Suolla ja muutenkin marjareissuilla kannattaa pukeutua näkyvästi. Metsäisillä soilla eksyy helposti marjakaveristaan. Ja eihän sitä koskaan tiedä vaikka…
Patvinsuon kansallispuisto perustettiin 1982. Niihin aikoihin oli hyviä lakkavuosia ja lakan poimijoita tuli taajoina parvina Patvinsuolle. Niistä ajoista muistomerkkeinä on muutamissa paikoissa pysäköintialueet jopa linja-autoille. Jos sinulla on isompi tokka kesävieraita, niin tuo vieraat linja-autolla suon reunaan. Saat ihan luvallisen pysäköintipaikan, vaikka olisi isompikin auto. Patvinsuon kansallispuisto on muutenkin erinomainen matkailupaikka varsinkin keväällä, kesällä ja syksyllä. Talvella olen käynyt ainoastaan hankikelien aikaan.
Suomujärvi
Paras paikka retkien aloittamiseen lienee ”Suomun luontotupa” .
Siitä alkaa eri mittaisia polkuja ympäristöön. Siellä on myös leiriytymispaikkoja ja keittokatos. Parempikuntoisille löytyy pitkiäkin polkuja tallattavaksi. Polut ovat hyvät ja suo-osuuksilla on leveistä lankuista tehdyt pitkospuut. Karttoja ja muuta tietoa löytyy runsaasti netistä.
Tässä Suomun rannalla oli perinteikäs rajakenraali Raappanan maja, joka siirrettiin tänne Rukajärveltä, pois sodan jaloista . Kansallispuiston perustamisen yhteydessä maja siirrettiin jälleen uuteen paikkaan. Nyt se on Parppeinvaaralla Ilomantsissa.
Olen joskus vienyt ulkomaalaisia vieraita Patvinsuolle. Kuljimme suon yli Suomusta Lahnalammen puolelle. Avustaja ajoi auton suon ympäri polun päähän odottamaan. Avustaja keitteli sopan valmiiksi kun näki meidän lähestyvän pitkoslankkuja pitkin.
Lahnalammelta Nälämäpurolle
Kihokki.
Olen käynyt lähes koko aikuisikäni vuosittan retkellä Patvinsuolla. Kun lapset vielä kulkivat mukana niin retkipaikka oli tavallisimmin Suomujärvi, koska siellä oli hiekkaiset uimarannat. Nyt kun lapsia ei enää kulje mukana niin nyt minulle riittää kun käyn kerran kesässä keittämässä kahvit ja syömässä eväät Nälämäpuron nuotiopaikalla. Pyrin järjestämään matkani lakka-aikaan suurin toivein. Tänä kesänä meni hiukan huonommin kuin muina kesinä.Tavallisesti löytyy sentään jugurttipurkillinen lakkoja, nyt ei löytynyt ainuttakaan lakkaa. Tällä kertaa se ei harmittanut, koska olin saanut Värtsilän soilta jo monta purkillista. Oikeastaan oli mukavaa kun ei tavinnut etsiä lakkoja, sai katsella ja kuunnella muuta luontoa ilman mitään lakkahössötystä. Mitään ääniä ei kuulunut. Näin kukkia ja perhosia. Yhden linnunkin näin, mutta en tuntenut.
Matkaa Nälämän nuotiopaikalle on suuntaansa noin kolme kilometriä, josta suuri osa tästä on lankkutietä. Jos tai kun poikkeaa lakkoja etsimään niin matkaa tietysti ”hiukan” lisääntyy. Polku kulkee Maksimasaaren ylitse. Tässä saaressa on lintulava. Huhujen mukaan Maksimasaarissa olisi ollut paljonkin sotilaallista toimintaa. En tiedä onko totta.
Maksimalampi.
Nuotiopaikan ilmoitustaululta löytyi seuraava tiedote: Kirjoituskilpailun tarinoilla kerätään tietoa Itä-Suomen kansallispuistoista. Tässä linkit kyseisiin tiedotteisiin
http://www.luontoon.fi/ajankohtaista/uutiset/Sivut/kirjoituskilpailuitasuomi.aspx
Alpoaatos
Minulla ei linkki auennut ihan tuossa muodossa jostakin syystä, vaikka se on Alpolla ihan oikein kirjoitettuna. Näyttää siirrettynä heittävän http:n rimpsun alkuosan loppuun, josta sen poistamalla pääsee oikealle sivulle.
Mahtaisiko seuraava toimia paremmin (ilman http:tä siis):
http://www.luontoon.fi/ajankohtaista/uutiset/Sivut/kirjoituskilpailuitasuomi.aspx
Näytti ottavan tuon http:n automaattisesti mukaan, mutta toimii kuitenkin.
Teimme partiolaisten kanssa kesäisen viikonloppureissun Patvinsuolle joskus vuosituhannen vaihteen tienoilla. Mukana oli Värtsin Takojien lisäksi myös Kesälahden Siniveikkojen väkeä.
Sää oli helteinen ja maisemat mukavia. Kiersimme Suomujärven jalkaisin, mahdollista oli jokaisen vuorollaan käyttää myös kanoottia ja venettä. Vesillä sattui pieni haaverikin, kun kanootti kaatui. Kiirehdimme veneen kanssa hätiin joten kastuneet vaatteet ja varusteet jäivät onneksi ainoaksi vahingoksi.
Meilläkin on ollut Patvinsuon retki ”pitäisi mennä” vaiheessa.
Joko siellä puolukat tai karpalot kypsyvät, koska näytätte
kuvassa poimivan jotakin?
Harmi kun tuo linkki temppuilee. Kilpailuaikaa on jäljellä syyskuun loppuun. Kopioin tähän tuolta linkkisivulta kirjoitusohjetta:
Terve metsä, terve vuori! -kirjoituskilpailussa kerätään nyt
koskettavia muistoja retkiltä itäsuomalaisten kansallispuistojen
siimekseen. Tarinoita käytetään kirjoittajan suostumuksella
kansallispuistojen näyttelyissä ja opastuksessa. Veikeimpiä, mielenkiintoisimpia
ja pysäyttävimpiä tekstejä saatetaan julkaista
myös sanomalehdissä tai kokoelmana. Kirjoitukset tallennetaan
tutkijoiden käyttöön SKS:n Joensuun perinnearkistoon.
Kerro vapaamuotoisesti omista kokemuksistasi.
Voit käyttää apunasi seuraavia kysymyksiä:
• Oletko eksynyt kansallispuistossa? Miten pelastuit?
• Millaisia muistoja sinulla on puistoista eri vuodenaikoina?
• Millaisia retkiä olet tehnyt ja mitä retkilläsi koit? Käytitkö
merkittyjä reittejä vai samoilitko omia teitäsi?
• Oletko saanut kansallispuistosta komean marja- tai
sienisaaliin?
• Mihin kansallispuistoissa järjestettyihin tapahtumiin olet
osallistunut?
• Oletko käyttänyt vieraitasi puistoissa? Miten he ovat
viihtyneet?
• Millaisia kohtaamisia sinulla on ollut kansallispuistojen
karvaisten
eläinten, lintujen tai ötököiden kanssa?
• Nostivatko verenimijähyönteiset verenpainettasi? Miten
suojauduit niiltä?
• Milloin olit ensimmäistä kertaa kansallispuistossa? Miten
kuljit puistoon ja sieltä pois?
• Oletko tavannut kansallispuistoissa mielenkiintoisia ihmisiä?
• Tuntuuko joku kolkka puistoista sinulle erityisen rakkaalta?
• Millaisia kansallispuistoihin liittyviä vanhoja tarinoita ja
uskomuksia
tunnet?
Kun viimeksi kävin Patvinsuolla menin Nälämäjokivarteen Koitereen rannalta noin kilometrin. Sieltä nusin länsirantaa vastavirtaan ja löysin etsimäni. Vanhalla puutavaralaanin alueella oli vanha 1950 – 60 luvun auto Mosse. Oli jäänyt sinne kun kelirikko alkoi ennenkiun mosse oli korjattu ajokuntoon. Matkaa suon reunaan on laanilta noin 5 km joten aivan pikkujuttu sen poisvieminen ei olisi ollut. Onko kukaan teistä kulkenut suon tuolla alueella, että vieläkö mosse seisoo paikallaan.
Minun pitäisi varmaan osallistua tuohon aiheeseen ”Oletko eksynyt kansallispuistoon…”
Maija-Liisalle
Ei ollut vielä karpaloita eikä mitään muutakaan kerättävää. Näytettiin vain pukeutumisesimerkkiä kameralle. Huomioliivit näkyvät hyvin ihmissilmään, mutta digikamera näkee ne auringon paisteessa valkoisina. Punainen huomioväri erottuisi paremmin keltavihreästä luonnosta.
Ps: olin kirjoitin taas yhdenkerran sanan väärin. Sano on nousin eli kävelin joen rantaa pohjoiseen.
Olen myös kulkenut Koitereen rannasta (tai kämpän kohdalta) Nälämäpuron vartta Hulkkosen saareen asti, mutta ei sattunut Mosse reitille. Yksi karsikkomänty oli. Harmi kun ei tullut otetuksi kuvaa. Huussi löytyi myös. Siinä ei nollut kattoa eikä tainnut olla seiniäkään, mutta se tärkein oli. Eli se istuttava reikä oli ”hätäiselle” kulkijalle tarjolla.
Olemme kulkeneet lähes samaa reittiä. Se puutavaralaani on ollut Koitereen rannasta linnuntietä noin 1,5 – 2 km ja sillä kohdalla on hieman kuivempaa aluetta jokivarressa. Talvitien pohjat näkyvät vieläkin suon pinnassa ja hakkuut ovat olleet Hulkkosen saaressa josta laani jokivarteen ja uittamalla puut pois. Riittäisiköhän minulla mielenkiintoa myöhemmin syksyllä tarpoa katsomaan miltä suo nyt näyttää.
Seuraavasta kuvalinkistä pääsee ihailemaan talvista Patvinsuota ja monia muita Pohjois-Karjalaisia huikean kauniita maisemia talviasusssaan. Kuvat ovat heinävaaralaisen Ismo Pekkarisen tallentamia.
http://fotomafia.1g.fi/kuvat/Talvi+2/
Ylläolevassa kartassa on muutama P-merkki. Ne ovat LINJA-AUTOJEN pysäköintipaikkoja. Näyttää aika hullulta kun törmää korvessa linja-autojen parkkipaikkoihin. Ylempänä tekstissä heitin ajatuksen lakkaturismista, mutta oikeasti en tiedä onko sellaista ollut koskaan. Tietääkö kukaan asiasta?
Talviteitten pohjia ei näy enää nykyisissä kartoissa tuon ylläolevan kartan alueella, mutta vanhoissa 1:100 000 kartoissa niitä oli. Kun 1960 luvulla ensikertoja tallasin noita seutuja niin poikkipuista tehtyjä ”puuteitä” oli vielä havaittavissa, mutta enimmäkseen ne olivat jo maatuneet suohon.
Tietäisikö joku niitten teitten historiasta. Olivatko siviili vai sotateitä?
Kyselee Alpo
Kyllä lakkaturismia oli aikana, jolloin kaikilla ei
vielä ollut omaa autoa. Olin nuorena yhden kerran
Ilomantsissa sellaisella reissulla. Matkasimme pakettiautolla,
johon oli lisätty penkit. Lakkoja saimme ämpärikaupalla,
mutta kylläkin paikallisen marjastajan opastuksella.
Samoin olin kerran Pyhäselän Tikansaaressa puolukassa erään
kalastajan moottorivenekyydillä. Meitä oli veneessä useita,
ja päivän aikana nousi jäärvelle kova tuuli. Paluumatka
täytyi ajaa kahdessa erässä, olihan puolukat lisälastina.
Jotkut naiset pelkäsivät todella, eikä silloin ollut mitään
turvaliivejä. Kalastaja näytti aivan rauhalliselta.
