Pieni talvinen kuvakertomus

Rekiajelumuisteloiden innostamana aloin etsiä jotakin rekeen liittyvää ja löytyi kuin löytyikin jokunen kuva. Ei löytynyt kuitenkaan mitään kirkkorekikuvia vaan polle olikin pistetty valjaisiin parireen eteen ja lähdetty kuskaamaan rakennustarpeita, kakkosnelostako lienee.

Tämän jutun synty ja kuvien haku kävi vähän takaperoisesti, sillä sahatavara johdatteli asian sirkkelisahuriin ja siitä taas eteenpäin tai oikeastaan taaksepäin.  Siispä mennään metsään puunkaatoon ja pistetäänkin kuvat uuteen järjestyksen.  Puut nurin, sahurit töihin, lankkukuorma parirekeen ja heppa vetoon.

Tulkoon vielä julki sanotuksi, että tämän kuvakertomuksen kolmella osalla ei ole toisiinsa ajallista  eikä paikallista yhteyttä.

Alahan jo mennä siitä pötkölleen.

Hyvä tästä tulee.

 

Saha soi ja tukki halkeaa.

Näin syntyy mittatarkkaa sahatavaraa.

 

Siitä kuorma kyytiin, ehkä useampikin.

Mennään!  Eiköhän tuossa liene riittävästi vetämistä vanhalle pollelle.

Kuorma kulkee ja ukoilla on aikaa jutusteluun.

Share

9 comments for “Pieni talvinen kuvakertomus

  1. Sahaustyömaa näyttäisi olevan Patsolan koulun pellolla. Onko peräti Pusan talon tarpeet tekeillä?

  2. Oikeassa olet Alpo, mutta arvaus meni kyllä ihan metsään. Sahurit ovat Patsolan koulun lähellä pellolla. Ei se nyt varsinaisesti koulun peltoa ole, onpahan vain siinä lähellä. Mitä puutavaraan tulee, jonkun muun rakennustarpeita ne ovat. Minun osuuteni on siinä, että olen sattunut paikalle kameran kanssa.

  3. Seppo osoittaa sen jälleen kerran kuinka kuva puhuu enemmän kuin tuhat sanaa. Hevosmiehen vänkärinä eli isän kaverina se leivän tienaaminen aloitettiin. Kuvat toivat mieleen aivan mukavia muistoja.

  4. Meillä oli pihapiirissä, Jänisjokeen laskevan puron takana, saha. Olin usein isän apuna perämiehenä. Monesti hoidin hommat molemmissa päissä eli juoksin pöydän edellä ottamaan sahaustuotteen vastaan ja taas takaisin asettamaan puuta paikalleen uutta sahausta varten. Hyvin harvoin pitelin tukkia paikallaan, kun se tunkeutui sahan pöyrivään terään. Siis kuvan n:o 4 mukainen työskentely ei meillä ollut tapana kuin poikkeuksellisesti.

    Sepon kuvissa ei näy sahausjätteitä, pintoja. Ne olivat meillä olennainen osa sahan toimintaa. Kun sahausta harjoitettiin enimmäkseen keväisin ennen peltotöitä, pintojen sirkkelointi tapahtui syksyllä puuliiterin ovella, jonne pinnat kuljetettiin hevosella. Pintojen pätkät heiteltiin ovesta isoon liiteriin, jossa ne jatkoivat kuivumistaan. Uunien lämmön tuottajat olivat enimmäkseen pintalaudoista pätkittyjä.

    Olen joskus ihmetellyt, miksi niitä pintalautoja oli niin paljon. Syy lienee sopimuksessa. Osa sahauksen hinnasta oli pintalautojen jättämistä sahurille. Siihen aikaan ei verottaja tainnut olla niin tarkka kuin nykyisin. Toisaalta ei tuota tapaa miellettykään miksikään veron kierroksi. Muistan pikemminkin tukkien sahallemme kuljettaneiden kiitollisuuden, kun isä muutenkin raskaan työtaakkansa lisäksi tuotti kyläläisten rakennustarvikkeita. Vaikka olikin invalidi. Toisaalta työhulluhan se oli. Ei jaksanut mitenkään levätä kaksoispyhien toista päivää.

    Miinan sirpaleen haavoittanut invalidi-isäni hermostui tavallista raivokkaammin, kun sahan terä osui puussa piileneeseen sirpaleeseen. Kirosanat olivat senkaltaisia, ettei niitä voi ääneen toistaa vuosikymmentenkään jälkeen.

    Sirpaleet aiheuttivat myös terän jännitteen muuttumisen, jolloin se oli lähetettävä linja-autossa Joensuuhun, jossa terät taottiin kuntoon. Onneksi oli kuitenkin aina varaterä vaihdettavaksi jännitteensä menettäneen tilalle. Ei tullut rokulipäiviä.

    Miten mukavalta tuntuikaan sinä päivänä, kun tukkilaani oli sahattu ja isännät vieneet kakkosnelosensa, lautansa ja nelosparrunsa kotiinsa jatkaakseen osaltaan Suomen jälleenrakentamista.

    Mainittakoon vielä, että sahanpurua tuli valtavasti. Sitä oli muillekin annettavaksi. Mutta paljon sitä tarvittiin myös eläinten kuivikkeeksi ja jäiden peitteeksi, jotta niitä voitiin kesällä käyttää maidon jäähdyttämiseen. Jäiden noutaminen navetan maitohuoneen vesialtaaseen tonkkien ympärille oli minusta hyvin mieluisa tehtävä. En osaa sanoa, miksi. Ehkä siksi, että sai hakata jääpaloja isoista harkoista keskellä kuumaa kesää.

    Noihin aikoihin oli Värtsilän kunnalla mylly ja saha. Suuret puutavarataapelin herättivät poikien kunnioitusta. Myllyssäkin käytiin monesti ihmettelemässä. Mutta myllyn ja sahan tarinaa voisi joku toinen kertoa asiantuntevammin kuin minä.

    Voi niitä aikoja menneiden vuosien takaa! – Ierikka

  5. Kylläpä on mukavat hevoskuvat Seppo löytänyt.

    Sama hevonen ja hevosmies näyttää olevan joka kuvassa.
    Varmaan joku tunnistaisi nämä kuvien henkilöt.

    Sahatavaran ajo näkyy olevan lammen, vai liekö peräti
    Sääperin ylitys menossa.
    Näyttää tuo oikeanpuoleinen aisa murtuneen jossain käännöksessä.
    On laitettu tukilasta aisaan, näkyy joka kuvassa selvästi.

    “Hevonen aisoihin valjaisiin,
    luokki, rahkeet ja kiinni rinnustin,
    ovat längissä kiinni jo mäkivyöt,
    kohta käynnissä on lankkujen ajotyöt”.

  6. Se tuo meidän Seppo usein “sattuu” kameran kanssa paikalle tai satuttaa,
    kun on valokuvaamisesta ollut kiinnostunut melkein koko ikänsä.
    Meidän Tarja ja toinen vävyistä on myös kiinnostunut kuvaamisesta,
    mutta eivät valitettavasti ole laittaneet kuviansa värtsiin – ehken eivät jouda tai halua. Varsinaisesti ihan Värtsilän asioita ei heillä ole
    Miten ois Tietäväisillä?
    MirjaSisko

  7. Hyviä tällaiset kuvakimarat. Siinä tulee kerrotuksi joku työ tai ammatti pääpiirtein alusta loppuun. Lisäksi se herättää katsojissa omat, jo unohtuneetkin muistot taas eloon. Toisilla tulee mieleen enimmäkseen mukavia muistoja. Minulla vain ikäviä muistoja. Isäni oli nuossut myös sirkkelin pöydälle kuten tuossa yhdessä kuvassa tarkan työn tekijä on noussut. Hän kaatui terän päälle ja kuoli.

  8. Ikävä muisto – en ehtinyt tuntea isääsi – vain äidin.
    MirjaSisko

  9. Isän tapaturma sattui jo kauan sitten 1948.
    Eihän siitä minullakaan muistikuvia ole -onneksi,
    mutta lienee omalta osaltaan pyyhkinyt muistista
    pois koko kouluajan alemmat luokat. Vasta yläluokilta alan muistaa jotain kouluasioita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *