Laulukivellä

Moni meistä muistaa lapsuuden kotimaisemista jonkin merkittävän leikkipaikan. Se voi olla pihakuusen suojaavien oksien alla oleva maja tai ”koti”, ehkäpä kotikoivussa oleva keinu tai oksisto, johon voi kiivetä tarkastelemaan ympäristöä vaikka ”laivan kannelta”. Jollakin meistä saattoi olla pihapiirissä puro, lammikko tai kosteikko, johon lapsen mielikuvitus taikoi mitä monimuotoisimpia leikkejä. Ikimuistoinen leikkipaikka saattoi olla myös läheisellä kalliolla, johon johti jännittävä kivien reunustama polku. Tai kenties se rakas leikkipaikka löytyikin pihan suurelta kiveltä.

SIRPAN LAPSUUDEN LAULUKIVI

Muutamia viikkoja sitten kirjoitin lapsuuden ystävästäni Sirpasta, joka julkaisi heinäkuussa levyn ja musiikkivihkosen ”Vedet viiniksi”. Lupailin Sirpan kuulumisia lisää ja vieläpä jonkun kuvan kera. Kesälomalla käväisimme Sirpan laulukivellä, josta hän kertoo musiikkivihkosen johdannossa seuraavaa:

”Haluan jakaa kanssanne lapsuudestani yhden ”tähtihetken”. Muistikuvani nousee noin viiden vuoden ikäisestä pienestä tytöstä kiipeämässä laulamaan pellon keskellä sijaitsevalle kivelle. Mielikuvitukselliset yleisön jäsenet: luonnon heinät, pensaat sekä toki joskus mukana olleet nallet ja nuket saivat kuulla monenlaisia lauluja. Sydämestä täysillä laulettujen laulujen ääni kantautui kyläläisten korviin…. He päätyivät usein vain toteamaan, että taasen oli alkanut konsertti. Vai olisiko kenties menossa vasta kenraaliharjoitus?”

MUISTOJA LAULUKIVELTÄ

Siellähän se nykyisin kuusimetsän keskelle jääneenä sammaloitunut kivi odotteli artistiaan. Sirpa kiipesi tottuneesti ”portaita” myöten kivelle ja muistojen siivin silmien edessä avautui peltoaukea, jossa yleisö odotteli laulajaa. Kotipihasta kantautui sisarusten ääniä ja myös maatalon työn äänet sekoittuvat viisivuotiaan konsertin valmisteluihin. Lehmien kellojen kalkahtelua kuului lähimetsästä ja jokunen kana taaperteli pihamaalla etsien syötävää.

Konsertit ja harjoitukset pidettiin yleensä kesäisen kauniina, aurinkoisina kesäiltoina, jolloin laulajan ääni kantautui peltomaiseman yli naapurien kuultavaksi. Laulutapahtuma oli leikkinimeltään ”Ahokylän juhlat”, joihin osallistui kunniavieraana itse pormestari tai jopa presidentti! Sirpan rakas nalle sai rusetin kaulaansa ja tärkeän roolin kunniavieraana. Muut nallet ja nuket, jopa pellon heinät edustivat yleisöä, jota tietenkin oli Sirpan konsertissa runsaasti. Sirpa muistelee laulamansa musiikin olleen radioista tai sisaruksilta kuultua muodissa ollutta musiikkia tai ”omaa mielikuvituksen loihtimaa tuotantoa”. Tunnettujen artistien kappaleita kuultiin; mm. Katri-Helenan ”Puhelinlangat laulaa” sekä Dannyn ”Tuuliviiri” ja myös Markku Aron musiikkia oli ohjelmistossa. Iskelmällisten rytmien lisäksi pikkutyttö lauloi kansanlauluja (esim. ”Sua lähde kaunis katselen…”) ja myös hengellistä musiikkia. Konserteissa ei ollut vain yhtä tiettyä musiikkityyliä, vaan musikaalisesti lahjakas lapsi ”imi” itseensä kuulemaansa erilaista musiikkia ja lauleli sitä sitten omassa konsertissaan. Laulujen sanat tulivat ulkomuistista ja ”hyppynarumikrofoniin” laulettujen kappaleiden alkuperäinen sanoitus saattoi muuttua luovan lapsen esiintyessä. Pikkutyttösellä oli melkoinen työ ”Ahokylän juhlien” järjestämisessä; nuket ja nallet piti kantaa yleisöksi, järjestää kättelyt ennen juhlan alkua, huolehtia kappaleiden esittelystä ja muusta juontamisesta sekä järjestää juhliin tarjoilu, joka käytännössä oli laulukiven vieressä kasvavia maailman parhaita mansikoita. Ennen juhlaa täytyi järjestää kenraaliharjoitukset, jossa ei välttämättä laulettu kaikkia kappaleita, vaan osa lauluista säästettiin varsinaiseen juhlaan. Toki ”pikkuartistin” täytyi käydä välillä vaihtamassa esiintymisasua. Sirpa muistelee kodin vintillä olleen hyvässä järjestyksessä melkoisen mekko- ja kenkävaraston, josta laulaja kävi vaihtamassa seuraaviin kappaleisiin sopivan esiintymisasun. Ja ne mekot ja kengät olivat hienoja!

Kun Sirpalta pikkutyttönä kysyttiin perinteinen kysymys toiveammatista, vastaus tuli heti, empimättä: ”Minusta tulee iskelmälaulaja”! Ammattia laulamisesta ei ole Sirpalle vielä toistaiseksi tullut, mutta sitäkin rakkaampi harrastus. Myös koulun juhlissa Sirpa lauloi. Muistan itsekin olleen osallisena jossakin ”Äidin pieni pyykkäri….”-esityksessä, jossa pienet pyykkärit lauloivat ja esittivät vaatteiden hankaamista pyykkilaudalla. Tätä esitystä harjoiteltiin kotimatkalla kylätien varressa eräällä kalliolla, johon ohi kulkenut naapurinisäntä pysähtyi ihmettelemään tyttöjen touhuja!

Jo lapsena Sirpa halusi tuottaa iloa toisille, vaikka laululla. Niinpä elävälle yleisölle esiintyminen on nykyisinkin tärkeää.

Artisti lapsuuden laulukivellä.

Artisti lapsuuden laulukivellä. Kuva: Vuokko Väänänen.

Nyt aikuisena Sirpa kertoi kiivenneensä laulukivelle ristiriitaisin tuntein. Aluksi tuli haikea tunnelma; metsä oli kasvanut entisen pellon tilalle, pihapiiri muuttunut, lapsuuden kotitaloakaan ei enää ollut ja erityisesti perheen läheiset ihmiset olivat poissa, joko edesmenneitä tai muualle maailmalle muuttaneita. Mutta laulu kaikui myös metsässä ja vähitellen haikeus väistyi ja laulun ilo ja riemu valtasivat mielen. Laulukivellä Sirpa koki taas luonnon ihmeellisyyden ja ihmisen yhteyden luonnon kanssa. Sirpa muistelee lapsenakin tunteneensa hiljaisuuden kaipuuta, vaikka oli luonteeltaan vilkas ja sosiaalinen. Silloin hän meni kauemmaksi metsän laitaan istuskelemaan ja pohtimaan maailman asioita. Samalla hän seurasi ihmetellen luontoa; lintujen elämää ja muurahaisten sekä muiden pikkuötököiden touhuja. Lapsuudenmaisemat tarjosivat hyvän mahdollisuuden myös hiljentymiseen.

Sieltä lapsuuden laulukiveltä ja sen ympäristöstä on lähtöisin Sirpan pulppuava ilo, luovuus ja mielikuvitus. Nykyajan kiireiseen elämänmenoon Sirpalla onkin tärkeä muistutus; Antakaa erilaiselle luovuudelle tilaa! Meidän aikuisten olisi tärkeää tukea lasten luovuutta. Luovuus on voimavara, josta saa hyvät ”eväät elämään” ja joka auttaa selviämään elämän vastoinkäymisissä.

Laulaminen ja musiikki ovat lähtemätön osa Sirpan elämää. Nyt kesällä hän lauloi pari omaa kappaletta pienessä tapahtumassa lapsuuden kotikirkossaan. Kappaleen ”Saanhan tulla ja selittää” kertosäkeeseen Sirpa halusi paikalliset ”lauluystävät” laulamaan kanssansa. ”On ihanaa olla täällä…..” laulavat Sirpa, Emma ja Vuokko

Laulajat kirkossa, Kuva: Kale Lahtinen.

Laulajat kirkossa. Kuva: Kale Lahtinen.

