Ensimmäinen suojasää

Kansan suussa on vuosisatojen kuluessa syntynyt runsaasti erilaisia ennustuksia ja uskomuksia sään vaikutuksesta kevään tuloon ja vuoden satoon. Kansanperinteen tutkija, Kustaa Vilkuna, on teokseensa ”Vuotuinen ajantieto” koonnut useita mielenkiintoisia uskomuksia vuoden ensimmäisen suojasään merkityksestä.

Alkaneena vuotena tuo ensimmäinen suoja osui jo heti ensimmäiseen päivään, josta erään ennustuksen mukaan lasketaan 200 päivää uutiseen, eli se ennustaisi viljan kypsymistä jo heinäkuun lopulla.

Samasta suojasäästä lasketaan olevan yhdeksän viikkoa sulaan veteen tai kevättulvaan. Tätä ennustetta on vaikea uskoa näillä seuduilla, sillä tuskin vielä maaliskuun alussa ainakaan järvet olisivat sulina. Sen sijaan oikein lauhan talven tullessa pellot voisivat olla sulaneen lumen jäljiltä veden vallassa.

Talvinen näkymä Kukkovaaralta. Kuva: Eira V.

Huonona enteenä ei ole pidetty myöskään sitä, että suojasää puhdistaa puut lumesta. On sanottu, että ”tulee hyvä vuosi kun uusivuosi pesee silmiään.”

Tosin on myös kevään tuloon ja kesään liitetty kielteisiäkin kannanottoja etenkin Pohjois-Suomesta.

Myös kesän kylmyyttä voi lauha tammikuu tietää: ”Kun vettä tihkuu tammikuulla, tuikkii lunta toukokuulla tai ”Kevään kylmyyttä tämä on, kun tammikuussa vettä sataa.”

Jäämme vain odottamaan, mikä näistä ennustuksista parhaiten pitää paikkansa!

Unto Kortelainen

 

7 comments for “Ensimmäinen suojasää

  1. Mitäpä noita säitä alkaa ennustelemaan. Kyllä sen näkee sitten aikanaan. Joskus sataa jo lokakuussa paksun lumen ja marraskuun suoja sulattaa. Minä olenkin sitä mieltä että säätä ei voi ennustaa.

    Kyllä on Eiralla Kukkovaaralta upea kuva. Tuo on siitä paikasta missä on ne vanhat, suuret kannot ovat ja missä se ”Kukkovaaran kuusi muisteli” marraskuisessa tarinassa

  2. On ihan kevään tuoksu jo ulkona – ainakin minun nenään, kun kävelin urkkatalon heittolaatikosta. Usein se olen minä, joka hakee postin sieltä lauantaina ja sunnuntaina – ihan mielellään, kun ai ole sen pitempi matka – lisäksi kävelen Sepon tekemää baanaa omassa pihassa.
    Hyvä Mirja
    Sepe jo hiihteli tänään Mustanlammen luo. Kiitos Eki ladun teosta
    (Sepelle ja muille)
    Hyvä Sepekin

    Hyvää loppiaista toivottelee Sepon ”Sepon emäntä”

    Ei ole nähty erikoisia lintujakaan, vai lieko näkö niin huonontunut

    e

  3. Tulipas kirjoitusvirheitä aika monta. Mike

  4. Eipä ollut suojasäästä tietoakaan
    Nepenmäellä Join kaupungissa kun
    kiersin Pielisensuun kirkon aamulenkilläni.
    Viima Pyhäselän suunnasta oli niin jäätävä
    että meinasi posket paleltua.

    Taas kerran tsemppasin itseäni Santeri-ukin
    rekilaululla:

    ”Kun kuljen mä tuulessa tunturilla
    kultani mieleeni muistutan.
    Silloin on tyyni ja lämpöinen
    niin kuin on jälkeen juhannuksen.”

  5. Sään ennusmerkkejä:
    – pakkanen pyryn perästä, pahailma pakkasesta.
    – tammikuun vesisade ennustaa hyvää kesän satoa.
    – syöpäläisten hävittäminen onnistuu hyvin tammikuussa, koska luteet ovat silloin tiineenä.
    – tammikuussa kaadettu puu ei lahoa.
    – Heikin päivänä (19.1) karhu kääntää kylkeään ja sanoo: Yö puolessa, nälkä suolessa.
    – Heikin tai Paavalin päivänä on usein pyryjä.
    – kun on kylmä huhtikuu ja märkä toukokuu,niin on täysi heinälato.
    – Erkin vilu, kesän ilo.
    – Helga heristää hyvänäkin kesäntulona.

  6. Hankikantoa ei monesti ole näin aikaisin, tänään kuitenkin sujuttelin suksilla Selkäkylällä hankea pitkin.

  7. Kyllä on sitten niin kaunis, niin kaunis tuo Eiran kuva!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *