Manuela Boscon kirja

Aitajuoksijan kirja
Manuela Bosco tilittää
Isäsuhde oli kaikki

Manuela Bosco: Ylitys, Teos 2012

Manuela Bosco jäi mieleen taannoisista yleisurheilukisoista tummana kaunottarena, joka juoksi kuin kauris, mutta ei koskaan kohonnut kansainväliselle huipulle. Kotimainen kärki hänellä oli kyllä hallussa. Boscon tytöt, joilla oli ikäeroa vuoden verran, kohahduttivat katsomoita etelämaalaisella kauneudellaan ja kun juoksukin sujui niin urheilutädistä jo puhuttiin. Isä sanoi jo nuorena, että tytöillä oli ponnistusvoima kuin maailman tähtiaitureilla ja kyvyt viittasivat selvästi pikamatkoille. Isä tiesi, kun hän oli kansainvälisestikin arvostettu mies urheiluasiantuntijana.

Boscon kirja on karua kerrontaa siitä, miten tyttöjen todellisuus muovautui isän kunnianhimoisten tavotteiden mukaiseksi. Urheilijan arki ei ollut helppoa ja joskus tappion hetkellä, kun tuli ero poikaystävästä ja vanhemmat erosivat, oli Manuela jo viimeisellä rannalla, mutta sisko nappasi veitsen viime hetkellä hänen kädestään.

Kirja on hyvin kirjoitettu tarina siitä, miten suhteettoman suuriksi muovatut tavoitteet ja karu todellisuus kansallisena kykynä tekevät elämästä helvetin, kun siihen vielä yhdistyy perheen hajoaminen ja isän uusi nuori naisystävä.

Lopulta isä sairastuu, kuusikymppisenä. Kirjan loppuosa perustuu isä-suhteen analyysille ja mukana on Manuelan kirje isälleen, jossa hän tunnustaa olevansa isän tyttö ja rakastavansa tätä yli kaiken.

Hyvä, että tällainen kirja on kirjoitettu. Helposti odotamme urheilijoilta huippusuorituksia ja unohdamme sen fyysisen rääkin ja henkisen tuskan jota he joutuvat kokemaan, puhumattakaan urheilijan yksityiselämästä, josta penkkiurheilija ei juurikaan välitä tietää.