Jokikankurien seitsenhenkinen ryhmä Värtsilässä on ahkeroinut talvikauden Auralanrannassa kutoen, neuloen, virkaten, askaroiden ja tuotteita ideoiden. Kankureiden tuotteita on nyt näytteillä Värtsilän kylätalolla. Ryhmää on ohjannut tekstiilialan muotoilija Minna Hirvonen.

Jokikankurit vasemmalta Riitta Rummukainen, Irma Suihko, Kaarina Jaatinen, Marina Väyrynen, Pirjpo Reijonen, ryhmää ohjannut Minna Hirvonen, ja Airi Purmonen. Kuvasta puuttuu ryhmässä mukana ollut Arja Miinalainen. Kuvat SP
Kangspuut ovat olleet talven mittaan ahkerassa käytössä, mutta kaikki näytteillä olevat työt eivät ole kangaspuilla tuotettuja. Esillä on myös monimuotoisia lankatöitä, neuletöitä ja virkkaustöitä. Paperinaru ja rautalankakin on saanut taitavissa käsissä uuden muodon.

Metallilankakin on taipunut uuteen muotoon kankureiden käsissä ja virkkaamalla voi muotoilla vaikka astioita.
Käsityötaidon monipuolisuus on esillä näyttelyssä monin tavoin.
Näyttely on avoinna Värtsilän kylätalossa. Käykääpä katsomassa.
Käsistään käteviä näyttävät Jokikankurit olevan.
Karjalanliitolla on vuoden 2012 teemana kädentaidot. Liiton mukaan käsityöperinne näyttää olevan nousussa.
Taitavia ovat imeiset Värtsilässä kyllä noita passoo esitellä. Siinä on tekstiiliä juhlaan sekä arkeen.
Todella upeita töitä!
Olin viikko sitten sellaisissa juhlissa missä oltiin pääosin kansallispuvuissa. Piilottelin yhdessä taskussa kameraa ja toisessa taskussa kännykkää. Tuli taas mieleen, että miksi ei ole saatavana kansallispukuihin tai fereeseihin tällaisia sopivia pikku pussukoita nykyvempaimia varten. Olen kysellytkin käsitöitten myyjiltä kännykukkaroita, mutta ei ole vielä tärpännyt.
Laittakaas kankurit idea itämään.
Kiitos