Härkäviikot ovat edessä. Kotimaisen kielen tutkimuskeskuksen mukaan näitä arkipyhättömiä viikkoja loppiaisesta pääsiäiseen kutsutaan myös selkäviikoiksi.
Härkäviikkojen sanonta tulee alueilta missä härkiä käytettiin vetojuhtina työnteossa. Selkäviikoilla taas kuvataan tätä talvenselkään ajoittuvaa aikaa. Ajanjakso tarkoittaa yleensä pitkää puurtamista töissä. Nyt ei kannata hötkyillä itseään hapoille. Jaksamisesta on pidettävä huoli.
Tammikuu masentaa minua. Pakkaset, myräkät ja viimat tuntuvat vastenmielisiltä. Tuntemukseni saattavat tosin johtua osaltaan lapsuuteni kokemuksista Värtsilässä.
Mummoni huolehti Uittoyhdistyksen radan vaihteiden puhdistuksesta Niiralassa. Tämä pistoraide oli yksityinen. Laatokka-Karjalan uittoyhdistyksen omistama joten kunnossapitotyöt eivät kuuluneet VR:lle kuten ratapihan muiden vaihteiden osalta oli. Kiskot kulkivat kokolailla nykyisen Nurmisen huolintaliikkeen radan paikalla.
Vaihteiden puhdistustarvetta tietysti ilmeni ainoastaan silloin kun tuiskutti tai satoi lunta. Vaihteet puhdistettiin harjalla ja koukulla. Koukku oli erikoistyökalu, valmistettu vain tätä työtä varten, sillä pääsi vetämään kiskojen välit vaihteilla puhtaiksi.
Olin alle kouluikäisenä mummoni ”päivähoidossa” joten vaihteille oli lähdettävä jokaisella koiranilmalla palelemaan. Pakkasen ja lumisateet vielä jotenkin kesti. Viimat olivat pahimpia. Ei ollut toppapukua suojaamassa. Viima tunki myös lapasten läpi sormiin. Nälkä ja vessahätä iskivät riesaksi lähes poikeuksetta. Merkillistä. Taukotupa puuttui missä pissata tai nauttia eväitä lämpimässä. Kyllä oli kotiinpäästyä hellanlämpö taivaallinen. Muutaman tunnin värjöttely opetti arvostamaan perusasioita. Kuten lämpöä.
Onneksi härkäviikoissa on jotain hyvääkin. Päivä pitenee kukonaskelin. Kohta ilmestyy kevätaurinko lämmittämään ja antamaan valoa käpyrauhaselle.
Ja taitaa olla nykyisin niin että ainahan voi tilata Thaimaan matkan jos ei jaksa kevättä odottaa…
Jore
Mummot ovat sellainen voimavara
jotka antavat lämpöä monen lapsen
muistikuviin.
*
Avainsanat ”Härkä, rautatie ja mummo”
tuovat mieleeni iäisyydeltä tuntuneen
evakkkomatkan Pälkjärveltä Laihialle syksyllä -44.
Rautatieosuus taisi alkaa Kaurilan asemalta.
Jollakin asemalla meidät lastattiin sitten ns
härkävaunuun.
Onneksi Mari-mummo oli turvanani.
Pari kuukautta kun jaksamme vielä pyryjä ja pakkasia, onkin
jo keväinen maaliskuu käsillä.
Kummasti sitä muistaa noita lapsuusmuistoja, mieluimmin enimmäkseen mukavia tai sitten hyvin ikäviä. Vaikka aika kultaakin muistoja niin jää noita kultaamattomiakin mieleen. Tavalliset asiathan unohtuu.. mitäs niistä muistelemaan. Olen kuullut, että lapsella on muisti, joka alkaa alkaa tallettaa asioita jo ennen syntymääkin.
Nuo evakkomatkat ja Joren ”ratatyöt” lienevät niitä, jotka ovat jääneet muistiin niitten ikävyyden vuoksi. Minullakin lienee jotain ikävää alitajuisessa muistissa koska ihan etoo kun kuulen valssin ”Lapsena tuntenut murheita en… ei kultainen nuoruus jää unholaan..” Sitten pitäisi vielä laulaa iloisena mukana
Muistoja on jokahisella ilosia ja ikäviä, vaan ei niin suurta pahaa ettei jottain hyvvääki. Ja ilo pintaa vaik syvän märkänis. Näin ainakkii minnuu on jo penskana opetettu. Katoppa Alpo vaik Vikipediasta, mitä muuta tuo Kullervo, (Tapio Kullervo Lahtinen) on riimitelly, jos sielt löytys jotaki mukavaaki hyrräiltävvää. http://fi.wikipedia.org/wiki/Kullervo_%28sanoittaja%29
Jorelle on jäänyt tyly muisto rautatieläisen työstä. Siihen kaikkein ikävämpään aikaan on sattunut hyärkäviikot, harjapurut, tulipalopakkaset ja ties mitä.
Seppoilmari yllyttää tutkimaan Kullervon laulujen sanoituksia. Tuo Wiki avaaakin minulle tuntemattomia asioita Kullervosta. Kuten että sanoituksen pitää olle laulettavaa tekstiä, sopusoinnussa säveleen ja nuottikuvioihin. Uskottava laulajan esitykisenä, iloista eikä joutavaa kertaamista
Valitsin yhden esimerkin
Kulkuripoika Tapsa Rautavaara
https://www.youtube.com/watch?v=3d_0rbxygFg