Sirpa on palannut Järvenpäähän lapsuudenmaisemissa viettämänsä mökkiloman jälkeen. Kesälomalla kotimaisemissa kerätyllä kesäpäivien energialla jaksaa taas pitkälle syksyyn!

Sirpa haluaa kiittää kaikkia levyn ja musiikkivihkosen ostaneita. ”Vedet viiniksi” levyä ja vihkosta on edelleen saatavina Värtsilän Kylätalolta sekä nyt myös Tohmajärveltä Uutis-Alasimesta.

Share

9 comments for “Laulukivellä

  1. Onpa Värtsissä hyviä juttuja toinen toisensa jälkeen mitä erilaisimmista aiheista. Lehteä on ilo lukea.

  2. Kyllä olet Vuokko taitava kirjoittaja.
    Oikein vedet silmissä luin serkkuni Sirpan
    juttuja lapsuuden laulukiveltä.
    Hyvää jatkoa laulajalle ja kirjoittajalle!

  3. Vuokko, kiitos! Kirjoituksesi on todellinen kulttuuriteko!

    Mieleeni tunki idea, josta haluan jutella kanssasi!

    Ierikka

  4. Pienet kiviset, hallan arat peltotilkut Kunnan syrjäisin sijainti.
    Sieltä on kasvanut erialoille merkittäviä henkilöitä lähtökohdat
    ei ainakaan ole olleet mairittelevia.Onko? sillä sijainnilla myös ollut oma merkityksensä positiivisen ajatteluun tulevaisuuden suhteen.Kylän nimi on ainakin hieno joka on jopa
    herättänyt pientä kateuttakin muualla päin Suomea.
    Kiitokset Vuokolle erittäin hyvästä kirjoituksestasi ystävästäsi
    Sirpasta ,jatkoa toivotaan aiheita varmasti riittää.
    Terveiset: myös Sirpalle anna palaa kun alkuun on päästy jatkossa varmasti kuulemme sinusta lisää.

    Aurinkoista syksyn jatkoa:Ilmari

  5. Tiedättekös mitä ??
    Kun aloin lukea Vuokon pakinaa niin heti tuli mieleen ”Taatan” F.E. Sillanpään kertomat pakinat ja hänen verkkainen äänensä. Niinpä luin Vuokon pakinan itselleni Taatan verkkaisella nuotilla. Jotkut muistavat Sillanpään äänen ja puheen soljuvan ”nuotin”. Ylen elävässä arkistossa on jotain pakinoita talletettuna.

    http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/taatan_joulupakinoita_26293.html#media=26295

    Vuokon kertomusta on todella miellyttävä lukea. Tuo tarinan aihe oli mielenkiintoinen. Kelläs meistä ei olisi jotain ”laulukiven” tapaista leikkipaikkaa ollut. Niistä saisikin monta tarinaa

  6. Jutun nimi ja alkujohdanto olikin tarkoitettu ”syötiksi” meille jokaiselle. Voisimme miettiä niitä parhaita lapsuuden leikkipaikkoja sekä leikkejä ja kirjoitella tuntemuksia muistiin. Leikit ovat varmasti olleet erilaisia tämän päivän lapsukaisten ajanviettoon verrattuna. Näin saataisiin myös Värtsiin taas monta mukavaa juttua.

  7. Luin juuri Karjala-lehdestä Shemeikan runonlaulajasuvun jälkeläisestä Tuula Nordströmistä, jonka Suomen kansa tuntee taiteilijanimellä Berit.

    Tuula kertoo myöskin aloittaneen laulamisen jo pikkutyttönä. Metsässä laulaessaan hän rakensi kävyistä yleisömeren.Laulunlahjan hän keroo perineensä suistamolaiselta äidiltään.

  8. Olipa hyvin kirjoitettu tarina, Vuokko! Monenlainen lahjakkuus on aloittanut elämäntaipaleensa sieltä rajan pinnasta. Jotkut pääsevät tuottamaan iloa julkisesti ja laajemmalle yleisölle, toiset tyytyvät penempiin piireihin. Molemmille serkuille terveisiä ja menestystä harrastusten parissaLuulenpapa, että Vuokolta irtoaisi hyviä juttuja lapsuuden leikeistä. Niin sinulla kuin Sirpalla mielikuvitus oli ja on sen verran vilkas, että tylsyydestä ei varmasti tarvinnut valittaa;-)

  9. Ostin Vuokolta kuuntelematta kolme CD:tä.
    MirjaP

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *