6.1.2013

Lukijoilta

Huopikkaat, huopikkaat

Oli aika, jolloin huopatossujen valmistajia oli useitakin. Huopikkailla oli menekkiä. Sitten viisikymmentä- ja kuusikymmentä- luvun, on huopatossutehtaissa tainnut olla hiljaista aivan viime vuosiin asti. Nyt on alalle tullut kuitenkin uusia yrittäjiä. Oma heräämiseni uusiin huopatossumallistoihin lähti liikkeelle viime talven  paukkupakkasilla. Kanssakulkijat kyselivät tossuja jopa lehtien palstoilla, olivathan ne huopikkaat napakassa pakkasessa mukavat. Oman kotini vintiltä […]

Lukijoilta

Härkäviikot

Härkäviikot ovat edessä. Kotimaisen kielen tutkimuskeskuksen mukaan näitä arkipyhättömiä viikkoja loppiaisesta pääsiäiseen kutsutaan myös selkäviikoiksi. Härkäviikkojen sanonta tulee alueilta missä härkiä käytettiin vetojuhtina työnteossa. Selkäviikoilla taas kuvataan tätä talvenselkään ajoittuvaa aikaa. Ajanjakso tarkoittaa yleensä pitkää puurtamista töissä. Nyt ei kannata hötkyillä itseään hapoille. Jaksamisesta on pidettävä huoli. Tammikuu masentaa minua. Pakkaset, myräkät ja viimat tuntuvat

Scroll to Top