kysellä, missä työ ootta.
ELY-keskus – Kuopiossa – ei piittaa asiasta mitään. Se kun on niin, että – ei vain savonmurteen vaan myös – savolaisen tieviitoituksen ymmärtäminen on kuulijan ja katsojan vastuulla.
En oikein ymmärrä, miksi Ilomantsintie ei voisi jatkua kuntarajalle asti ja siitä eteenkin päin. Tai siitä eteenpäin millä muulla nimellä tahansa, jos on pakko nimi vaihtaa.
Vielä älyttömämpää on, kun keskeltä Kaustajärven kylää neljällä Kaustajärvi-nuoliviitalla ohjataan autoilijoita kylän yhdelle laidalle. Poistamalla nuoliviitat ja pystyttämällä kylän reunoille kyläkyltit vältettäisiin kylällä harhailut. Vaan kun ei niin ei, vaikka yli vuoden olen koettanut ELY-keskuksen herroille tästä puhua ja kirjoittaa. Eikä ole sekään auttanut, vaikka kunnanhallituskin on ilmaissut samanlaisen tahtonsa. On myös pyydetty käymään paikan päällä. Vaan kun ei niin ei. Ilmeisesti ovat varat matkakorvauksiin ja päivärahoihin loppuneet. Olenkin tuuminut, että ryhdyn harjoittamaan – Räsäseen viitaten – kansalaistottelemattomuutta. Sillä tavalla valtio saisi sakkorahoja ja ELY-keskuksen herrat mahdollisuuden käydä Kaustajärvellä.
Kun autolla saavutaan Saarivaaraan, kyläkyltit ilmoittavat siitä. Sen jälkeen on helppo etsiä poikkeavien teiden viittoja. Ne viitat on pystyttänyt joskus joku tiemestari, joka asui lähempänä kuin nykyiset ELY-keskuksen tunarit. Kaustajärvi on näiden mielestä kuuleman mukaan asukasmäärältään liian harvalukuinen. Vaan onpa varaa neljään nuoliviittaan, jotta saa matkailijan aivot solmuun.
Taitaa olla Tohmajärven kuntakin liian pieni, jotta sen mielipide – siis kunnanhallituksen ilmaisema – olisi riittävän painava?
Kohta se Via Kareliakin saa uuden nimen. Via Savonia???
Etteivät rakkaat lukijat minua ihan pöhköksi luulisi, kerron mitä ELY-keskus ehdotti Kaustajärvi-nuolikylttien uudeksi nimeksi. Eli mitä tulisi lukemaan nykyisten neljän Kaustajärvi-nuolikyltin tilalla. Ehdotus oli mykistävän uudenlainen: Nuolikylttiin tulisi nimi Mökkivaara. Mitäs tästä sanotte, siellä metsän keskellä asuvat Mökkivaaran jänikset? Entä Mökkivaaran varrella asuvat kaustajärveläiset, kun missään ei enää lukisi Kaustajärvi. Ai, niin, jäähän jäljelle vielä Öllölästä alkava Kaustajärventie, niin että osataan hautausmaalle menneitä muistelemaan.
Ierikka, Ulriikka Kassisen muistoa säilyttävältä Ulriikantieltä (Turhuuventorilta vielä kilometri kohti itää)
Anteeksi, Lissu, että hienon kirjoituksesi yhteyteen sepustin edellä olevan kommentin. Sain kimmokkeen ystäväsi Tellervon kommentista, jossa puhutaan Via Kareliasta.
Muuten, Via Karelia -tien nimi oli ennen Runon ja Rajan tie. Lieneekö nimen muutokseen johtanut se, että bensan tankkajat syytivät reissuillaan kaljatölkkejä tien varsille. Tie alkoi näyttää Rojun ja Roskan tieltä. Via Karelia on sen verran arvokkaamman tuntuinen nimi, ettei sitä niin helposti roskaa. Tai voihan se olla toisinkin. Onhan esimerkkejä rakkaan Karjalan puolella riittävästi, eivätkä kaikki huomaa, että ovat tulleet kahdenkin tullin läpi toisenlaisen kulttuurin piiriin.
Ierikka
Taasko tätä iänikuista jauhamista Kaustajärven tienviitoista?
Viitat eivät vaihda paikkaa eivätkä muuta nimeä vaikka niistä messuttaisiin Värtsin palstoilla joka päivä.
Ierikka; turha osoittaa syyttävää sormea Tellervoa kohti.
Lissu, en minä syyttänyt Tellervoa. Totesin vain, mistä kommenttini sai kimmokkeen.
Minä jauhan kotikyläni tieviitoista niin kauan kunnes asianlaita korjaantuu. Kiusallisen tilanteen aiheuttaman harmin lisäksi kerron myös, että haluan maksamalleni kiinteistöverolle katetta.
Toiseksi – tohmajärveläisenä – haluan Tohmajärven kunnan hallinnolle valtion taholta sellaista kohtelua, joka perustuslakiin nojaavalle kunnalle kuuluu. Tohmajärven kunnanhallituksen asiantuntemus Kaustajärven tieviitoituksessa on suurempi kuin Kuopiossa sijaitsevan ELY-keskuksen.
Kysymys on – juuri nyt meneillään olevien rakenneuudistussuunnitelmien aikana – tärkeästä asiasta.
Ierikka
Ierikka, rohkenen epäillä ettet saavuta tavoitettasi Värtsin kautta. Joku muu foorumi voisi olla parempi tähän tarkoitukseen.
En tietenkään vain Värtsin kautta, vaikka sitä luetaankin aina maailman sivu. Ehkä myös ihmetellään suomalaisen hallintokulttuurin diktatorisia piirteitä.
Kerron Värtsissä asiasta siksi, että tiedettäisiin jonkun tekevän jotain. Tarpeen vaatiessa ostan junalipun – eläkeläisen alennuksella – Kiteeltä Helsinkiin ja kävelen liikenneministeriöön asti.
Jos kuntafoorumi ja ELY-foorumi eivät pysty ongelmaa ratkaisemaan, niin on muitakin tiedotusvälineitä kuin Värtsi. Mm. Uutisalasin, jonka lehtijuttu ei tosin ELY-herroja hetkauttanut.
Viime kädessä on sitten se ministerifoorumi.
Olen ennenkin kiivennyt näitä yhteiskunnan portaita. Ja aina on lopulta järki voittanut! Ja onhan tämä Kaustajärven kyltitys älyttömyyden pohjanoteeraus. Harakat sille jo nauravat. Emme kai me kaustajärveläiset niitä hölmömpiä liene!
Ierikka
Ierikka: Lähesty henklöä, joka vastaa hälytys tehtävistä.Jos teissä on pieninkin sotkeutumisvaara hälytystehtävissä,saat häneltä lausunnon,jolla on painoarvoa enemmän,kuin kunnan lausunnolla.Usko pois,on helpoin tie.Kannattaa ottaa yhteys ko päälikköön ja pyytää käymään paikalla.
Kylläpäs Erkki jaksat!
MirjaSisko
Sain Lissulta jo hieman ennakkotietoa että hän
on tavannut Hesassa kesäkahvilan pitäjän jonka juuret
johtavat Värtsilän Kaustajärvelle.
Monen seikkailun ja sattumuksen jälkeen haastattelu
onnistuikin ja nyt se on kaikkien meidän luettavissamme.
Jos ja kun jutun päähenkilö, Ulla Tarvainen, seuraa nyt
Värtsiä, niin kerronpa että tiedän isäsi kotipaikan
Kaustajärvellä ja tunnen myös Joensuussa asuvan isäsi serkun
puolisoineen.
Jos asuisin lähenpänä, ilmaantusin ilman muuta tutustumis-
käynnille kahvilaanne.
Tuossa on ideaa muillekin, koska investointikulut eivät
ole suuret. Jotain lupia kai tarvitaan. Kiva juttu.
Kannustan syvämestäni Ierikkaa jatkamaan ponnisteluja tienviittojen parissa. Pittäähän meillä eläkeläisillä jottain tähellistä touhua olla. Vuan elä muutata Hoilolantien nimeä miksikään, mitenkäs minä polonen sen jäläkeen ossoon kotikylääni. Muiten ely-herrat ahtaalle viimosen piälle. Taisteluterveisin sienisavotan keskeltä kaima.
Minä muistan Leo Tarvaisen,oltiin samaan aikaan Kaustajärven
kansakoulussa.Leo oli kuudennella luokalla,minä aloitin
ensimmäisellä.
Opettajina oli Maija ja Eemil Jaloma,entinen Jääskeläinen.
Ossoisitko sie, kaima, kotkylääs, jos Hoilolantie alakas Joensuun ja Tohmajärven rajalta? Mökkivaarantiellehän sie et tietysti eksyis kiitäissäs Kaustajärven halaki ohi Kahelinin autojen!
Hoilolantie on ihan hyvä nimi. Sitä niin mielellään hoilottaa, kun kiäntyy Öllölään päin. Ja onhan sielä kirkon kuppeella kauppakii, mutta nimmee en sano, etten sais sakkoja mainostuksesta.
On ne S- ja K-vahit tarkkoja seuroomaan mainoksii.
Ja niillä on varmaankin ihan valavojiin vakanssit erikseen.
Ierikka
Tiedoksi pääkaupunkiseudulla asuville Värtsin lukijoille:
Mikäli satutte liikkumaan huomenna lauantaina 24.8 Roihuvuoren suunnalla, niin kannattaa käydä viettämässä rentouttava kahvihetki Ranta Roissa.
Kahvin voi nauttia kitara-(n.klo 13-15) tai harmonikkamusiikin (n.klo 15-17)säestyksellä.
Seppoilmari, kyllä se on Ullan Linda-mummo, jonka kanssa menet käskynkkää Patsolan koulun vuosijuhlassa.
Tuli muuten illan suussa vietettyä rattoisa parituntinen Ranta Roissa. Haitari soi, laulu ja nauru raikui ja juttua piisasi. Ihmekkös tuo, kun paikalle osui yhtä aikaa monta karjalaista naista.
Mulla on tänä kesänä ollut joku vanhojen ystävien ja tuttujen uudelleen esiinmarssi. Tänäkin iltana Ullan kahvilassa peräti kolme vanhaa tuttua, joiden edellisistä tapaamisesta oli 10-23 vuotta.
Mikä riemastuttava asioiden, ajatusten ja tunteidenkin kirjo kumpuaa täältä, näiltä Värtsin sivuilta! Toinen toistaan hauskemmat sattumukset, vai kohtaloko konsanaan, on kuluneena kesänä huiskauttanut ihmisiä yhteen pienessä kahvikeitaassamme itäisessä Helsingissä. Kiitos Lissun, että tämän ilon pääsin kanssanne jakamaan!
Kahvila Ranta-Roin viimeisenä päivänä oli ”pohojalaasella” miehelläni tekemistä, kun kolme karjalan eukkoa nauraa hetkotti elämän (meren)suolaiselle makeudelle – taidettiin siinä laulaa luikauttaakin. Iso kiitos, Lissu, riemusta jota toit! Teille kaikille Värtsin aktiiveille haluan toivottaa antoisaa, elämän täyteistä syksyä!
Lopuksi vielä näin yli kahdenkymmenen vuoden viiveellä kiitos Erkki Lintuselle pieteetillä hoidetusa Linda-mummon (kyllä se ihana pieni mummo oli Linda-mummoni!) siunaus- ja muistotilaisuudesta Värtsilässä, josta minulle on jäänyt mieleen Lindan lastenlasten iloinen nauru ja ihmisten lämmin kohtaaminen. ”Volkkarilla mummolaan ei mennä enää milloinkaan / mut muistoja kauniita jäi sydämiimme asumaan.” Pätkä runosta jonka tuolloin, sopii mielestäni tähänkin. Kaikkea hyvää!
Leo on käynyt setäni Arvo Tarvaisen s.1930 kanssa samaan aikaan Kaustajärven colleagea. Eero
Koska Kaustajärven jäänpinta upotti sen verran
kävellessä, että oli palattava sisätiloihin, päätin tutkailla
taas kerran Värtsin vanhoja juttuja.
Kimmokkeen tämän Rantakahvila Roin tutkailuun sain siitä,
että kädessäni on kirja ”Kahvintuoksuinen Helsinki”. Siinä ei
kerrota kahvila Roista, mutta kylläkin monta tarinaa ja historiaa
pääkaupunkimme kahvilakulttuurista. Itse viehätyin tarinasta
”Kahvihetkiä rikkaan lesken puutarhassa”.
Ja arvatkaapa mitä! Tämänkin kirjan kahvintuoksua voi seurata Värtsilään
ja Kaustajärvelle. Yksi kirjan kolmesta tekijästä on Katja Tikka
jonka sukujuuret johtavat Kaustalle.
Männä viikolla kävin Helsingissä ja Sipoossa veljeni hautajaisissa.
Siellä pääkaupunkiseudulla kohtaa pohjoiskarjalaisia ihan yllättävissä
paikoissa: hautajaistilaisuuden kanttorina oli joensuulaistaustainen Mustonen,
pappi oli kylläkin savolainen. Papin miehen sukujuuret olivat Ruskealassa.
Niin ikään olen käynyt Sipoossa useaankin kertaan ravintolassa, jonka omistajat ovat
Valtimolta.
Veljeni sukujuuret ovat Pälkjärvellä, joten pitäjänseuran sivuilla on luettavissa
Lissun tilaisuudessa pitämä oivallinen puhe.