Alpo kyselee lakkaturismista. Lie sitä ollut Patvinsuollakin, mutta mielessäni kuvehtii Karjalaisen uutisointi joskus 1970-luvulta, jossa kerrottiin Koivusuon lakkakuumeesta. Paikalle tultiin linja-autolasteittain ja poimimaan piti päästä kirjaimellisesti millä hinnalla tahansa. Hötäkässä ei kunnioitettu itärajan rajavyöhykettäkään, joten rajavartioston piti puuttua tuntuvienkin sanktioiden avulla ”peliin”. Hintaa lakoille siis saattoi tulla ihan oikeasti. Voitteko Alpo ja Kalevi rajamiehinä kumota tai vahvistaa tämän muistikuvan?
Itse mainitusta marjasta vielä. Kyseessähän on kyllä kieltämättä hyvä, mutta mielestäni kuitenkin aivan yliarvostettu marja. Riitoja sen keruuoikeuksista lienee käyty kautta maaliman sivu; joskus tuota vouhkamista sivusta seuratessa tuntuu, kuin sen poimijoille olisi kirkkaampi kruunu luvattu. Itse en ole niitä juuri kerännyt muuta kuin Ilomantsin vuosina ykköslitrat sekä silloin tällöin pienet määrät kakunkoristeeksi. Kalareissuilla niitä tulee poimittua suoraan suuhun; tänä kesänä niitä olisi ollut Värtsilässäkin reilusti, mutta olivat heinäkuun alussa vielä pääsääntöisesti raakoja. Ostamme lakkaa joskus julkimyynnistä, joskus tuttavilta. Mm. meijeriltä saa ihan kelvollista lakkahilloa.
Jussille kun olin Ilomantsissa 1980 luvulla niin siihen aikaan sattui yksi hyvä lakkavuosi ja pari kohtuullista. Hattuvaaran suunnalla ne paineet mennä rajavyöhykkeelle olivat suurimmat. Kaipa jokunen rangaistusvaatimuskin kirjoitettiin. Möhkön suunnalla jossa itse olin rajavyöhykkeen suot olivat ojitetut ja lakkasuona pilalla. Ihmisen mieli vain on sellainen, jotta se kielletty hedelmä on makeinta.
Kuulun niihin ihmisiin joiden suussa lakkamarja maistuu parhaalta suoraan varresta poimittuna. Hillona se on varsin siemenrikasta ja suutuntuma sieminien takia epämiellyttävä. Kerään sitä jonkin verran ja olen miettinyt sen mehustamista. Kotiviinin lakasta saa erinomaisen.
Mutta sinne Patvinsuolle. Lakan perässä siellä viimeksikin kävin. Tarvoin suota reilun 10 km ja saalista tuli noin litran verran. Lisäksi varmistin sen mosse havainnon. Kun moni Värtsin lukija on ollut varusmiehenä Onttolassa ja harjoituksissa Hiidenvaaran alueella niin kysynkin näkikö kukaan sen vaivan, että kiipesi sen Hiidenvaaran laelle. Sieltä oli mahtavat näköalat suolle ja Koitereen pohjoiselle osalle.
Kyllä Hiidenvaaran laella tuli ainakin kerran käytyä, kun Sissitaitokilpailun päiväsuunnistuksen yksi rasti sijaitsi siellä. Erämaamaisemassa sijaitseva ampuma-alue ympäristöineen on kokonaisuudessaan mielestäni tietyllä tavalla kaunista seutua niin lumen kuin lumettomanakin aikana. Huhtikuinen ”loppusota” Kuorajoen maastossa on mm. jäänyt luontoretkenä aivan erityisesti mieleen. Paitsi varusmiehenä olen ollut Hiidenvaarassa monta kertaa myös reservin harjoituksissa.
Nuo korpeen sijoitetut linja-autojen parkkipaikat antavat aiheen uskoa, että hyviä lakkavuosia on ollut, tai ainakin vahva usko sellaisiin.
Enpähän tiedä vaikka hyvä ojittamaton lakkasuo tuottaisi paremmin kuin ojitettu suo, joka ei kasva lakkaa eikä metsää.
Ennen vietiin ammuntojen ajaksi punainen lippu, mutta autolla se aina vietiin ja haettiin pois.