Oomi ja ilves

Kertomuksen Oomi- koira. Kuva: Maija- Liisa.

Vuosia sitten meillä oli nuori mäyräkoira, Oomi. Luolakoirana se piti erityisesti onkaloiden, kantokasojen ja rakennusten alla tonkimisesta. Olihan se luolakokeissakin käynyt. En aina ollut ihastunut koiran taipumuksiin, koska se toi usein käpälissään ja karvoissaan likaa ja multaa sisälle.

Mutta voi niitä silmiä! Jo aivan pienenä pentuna se harjoitteli tulevaa ”uraputkeaan” varten seinän ja kirjahyllyn välisessä raossa. Siellä se liikkui yhtä nopeasti eteenpäin ja taaksepäin.

Olimme eräänä syksynä retkellä Kutsun tutuissa metsissä, joissa mieheni esivanhemmat olivat eläneet arkista elämäänsä. Siellä koira haistoi jotain kiinnostavaa. Se oli jokin eläin, mutta siinä vaiheessa emme tienneet, mikä eläin oli kyseessä, joten kytkimme vapaana kulkevan koiran kiireesti. Olihan se joitakin kertoja häipynyt hirven jäljille tuntikausiksi. Kuljimme kuitenkin siihen suuntaan, johon tarkkavainuinen koira meitä hihnassaan veti.

Edessämme oli kallioluola, jota kohti koira kieli ulkona suusta roikkuen kiskoi itseään. Se kiirehti kohti kiinnostavaa hajua. Oomi oli edelleen talutushihnassa kytkettynä, josta tiukasti kiinni pitäen annoimme sen haistaa luolan suuaukosta sisälle. Luolassa oli hiljaista. Äkkiä koira kääntyi takaperin ja riuhtaisi itsensä irti läpi kaulapannan. Salamana se syöksyi sisälle  kallioluolaan, josta alkoi kuulua kiihkeä haukkuminen. Metsän rauha rikkoontui. Luolassa elämöi kaksi vaistojensa varassa toimivaa luontokappaletta.

Kuvan täytetty ilves ei liity kertomukseen. Kuva: Maija- Liisa.

Yritimme kutsua ja komentaa koiraa pois luolasta, mutta emme onnistuneet. Haukkuminen vain jatkui. Luolassa olevan eläimen mieheni tunnisti sen murinasta ja” karjunnasta” ilvekseksi. Ontto kallioluola kaiullaan tehosti kahden eläimen taistelun ääniä. Tajusimme pian, että huomattavasti koiraa voimakkaampi ilves voisi raadella koiran todella pahoin. Se voisi tappaa. Hakkasimme kepillä luolan päällä, jotta edes jompikumpi eläimistä tulisi ulos, mutta yritimme turhaan.

Punaruskea koiramme kävi nopeasti luolan suuaukolla vilkaisemassa  nopeasti meitä, mutta livahti samassa takaisin. Ilves oli raivoissaan tunkeilijalle ja rähinä luolassa jatkui. Koiran haukkuminen kiihtyi kiihtymistään.

Me yritimme edelleen luolan katolla hyppien ja sitä hakaten saada luolassa taistelevan parin lopettamaan tappelemisen. Äänistä päätellen se vain yltyi. Emme uskoneet Oomin selviävän ilveksen käsittelystä. Joitakin lyhyitä hetkiä luolassa oli hiljaista, jolloin koiran kuolema tuntui jo kauhistuttavan todelliselta.

Taistelun äänet jatkuivat jo kuudetta tuntia, kun ilves vihdoin loikkasi ulos takaosan aukosta. Se oli saanut tarpeekseen. Oomikin tuli pian perässä. Se sentään eli! Kaiken sen kamppailun jälkeen sillä näytti olevan ilveksen käpälän sivalluksen seurauksena vain pari reikää toisessa korvanlehdessään.

Sai lävistyksen. Ahdas kallioluola ilmeisesti esti ilvestä hyökkäämästä kaikella voimallaan. Koirakin oli nopea väistämään ilveksen iskut, eikä heittäytynyt tilanteessa tyhmänrohkeaksi. Tapahtumien kulkua emme tarkkaan tienneet, mutta kuultujen äänien perusteella koiran selviytymistä oli vaikea uskoa todeksi.

Maija- Liisa

Share

7 comments for “Oomi ja ilves

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *