Kun ihmiset taas kilpailevat siitä, kellä on syksyn pulleimmat punajuuret ja paksuimmat porkkanat, haikeudella muistelen meidän kasvimaata siellä Pussinpohjassa varaston takana. Siellä sitä myös kasvatettiin punajuuria, porkkanoita, kaalia ja lanttua. Isä oli oikein mestari kurkunkasvattaja. Hän teki joka kesä pari pitkää harjapenkkiä, joiden sisällä oli rutkasti hevosenlantaa, ja kyllä kurkut kasvoivat ja tuottivat runsaan sadon. Samoin kurpitsat paisuivat niin suuriksi, että tuskin jaksoin kantaa.
Kun torilla katselen herneitä myyjien pöydillä, niin kyllä ne aika lituskaisia ovat verrattuna meidän herneenpalkoihin. Taisi mennä vähän kehumiseksi, mutta menköön.
Eräänä kesänä porkkanasato jäi vähän heikoksi, kun minä keväällä kitkiessä en oikein erottanut porkkanan taimia rikkaruohoista, ne olivat niin saman näköisiä. Kovasti ihmettelivät, kun ei porkkanat nousseet taimelle. Muina kesinä sai vain naatista nykäistä porkkanan maasta, pyyhkäistä enimmät mullat kosteaan ruohikkoon ja sitten ei kun rouskuttelemaan vaan.
Minä kuuluin maatalouskerhoon, ja siksi minunkin piti osallistua kasvimaan hoitoon. Raskainta oli veden kantaminen kaivolta kasvimaalle. Pienenä minua kiellettiin menemästä kaivolle, koska siellä mukamas asui hiisiä , joilla oli tapana siepata pikkupoikia syövereihinsä. Kun sitten tarvittiin veden kantajaa, ei hiisistä puhuttu enää mitään. Mihin ne mahtoivat sitten kadota?
Kammarin ikkunan alla viljeltiin tomaatteja. Jo aikaisin keväällä tomaatintaimia kasvatettiin ikkunalaudalla, ja sitten kun tuli oikea kesäsää, ne istutettiin lämpimälle seinustalle. Niistä piti nyppiä niitä “rosvoja”, ja sen jälkeen sormet haisivat niin pahalle. En minä oikein niistä tomaateistakaan erikoisemmin välittänyt, vaikka niitä yritettiin syöttää sokerin ja joskus suolan kanssa, mutta ei ne silti maistuneet. Siinä tomaattien kanssa kasvoi malopeijaa ja rinkeplummaa. Ne olivat hyviä leikkokukkia, jotka kauan säilyivät kammarin pöydällä maljakossa.
Oli meillä oma perunamaakin siinä Vasaraisen pellon vieressä. Keittiön nurkassa siemenperunat kasvattelivat itusiaan muutaman viikon. Kevättyöt sujuivat aika mukavasti, mutta syksyllä perunoiden nosto kuokalla oli sitten maailman ikävintä hommaa. Antoivat mokomat koulustakin vielä perunannostolomaa. Olisin kyllä mieluummin käynyt koulua senkin ajan. Parasta oli naurishaudikkaiden syönti tauolla.
Kuva: Wikipedia.
Syksyllä vietettiin elonkorjuujuhlaa, jonne kaikki kerholaiset veivät tuotteitaan kaiken kansan nähtäväksi. Niin minäkin hilasin emalisankollisen niitä isän kasvattamia kurkkuja näytille ja kaiken kukkuraksi sain vielä tunnustuspalkinnon hyvästä kurkunkasvatuksesta. Kiitos isä! Se ämpäri kyllä kolhiintui pahasti, kun kolistelin sitä ratapölkkyihin matkalla juhliin.
Edellä kertomastani huomaatte, että tiedän sen, ettei se “pienviljelijänkään” elämä niin ruusuista ole!
Pussinpohjan Masa
Kateeksi kävi nuo kuvan kurkut, niin jäi huonoksi tämän kesän sato.
Minun kerhomuistoni sipulimaasta on vähän samaa laatua kuin Masan kurkunviljely.
Olen aina, mutta varsinkin lapsena inhonnut pitkäkestoisia kitku- ja harvennushommia.
Ahneuksissani sitten otin kerhopalstaksi melko paljon sipulia.Kyllä sai äiti patistella kitkemään ja multaamaan niitä. Sadonkorjuun kohdalle osuu muistoissani ”musta aukko”, lienee jäänyt äidin hommiksi se.
Kun sen sijaan siskoni ja veljeni osoittautuivat kelpo maanviljelijöiksi vasikoineen ja muine tuotoksineen.
Nyt vanhemmiten sen sijaan viihdyn tosi hyvin kasvimaa- ja kukkapenkkihommissa, lienee lapsena kylvetty siemen itänyt sittenkin.
Toinen muisto. Siskoni tienasi opiskelurahoja toimimalla kerhoneuvojana. Kun koulu syksyllä alkoi, jäi minun hommiksi kiertää kerholaisten kodeissa tarkastamassa muistiinpanot ja sato. Muistan, kuinka Lempaan Pitkäsen Hilma kutsui minut syrjemmälle ja antoi parit lusikat minulle.” Jos meijän lapset ei pärjää loppupeleissä, niin anna tästä niille palkinnot, ettei tule paha mieli.
Ei suotta ylistetä äidinrakkauden aitoutta!
Terveiset Poriin!
Värtsissä on keskusteltu äideistä, jospa minäkin
muutaman sanasen tämän Masan jutun yhteydessä.
*
Maatalouskerhoon kuuluminen oli ollut yleistä
Pälkjärvelläkin. Äiti kertoi usein ylpeänä, kuinka
hän voitti kerhojen väliset perunankuorintakilpailut.
Enkä ihmettele lainkaan että voitti. Hänen tekniikkansa
oli vielä vanhanakin kierittää perunaa siten että
ohut kuori irroitettiin ohuena, katkeamattomana
spiraalina. Ikinä en tuota taitoa oppinut.
*
Kun vesijohtoa ei vielä ollut, oli meilläkin
Utrassa sementtirenkaiden ympäröimä kaivo jossa
oli puinen ”kaappikansi”. Päivänä muutamana keksin
mennä kaivonkannen taa piiloon ja peloitella veden
hakuun tullutta äitiä. Kun äiti avasi kaapin
oven ääntelin minä kaivon takana ”böö, böö”!
Minkälaisia kaikupohjia lie ääneni sementtirenkaista
ottanut, joka tapauksessa äiti säikähti kuollakseen.
Hän luuli, että yläkerrassamme asunut vanha täti
on pudonnut kaivoon. Sain isältä aikamoisen ripityksen
tästä ajattelemattomuudesta.
*
Minun kitkuhommilleni on suvun piirissä naureskeltu
kautta aikojen. Siitä olenkin kertonut Värtsissä
olleessa tarinassani ”Kitkuhommia”.
>Kitkemisen ylistys
Päivä paistaa.
Mullan tuoksu houkuttaa.
Kumarrun ja alan työni.
Pieni punarinta seurakseni tulee.
”Ethän kättä säiky
mullan töhrimää!”
Minä poistan lusteen,
sinä hyönteisiä pyydystät,
nokit, lennät sinne tänne.
Korvat kuulee lintuin laulun,
liplatuksen rannan laineen.
Iho imee lämmön
auringossa syntyneen.
Silmä lepää puitten lehvistössä.
Tuuli kohahtaa nyt metsän rinnustassa,
aatos nousee myötä sen
aina pilviin asti,
yhä ylemmäs se halajaa…
Aistit elpyy,
mieli uudistuu.
Olo auvoisampi
ollako nyt vois.
Ihan mukavaltahan tuo pienviljelijän elämä vaikuttaa. Itselläni
oli myös kerhopalstassa kasvamassa aarin alalla porkkanaa. Kitkeminen oli työlästä, eikä se sato liene kummoinen ollut.
Olen ollut hamassa menneisyydessä komennuksilla itä naapurissa. Siellä kansa olisi kuollut nälkään ellei kotitontilla ahertaisi uutteria pienviljelijöitä.
Venäläisten koti- ja datsapuutarhat ovat näkemisen arvoisia. Näyttää siltä, että kolhoosien rinnalla on kehittynyt tasokas pienviljelykulttuuri. Sen tuotoksia on myös mukava maistella ruokapöydissä, joissa istutaan ja nautiskellan tuntikausia. Ei vain ikäänkuin ohimennen hotkaista. Ainakin silloin kun on talossa vieraana. Puheitakin aina pidetään ja kuppia kumotaan ja jossain vaiheessa naiset alkavat pyörähdellä tanssin tahdissa lattialla.
Vseevoo harooseva! Ierikka
Jos jotain kiinnostaa niin Kultasten blogissa on eräs sovellutus kurkun kasvattamiselle. Sinne pääsee nettiosoitteella http://www.purolatuote.fi ja klikkaamalla bogin auki. Toisesa bolgissa se on kuvien kanssa esillä.