Jänisjoella

Kalamiehet.

Osa 1

Ongella isoveli Jorman kanssa.

Kevätauringon paistellessa hangille, kävi isä osuuskaupasta pikitynnyrin pätkän. Sen hän laittoi nuotiolle ja kun piki kupli sulana, alkoi isä sutia sitä haristuneen tervaveneen koloihin. Veneitä oli kaksikin, pilkkahinnalla saatuja, mutta hyviä kalaveneitä. Pien tuoksu tuntui kivalta meistä lapsista ja isän puuhailua katsellessa ei aika käynyt pitkäksi.

Tuli sitten sekin aika, että veneet laskettiin vesille ja hyvinhän se piki pysyi koloissa. Vettä ei edes tirahtanut veneen pohjalle.

Mitäs muuta kuin rysiä kunnostamaan. Se tapahtui karjopihassa. Isä kiinnitti rysän sähkötolppaan ja levitti sen täyteen kokoonsa. Sitten piti vuolla lepästä käpy. Ihmettelimme isän taitavaa työskentelyä ja joskus tuntui, että kävyn tekeminen olikin isän parhaita suorituksia, jos ei oteta huomioon uuden navetan rakentamista tai vaikkapa meille pojille vuoltuja kärryjä hevosineen. Ne olivat sellaisia leluja, että nykyajan i-padit ja angry-birdsit jäävät toiseksi, mitattiinpa millä mittapuulla hyvänsä.

Yleensä nämä hommat tuntuivat olevan isälle hermolepoa, sillä sodan raskaamman päälle käynyt mies ei ollut niitä leppoisimpia kotioloissa. Haukien tekemät reiät rysän kupeessa tulivat paikatuiksi ja harmaan kalastajalangan oheen tuli uutta ja valkoista lankaa. Joskus ihmettelimme velipojan kanssa sitä, että suurikin reikä meni umpeen aika vähällä langalla. Isä kyllä tiesi, miten verkon silmät korjattiin entiselleen.

Kun savinen vesi alkoi pyörteillä Jänisjoen lahdelmassa ja asemalta päin purjehti karanneita tukkeja kohti Venäjää ja Jänisjärveä, läksimme isän kanssa asentamaan rysiä sopiville paikoille. Rannoista parhaita olivat maamiesseuran talon ranta, Kososen ranta ja Lempisen ranta. Joskus pantiin rysä kotirantaankin, kuin muodon vuoksi, vaikka se ei ollut parhaita kalapaikkoja. Myös Seppälän matalikolle pantiin pieni rysä ja joskus hauki tai made erehtyi siihenkin.

Rysän asentaminen ei ollut helpoimpia hommia. Virtaavassa vedessä ei venettä tahtonut saada pysymään aloillaan sitten millään. Joskus isäkin hermostui ja ärräpäitä sateli ilmassa.

Äiti oli luovuttanut soutuhomman meille pojille, koska isä tahtoi ylittää valtuutensa haukuskellessaan kehnoa soutajaa. Isä asetteli rantavaajan tarkasti, ettei hauki päässyt livahtamaan siiven ohi karkuun. Syvävaajan kiinnittäminen oli sitten tosi hirvakkaa hommaa. Isä nimittäin seisoi takateljon päällä ja paineli vaajaa syvälle pohjamutiin. Siinä oli soutajalla hätä ja hyvä mieli.

Veneen oli syytä pysyä paikallaan, ettei perä äkkiä lipsahtaisi isän jalkojen alta. Sellaista ei kuitenkaan sattunut ja rysät saatiin onnellisesti paikoilleen.

Rysien kokeminen oli meille pojille mieluista puuhaa. Isä otti langan kiinni koukkukepillä ja alkoi vetää venettä langasta kohti pyytöä. Yleensä näkyi piankin oliko pyydössä haukia. Mustat hauenselät ja pärskähtelevät pyrstöt kielivät siitä, että ilman kaloja ei jäätäisi. Isä naplasi rysän kupeessa olevan kala-aukon auki ja nosteli hauet haavilla veneen pohjalle. Siinä ne vielä kiemurtelivat, kunnes vähitellen puhti loppui. Isällä ei ollut tarkoitusta varten välineitä, joten kalojen potkiskelua saimme seurailla vielä kotirantaan asti. Muistuu mieleen, että kutuhauen maha oli kellanhohtoinen ja kyljet vihertävät. Rannassa hauet solautettiin tuohikonttiin, jos ne sinne mahtuivat. Suuremmat hauet kannettiin rantapolkua pitkin kädessä roikottaen. Ja äiti oli kotona valmiina ”puhdistamaan” kalat. Usein saatiin kalakeittoa jo samana iltana tai paistettua haukea.

Joskus isällä oli todellinen onni mukana. Sellainen tilanne sattui eräänä iltapäivänä, kun rysän perälle oli ajautunut kaksi nelikiloista ja yksi 13-kiloinen hauki. Isä katsoi parhaaksi vieräyttää rysän veneeseen haukineen ja päästeli kalat rysästä vasta kotirannassa. Meille pojille, jotka emme olleet sillä kertaa mukana pyytöjä kokemassa, hän järjesti yllätyksen. Laittoi pahalainen meidät hakemaan parin litran maitopeilarilla pikkukaloja veneestä. Me tuumimme Jaskan kanssa, että tuo kyllä syö meidät molemmat. Ja sekös isää ja äitiä nauratti. He nimittäin seurasivat näytöstä rantavajan ikkunasta.

Aina ei ollut näin hyvä onni. Kerran läksimme velipoika-Jaskan kanssa kokemaan rysiä ja Lempisen rannassa oli todellinen jytky odottamassa. Viisi kookasta haukea rysän perällä. No tietysti nostettiin rysän perä näkyviin ja alettiin avata luukkua, josta kalat saataisiin haavittua ulos. Mutta pahaksi onneksi vene vähän keikahti ja rysä putosi luukku avoimena syvyyksiin. Ei siinä auttanut muu kuin käydä vauhtia rannalta, mutta uudella nostolla olivat hauenjötkäleet käyttäneet avointa rysän kuvetta hyväkseen ja kadonneet. Päätettiin Jaskan kanssa, että tästä ei kerrota kotona. Onneksi muissa rysissä oli muutama hauki. Ilman saalista ei tarvinnut palata kotiin.

Isoveli-Jorma oli myös kalamies, vaikka olikin viikot kaupungissa opiskelemassa. Kerran olimme Jorman kanssa rysiä kokemassa ja rantasiivestä kuului kummia mosahduksia. Pian hoksasimme, että hauki oli yrittänyt siiven läpi vapauteen ja jäänyt siihen nalkkiin, mitä lie ollut nelikiloinen lohnake. Jorma ei tuosta säikkynyt, vaan parkkeerasi veneen hauen vierelle ja nakkasi haukea päähän tukkikeksillä. Siihen raukeni se hauki ja Jorma nosti kalan onnellisena veneeseen.

”Kalle”

Jatkuu huomenna…

Muistojen Jänisjoki.

Share

13 comments for “Jänisjoella

  1. Sakari H
    12.3.2012 at 7:45

    Tavoistani poiketen jouduin nyt kelaamaan sivua alaspäin nähdäkseni jutun kirjoittajan.
    Kallehan sieltä tuli vastaan hienon tarinan alta, ja jatkoakin luvassa.

    Kaikki aiheethan tietysti kiinnostavat, ei siinä mitään, mutta kyllä nämä vanhat asiat, joissa tapahtuu entisiä, itsellekin tuttuja touhuja, ovat mieluisimpia. On helppoa mukautua tunnelmaan, kun muistaa touhuihin liittyvät pelot, innostukset, tuoksut, äänet, tunnelmat ym.

  2. Erkki Jormanainen
    12.3.2012 at 8:11

    Ja Värtsillä on paljon loistavia kertojia.

  3. irene peuhkurinen
    12.3.2012 at 8:22

    Niin onn tuttavan näköinen emäntä tuossa takatuhdolla.

  4. Alpoaatos
    12.3.2012 at 8:41

    Huhhuh olipa jännä juttu. Harmi kun rysäkuvat on jäänyt ottamatta. Minä en ole ollut koskaan rysäkalalla.

    Siinä rysässäkö oli eri luukku kalojan pois ottoa varten? Minä olen luullut että kalat haaviteltiin sieltä perästä. Meidän rysissä ei ollut tälläisiä kala-aukkoja, en ainakaan huomannut.

  5. 12.3.2012 at 8:42

    Kommentoin nyt Sakarin kommenttia.

    Hän mainitsee että piti kelata sivua alaspäin
    nähdäkseen tekijän…

    Niin se vain on, että jo tarinan aloituksesta
    on oppinut melko takuuvarmasti tietämään kuka
    on kirjoittaja. Monet muutkin Värtsin vaki-
    lukijat ovat sanoneet niin, sellaisetkin jotka
    asuvat Värtsilän rajojen ulkopuolella.

    Tämä on osoitus siitä “rikkaudesta”, jolla
    samoistakin aihepiireistä voi kirjoittaa monella
    eri tavalla ja lukijoita kiinnostavasti.

    Varmaan opimme äkkiä tunnistamaan “Kallenkin”
    tyylin, toivottavasti tulit palstoille jäädäksesi.

  6. Matti Majoinen
    12.3.2012 at 9:17

    Menee nyt lapsuusmuistoihin – mutta patsinonginta ( pasuri ) oli aikoinaan oman kalastusharrastukseni kipinä. Lahna ja pasuri nousivat ylävirtaan Jänisjärvestä toukokuun alussa – ja Haponojan suu oli yksi parhaimmista onkipaikoista. Kalaa tuli, ennen puoliyötä oli vanha koulureppu täynnä; oli ahvenia paistinpannulle ja oli särkiä ja patsia suolakalaksi.Ainoa mikä harmitti, oli että joillakin oli pitkä vapa ja nämä saivat suurempia kaloja keskivirrasta. Mutta ei haittaa enää!

  7. 12.3.2012 at 10:02

    Mukavaa luettavaa “Kallelta”.Tuttuja rantoja kaikki.Jatkoa odotellaan.”Kallehan”ei ole uusi Värtsin palstoilla.

  8. muistelija
    12.3.2012 at 10:11

    Vai oli emäntä perätuhdolla tuttu, entäpä soutaja?

  9. Mirja Pusa
    12.3.2012 at 13:06

    Olipa molemmat minullekin.Soutaja vähän tutunpi. MirjaP

  10. Erkki Lintunen
    12.3.2012 at 13:35

    Taitaa olla tuo soutaja ite Varosen Mirja. Niin on hänen näköisensä. Mutta lisää Jänisjoesta! Ierikka

  11. Sakari H
    12.3.2012 at 18:55

    Onhan siellä yläkuvassa pojilla “syöttikalat” kourassa ja kissakin painii yhden kimpussa.

  12. Seppo Pusa
    12.3.2012 at 21:44

    Jänisjoella on hienoja näkymiä, jos kohta monin paikoin joki kyntää niin syvällä ettei maisemia juurikaan pääse ihailemaan. Vuosia sitten kuljin veneellä useita kertoja Patsolankosken ja Vääräkosken väliä. Kalaa ei tosin tullut nimeksikään, mutta paikoin hyvin erämainen tuntu on jäänyt mieleen ja Patsolankoskessa sai veneellä hyvän kyydin. Kevään tulva-aikaan liiankin vauhdikas ja kuivana kesäaikana venettä ei tahdo saada vetämälläkään kosken läpi.

    Sitten vielä se hienoista hienoin onkikokemus, jossa saaliin koolla tai käyttökelposuudella ei ole mitään merkitystä. Kun löytää hyvän korpiaispaikan (seipi nimeä kalasta myös käytetään) niin ongintaelämys on vailla vertaa. Kissan herkuksi ja täkykalaksi nämä “jättisalakat” kelpaavat mainiosti.

  13. Mirja Pusa
    13.3.2012 at 9:32

    Onkohan tuo “Kalle” nimimerkki vai muuten vain keksitty?
    No olkooon salassa eihän minun sitä tarvii tietää. Vaan kun toinenkin “oikee” Kalle tähän lehteen joskus kirjoittaa Mirja P

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *