Muistojen murusia poikavuosilta
Sinä kesänä, jatkosuan aikaan ne Kiihtelysvuarannii kankaat ol täynä sotilaita. Rintamalta tulivat väsyneet leppeemään ja uuvet män sinne tilale. Pommikonneet lenttee juilasivat alaalla, kun Värtsilee pommittivat. Myö vel – pojan kansa juostiin kiviaijan taakse piiloon ja siitä jouspyssyllä ammuttiin kohti venäläiskonneita. Sitte myö pojat vielä otettiin sotilailta niitä panoksii ja rovijossa räjäytettiin. Ihme kun ei mitään sattunna. Meilläkii ol välttämättömät tavarat pakattunna, jos oisimma joutuneet evakkoon lähtemään. Osa ol tarkotus piilottoo kallionkolloon. Ei kuitenkaan tarvittu lähtee.
Sitte synty veli. Meilä justiisa ylti otat ikkunalauvan tasale. Sielä ikkunassa ulokopuolella hypittiin ja katottiin, jotta mitenkä se syntyy. Heti äiti siitä sitten joutu töihin. Kyllä ne olivat kovila sillon ne naiset. Puut pit kantoo, veit kantoo, ei ollu mitään apuja. Ei ne naiset nukkunna millonkaan. Pärreen valossa yöt kutovat ja neulovat, kun kaikki vuatteet pit tehä alusta lähtiin ite. Kankaita ei ollu kaupoissa, eikä ollu rahhookaan, millä ostoo. Hajallisissa kengissä kulettiin. Lehmistä suatiin maitoo, johon keltanen kerma nous pintaan, myö penskat sitä juotiin. Äiti opetti ruokarukouksen ja siunas meitä muata männessä.
Meilä ol vuan yks huone. Lattii ol ruakalauvasta tehty. Siihen äiti kuato vettä ja varsluuvala sitä hankas. Koitti jotennii puhtaana pittee. Talavela yksinkertanen lautaovi jiäty alaalta ylös asti silleen vinoks. Yksinkertaset ikkunalasit samaten olivat jiässä kokonaan.
Sitte isä piäs rintamalta lomale. Olin pihamualla, kun se tul ja se koppas miut sylliisä. Se ol ainut kerta, kun oun isän sylissä ollu. Rikkinäisii miehii sieltä sovasta tul.
Sitte kun oltiin jo isompii ja koulussa, niin eikun koulun jälekeen piti männä vielä monen kilometrin piähän savottaan. Yöllä tultiin väsyneinä ja uamula tuas kouluun. Koulutehtävii ois ollu, vuan kun ei jaksanna niitä tehä. Sielä koulussa olla toljotettiin. Yhtennäi talavena tul 170 tuntii poissaoloja. Pakko ol olla mehtätöissä isän apuna. Isä lupas kyläläisile , jotta suavat meijän uuvessa puimalaussa tanssit järjestee. Haukkuvat koulussa meitäkii kommunistin pennuiks, kun se tanssien järjestäjä ol punikki. Nuorempi vel- poika piäs oppikouluun. Ol sukulaisiin luona Joisuussa kortteerii, vuan ei siitä mittään tullu. Yritti käyvä kouluu, vuan kun tul niin kova ikävä kottiin, jotta tul paljain jaloin takasin koko sen yli viijenkymmenen kilometrin matkan, ei ollu rahhoo tulla linja- autossa. Isä sano, jotta sitä herroo koulutettaan. Siihen jäi koulu.
Kesälä kasvimualla lanttupenkit tuntu pitkiltä kitkee ja harventoo. Uimaan ei piästy, ennekun työt ol tehty. Sitte juostiin kilipoo ja hypittiin piikkilanka- aitojen yli kun aitajuoksijat. Miule piikkilanka viils jalakaan pitkän huavan, ja verta tul paljo. Veljet juoks äitille sanomaan, jotta nyt siltä putos suolet. Jotennii se kiärittiin. Äiti piti huolen, jotta minkä tekköö, se on tehtävä kunnolla, eikä työkalut suanna jiähä levälleen.
Ensimmäisestä tilistä piätin ostoo itellen polokupyörän. Kakskymmentä kilometrii mänin pihasta kävelemälä Tohmajärvelle pyörän ostoon. Isä kielti ja tuli perästä. Miehän pyörän ostin ja mänin ajamala takasi pihhaan. Isähän se lopulta miulta sen pyörän valtas.
Näistä lähtökohista oumma mualimalle lähteneet ja ihtemmy elättänneet. Kaikki löysivät yhteiskunnassa paikkasa ja työelämään sijottuvat. Työtä opittiin tekemään, ei mäne sormi suuhun, tulipa vastaan mitä hyvvään.
Maija- Liisa
Eipä ollu tulkille tarvetta. Hyvin sujuu lukeminen vanhasta muistista, vaikka murretta näkeekin harvemmin kirjoitettuna. Hyvä näin.
Miekii osallistuin sottiin jäläkeen siivoustalakoisiin. Kaverin kanssa ehittiin talojen vintiltä panoksija. Valokosentalon vintilä niitä ol oikein palajon. Puseron sisälle piilotettiin kivväärin panospakkauksija ja ojjii myöten lymyttii mehtään, laiettiin ison kiven juurelle nuotijo ja siihen heitettiin kouralline panoksija. Sitte kiireellä kiven taakse piiloon. Kohta alako paukkuu.
Toinen tapa ol se, että irrotettiin luoti pois ja kuajettiin vähän ruutija kämmenelle. Sitten se luoti takaperin hylsyyn ja kämmenellä ollu ruuti sen luotin piälle. Panos pystyyn muahan ja tikulla tul ruutiin. Äkkijä suojaan. Kohta paukku ja vinku.
Sitte ne panokset loppuvat. Lankun oksaan kaivettii reikä. Siihen sullottiin tultikusta rikkijä. Naula reijän piäle ja vasaralla iskettii nauloo. Kyllä siitä pikkunen jyssäys suatiin aikaan. Mutta sitten sekkii leikki loppu, kun puun siru lens nilikkaan. Vai liekkö sitten järki iskeny piähän.
Siitä myö pijettiin huolta, ettei kranaatteihin ja tykin ammuksiin koskettu. Lehistä ol luettu, miten pojille ol käyny, kun niillä leikkimää alakovat.
Yhtenä päivänä – sillon ol vielä sota käynnissä – kahtelin Lintulan pihasta, kun ol ilimataistelu Värtsilän piällä. Ryssän kone tul savuten alas. Kerran ajo saksalaine sotilas pihhaan. Se osti kananmunnii ja sillä ol kultahammas suussa.
Sotavankija ol meillä töissä. Niistä kerron myöhemmin, kun joku auttas yhen kuvan panemista tähän nettiin.
Mie oon Ierikka joka tässä hölötän. Vuan en mie ihan mitättömii muistele.
P.S. Kuulehan sie, Maija-Liisa, ootko sie poika, niinku Maiju Lassilakkii ol poika? Jos sie joskus tarviit tultikkuja lainaks, niin pukeuvu kuitennii tytöks. Pojille ne ei tikkuja lainoo. Myö kun niillä aletaan leikkijä. Tytöt niillä sytyttäät hellaan tulen ja keittävät kahvit. Rupeskin nyt justiisa kahvihammasta pakottamaan. Meillä on kaasuhella ja siihen syttyy tul kun nappulasta viäntää. Pitää muuten huomenna käyvä uus kaasupullo. Voi muuten jiähä kahvit juomata. Ierikka
Olipa pojalla koskettava kertomus. Ihan piti silimät märkänä tavata. Kyllä yllätyin kun tarinan lopussa pojaksi tunnustautui Maija-Liisa
Ierikalle: En mie ou poika. Koitin kirjottoo samalla murteela, kuin huastateltava, nyt jo ikämies huasto tätä lapsuusaikoosa.
Kovat on olleet ajat heijän lapsuuvessaan.Jätin kertomatta poikiin nimet.
Samat räjäytysleikit on ollu siihen aikaan useilla pikkupoijilla.
Jännittävee huasto tämäkii mies sotilaihen teltoissa ja joukoissa
olleen. Näiltä miun nykysiltä asuinkyliltä on lähetty Maiju Lassilan kertoman mukkaan tulitikkuja lainomaan.
Kyllä jonkin verran kuluu meillä myös tulitikkuja uuniin tulta rikittäessä. En ole vielä lainaamaan joutunut.
Murteella kirjoittaminen ei ole helppoa,
mutta Maija-Liisalta se näyttää luonnistuvan.
Kertomuksen ”velipoika” taivaltaa paljain jalon
50 km koulukortteerista kotiin kun rahaa linja-
autokyytiin ei ollut.
Kyllä monelta sen aikakauden lapselta jäivät
koulunkäynnit syystä että vaikeuskerroin oli
liian suuri.
—-
Joensuussa oppikoulua käynyt serkkuni taivalsi
kerran yli viisikymmentä kilometriä kotiinsa
rahanhakuun. Kukkaro oli ollut niin tyhjä, ettei
rahaa ollut edes postimerkkiin ja jostain syystä
hän ei pyytänyt ”lainaa” koulukortteerin rouvaltakaan.
Koska tämä ei ollut minun urotyöni, voinen mainita
että sotaorpo serkkutyttöni pääsi myöhemmin sitkeydellään
elämässään pitkälle, tosin pääkaupunkiseudulla…
Miulakkii on samanlaisii muistoi.
Löysin vintiltä lehtiruutii, pussija.
Isä hihkas että äkkii tänne.
Elekkee kolutko siel vintil, siel voi olla vaik mitä.
Meijänkii metis makas sotilaita.
Siälin heit.
Maija-Liisa kirjutti jutun justiisa oikein omala murteela! Kiitos siule, tiukkoja aikoja on eletty, van on niistä selevitty!