Koulumuistoja Niiralan koululta

Muistoja Värtsilästä -jutun innoittamana.

Jokunen muisto lyhyeltä opettajan uraltani jäi Niiralan koululta joskus 70-luvun puolessa välissä. Sieltä jäi oikea opettaja äitiyslomalle ja Vatasen Teuvo sitten pyysi minua sijaistamaan, koska kyseessä oli vain toukokuu tai korkeintaan pari viikkoa enemmän.

Olihan se kokemus nuorelle naiselle, joka itsekin oli sieltä koulun penkiltä juuri päässyt. Luokan täytyi olla yhdistetty 1. – 2. lk, koska oli 3 opettajaa koulussa. Onneksi opettaja oli jo alkeet lukemiseen ja laskemiseen suurin piirtein saanut opetettua, koska eihän minulla ollut sellaista oppia, miten niitä olisin pystynyt neuvomaan.

Opettajana koululla Teuvo Vatasen lisäksi oli Elina Luukkainen. Aamuhartaus – vai millähän nimellä se silloin kulki – oli vuoroperiaatteella. Ihmetellessäni, mitä kummaa osaisin vuorollani sanoa, Teuvo iski käteeni pinkan joitain vanhoja ”valmishartaus” –lehtisiä ja niistä sujuvasti paukuttelin lukea jonkin opettavaisen tarinan ja Elina Luukkainen veti tietysti sitten musiikit päälle. Olivat varmaan niin vanhoja, että näille ikäluokille kaikki jutut olivat ihan uusia!

Minulla on edelleen albumi, johon olen liimannut luokkakuvan ”lapsukaisistani” (tosin jo aiemmin oman opettajan kanssa otettu), saatuja kiiltokuvia ja jokunen piirustus… tai siis kuva näyttääkin olevan koko koulun opettajista ja oppilaista. Vastaavia varmaan löytyy teiltä oppilailta moneltakin, mutta tallessa on täälläkin!

Olen kirjoituttanut silloin aikanaan lapsilla nimet askarreltuun kukkaseen. Kukkasesta löytyvät nimet; Mika Örn, Timo ?, Ari Manner, Juha Varonen, Eija Mantsinen, Raija Sairanen, Marja-Riitta Piiroinen, Maarit Kaiponen, Kirsi Kinnari, Riitta Ahonen, Leena Varonen ja Auli Vornanen.

Mm. heidät kaikki muistan ja osaan vieläkin yhdistää ko. koulukuvassa näkyviin henkilöihin.

Olenko oikeassa, että nykyinen koulunjohtaja löytyy keskimmäisestä rivistä, Kimmo Hurri?

Irma Tuominen

9 comments for “Koulumuistoja Niiralan koululta

  1. Kiva tarina hienosta koulusta.Koulu valmistui 1960.Aloitin opintieni tuolloin eka luokalla puhtaalle tuoksuvassa rakennuksessa.Juoma-automaatti herätti meissä kantovesi talouksien kasvateissa ihmetystä.Uutta tekniikka edusti myös näyttämölle avautuva liitutaulu ja kahden luokan välissä olevat paljeovet.Ovet avattiin kevät-ja kuusijuhlien ajaksi,jolloin kaikki halukkaat vanhemmatkin pääsivät nauttimaan korkeatasoisista taidepläjäyksistä.Moniäänisestä kuorolaulusta,runonlausunnasta ja huikeista kuvaelmista joita tuolloin reteesti näytelmiksi kutsuttiin.

    Jatkan tarinaa omana juttuna jahka löydän arkistoistani luokkakuvan vuodelta -60.

  2. Tuttu on kuva! Se on miullakin tuolla albuminkätkössä. Irma on oikeassa, olen se tummanvihreään paitaan pukeutunut poika. Läheltä löytyy myös Mannerin Ari, Holopaisen KeijoHavukaisen Timo, Varosen Juha, Örnin Mika Kaartisen Asko, Piiroisen Jukka, Holopaisen Matti… Tuttua on porukka. Nykyisin koulussa on 48 oppilasta ja ensi vuonna ennusteen mukaan 49. Mukavia muistoja herättää tämäkin kuva!

  3. Kiva, Irma, kun kirjoittelit. Olisiko muitakin muistoja Värtsilän ajoilta? Kenties voisit toimia äitisi sihteerinä ja tallentaa hänenkin tarinoitaan.

  4. Onkos Varosen Juha eturivissä toinen oikealta? kysyy Pusan Mirja

  5. Kyllä. Juha eturivissä toinen oikealta.

  6. Ekaluokalla taisin olla,eturivissä ujona sinipaitaisena, en muista opettajaa. Sydämmeni sykki mukaville muistoille, siellä sitä ollaan, mitä mahtanee kuulua Aulille, Riitalle, Raijalle, Marja-Riitalle, Kirsiä tapasin taannoin työn merkeissä Helsingissä. Ja teille muillekkin kuvissa oleville????

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *