Veljekset vaimoineen olivat kesäretkellä Lapin lasten laulumailla. Rupesipa kahvihammasta pakottamaan. Napapiiriä lähestyttäessä löytyi kahvipaikka turistirysästä. Kookas kota houkutteli uumeniinsa. Siellä itse isäntä hääri tulen ääressä ja toivotteli janoiset tervetulleeksi. Saimme kahvin lisäksi kuulla esitelmän siitä, kuinka oikea porokahvi keitetään.
Kun kahvi on kerran kuplahtanut, se nostetaan syrjään ja jätetään hautumaan. Voi lähteä vaikka halkoja hakkaamaan ja kun on hiki noussut pintaan, on kahvikin valmista. Siinä juodessamme kuului ulkoa jymäkkää moottoripyörän ääntä. Sisään astui kaksi nahkapukuihin sonnustautunutta miestä. Olimme jo lähdössä ja tarjosimme maksua. ”Ei maksa mitään, otan sitten näiltä mopo-pojilta vähän enemmän”.
Tätä nykyistä kortteeria rakennettaessa oli ehdoton vaatimukseni puilla toimiva hella. Siihen aikaan näet sähkökatkot olivat perin tavallisia. Pytingin noustessa haaveilin jo tulevasta. Räntäsateen piiskatessa ikkunaa tuli rapsahtelisi hellassa ja kahvipannu antaisi arominsa tupaan. Niin tapahtuikin. Muutamia kertoja ”kaisa” sylkäisi porot hellalle ja oli kuin nurin kääntynyt. Sittemmin katsoin viisaammaksi siirtyä kahvinkeittimen käyttöön.
Ei sekään keittäminen ole aina sujunut kommelluksitta. Kaikille on kai joskus sattunut, että jokin vaihe keittimen lataamisessa on jäänyt väliin. Tässä muutamia virheitä. Joitakin olen jo kokeillut, mutta vielä on kokeilemattomiakin.
-vesisäiliö jää täyttämättä
-porot tulee mitattua ilman suodatinpaperia
-ei muista mitata koko poroja, ja saa vain kuumaa vettä
-ei kytke virtaa päälle
-johto ei ole pistorasiassa
No, aina on tarpeeseen kahvia saatu.
Join juuri aamukahvin. Niinkin voi käydä, että unohtaa juoda
keittämänsä kahvin.
Lisäisinpä tuohon vielä yhden, jota en kehoita kokeilemaan. Tulee se eteen ennemmin tai myöhemmin. Kaikki muu on ihan OK, mutta pannu jää panematta paikalleen ja kahviherkku menee pitkin pöytää. Ei siinä silloin auta mikään tippalukko jos vettä on tullut lorautettua riittävästi. Kokemustakin on.
Se tuo kahvikeitin on oikein mainio dementoitumisen mittari.
Nythän saa jopa alle tuhannella eurolla keittimiä, jotka ruokitaan hinnakkailla kapseleilla.
Vaikka löytäisin tonnin, niin en sitä tuhlaisi noin moderniin elintarviketuotteeseen. Parempaa kahvia kyllä saattaisin pari pakettia ostaa ja keitellä mieluusti nokipannulla, pienissä erissä.
Onneksi meille molemmille on sattunut sama juttu – ei toinen ole sen parempi kohveen keittäjä. Mutta kiva on ollut yhdsssä juoda,
kun vielä kaveri on. Tykkään keltaisessa paketissa olevasta kahvista – se vain on kallinpaa. Mike
Kerran Varsovassa seisoin hotellin aamiaispöydässä tyhjä kahvikuppi kädessäni, kun edessäni oli niin monimutkainen automaatti, ei mitään tolkkua siitä saanut. Onneksi joku minua
valveutuneempi hotellin asukas tuli hätiin ja sain kahvini.
Dunja-mummo ei saanut unta jos hellan perällä
hautuvassa pannussa oli jäljellä tilkkakaan
juomatonta kouffia.
—
Ätini keitti niin vahvaa kahvia, että vävyltä
irtosi paikka takahampaasta sitä juodessaan.
Äiti keitti aina pannukahvia, vaikka hänellä
oli keitinkin.
—-
Itse en juo kahvia, mutta muistan minkälainen
sota syttyi työpaikallamme kun kahvimerkkiä
meinattiin vaihtaa.
—-
On meilläkin luututtu lattioita kun kahvipannu
ei ole ollut kohdallaan keittimessä.
Tuttuja ovat kaikki mokat mitä tuohon kahvinkeittoon tulee. Minulla olisi vielä muutama lisää, mutta olkoon… sitten vielä lämmitän lopun kahvin mikrossa, mutta se unohtuu sinne juomatta.
Alla vielä eräs näkökulma kahvin keiton vaikeudesta..
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/kauppisen_pariskunta_41017.html#media=41020
PANNUKAHVIN YLISTYS
Juon paljon kahvia. Olen suorastaan tunnettu siitä. Vaimonikin juo paljon kahvia. Itse asiassa olemme koko yhdeksänhenkinen perhe olleet aina hyvin kahviriippuvaisia ihmisiä. Jo synnytyssairaalassa olen antanut lapsilleni lusikalla kahvia heti syntymän jälkeen. Nuorin lapsemme ei (vielä) ole kahvinjuoja muuten, paitsi metsässä keitettyä nuotiokahvia hänkin imee kuksasotalla.
Juomme omassa kodissamme, niin kuin otsikostakin voi jo päätellä, vain ja ainoastaan pannukahvia. Sitä on aina juotu meidän kummankin kotona ja samaa perinnettä olemme tinkimättömästi itse jatkaneet; emme edes omista kahvinkeitintä.
Miksi pannukahvia? Se on perinteinen tapa valmistaa kahvi. Se ei suurinakaan määrinä nautittuna aiheuta vatsanväänteitä. Sen valmistaminen jo sinänsä rauhoittaa kiireistä ihmistä. Keitin voidaan jättää itsekseen roplottamaan ja tehdä sillä välin jotakin, josta juuri tulisi hetkeksi irtautua ja levätä. Kahvi on niin pyhä juoma, että sen edessä tulee hiljentyä sekä valmistaessa että juodessa.
Juon toki kahvin kuin kahvin, mutta suodatinkahvi ihan oikeasti tuntuu joskus suurina määrinä laittavan hieman vatsan sekaisin. Kupin ja kahden juojat eivät voi tätä eroa huomata, mutta kun puhutaan kahviverollaan vähintään 3 – 5 ja päivää kohti 10 – 15 kupillisesta, niin jo rupeaa tapahtumaan. Miksi siis pitäisi pilata nautinto ja myrkyttää itsensä? Kahvinkeittimen ääni jo on sinänsä omituista kurlutusta, pannun kohina liedellä on sen sijaan suorastaan tajuntaan uppoava tietoisuus tulevasta kahvinautinnosta.
Kävin edesmenneen ystäväni kanssa paljon ”kahvipoliittisia” keskusteluja. Ne käytiin puolihuumorilla eli tietenkin samalla puolitosissaan. Sanoin joskus hänelle, että pannukahvin juominen on jumalainen nautinto, mutta kahvinkeitin on itsensä Paholaisen keksintö. Mainittu ystäväni piti hänkin enemmän pannukahvista, mutta pienen kolesterolipelon vuoksi keitteli enimmäkseen suodatinkahvia. Erään kerran taas ollessani heillä hän rupesi laittamaan kahvia ja naurahtaen sanoi: ”Laitetaanhan tämä Paholaisen pasuuna soimaan!”
Joiltakin ihmisiltä iltakahvi voi kuulemma viedä yöunet. En kyseenalaista tätä ilmiötä, mutta itse en ole mainittuja oireita havainnut muutoin kuin siten että kahvi voimakkaana diureettina pissittää paljon. Mainitun tauon jälkeen ei ehkä uni tule aivan heti uudelleen. Saatan toki joskus nukkua huonosti, mutta se ei johdu kahvista. Sen sijaan iltakahvin laiminlyöminen ( joka tapahtuu tosin vain äärimmäisessä poikkeustilanteessa) saattaa kostautua seuraavana aamuna päänsärkynä. Noin yleensä olen sitä mieltä, että jos kahvi ei jollekin syystä tai toisesta sovi, sillä ei pidä itseään kiusata.
Tässä tätä paatosta näin lyhykäisyydessään, juttua olisi enemmänkin mutta jatketaan tarvittaessa toisella kertaa. En siis missään tapauksessa ole suodatin – eli keitinkahvin kannattaja mutta senkin asian, mitä en kannata, voin siitä huolimatta hyväksyä. Edelleen, mitä en millään muotoa voi hyväksyä voin kuitenkin yrittää sietää!
Hyvää yötä!
Hyvää huomenta Jussi. Voinkohan kutsua sinut vaimoinesi meille keitinkahville – no luultavasti kuitenkin juot niinkuin kerroit.
Tervetuloa vaan! Pusan Mirja
Hyvää huomenta!
Kyllä Mirjan kahvikutsu otetaan mielihyvin vastaan, kiitoksia jo etukäteen! Kuuntelin muuten äsken tuon Alpon linkittämän Kauppisen pariskunnan tarinan; melkein tunnistin herra Kauppisesta itseni.
Jatketaanpa hieman yöllistä juttua. Meillä on käytössä erilaisia ja kokoisia pannuja puolentoista litran vetoisista pikkupannuista aina neljän litran nuotiopannuun saakka sekä lisäksi vielä retkikeitinversiot ja kenttäpakit. Kahvia ei porojen lisäyksen jälkeen enää keitetä, vaan kiehautetaan kertaalleen, kaadetaan nokka selväksi ja lurautetaan sekaan kylmää vettä. Näin toimien porot laskeutuvat pohjalle muutamassa minuutissa. Hätätilassa kelpaa kaiken merkkinen kahvi, mutta ehdottomasti suosimme Presidenttiä ja Juhla-Mokkaa; vähintäänkin on oltava Kulta-Katriinaa. Pahvipakkausten aikaan Costa Rica oli erinomaisen hyvä kahvi, mutta se on jostakin syystä kärsinyt selkeän inflaation. Etenkin kaksi ensin mainittua ovat kalliita, mutta ajattelemme asian niin että kun rahaa ei mene tupakkaan eikä viinaan, niin juodaan parasta kahvia.
Paula – vaimoni tuo terveisinä tähän kahvikeskusteluun, että kahvihetken suuri nautinto on se, kun saan juoda hyvän kahvin hänen seurassaan. Tätä en kyllä voi kieltää. Tietenkin seuralla on merkityksensä tässä niin kuin monessa muussakin asiassa.
Kahvin terveysvaikutukset ovat kaikesta päätellen melko yksilöllisiä. Tutkittuakin tietoa on; kofeiinia ja kaliumia kahvi sisältää, samoin kolesterolia – pannukahvi hieman enemmän kuin suodatinkahvi. Pannukahvin vatsaystävällisyys on kohdallani kiistaton juttu, en tosin osaa sanoa siihen selkeää syytä. Monet vieraammekin juovat ihastuneina meillä suuret määrät pannukahvia, mutta jostakin syystä ovat käsittämättömällä tavalla kotonaan siitä huolimatta keitinkulttuurin orjia.
Palvellessani varusmiehenä kolmisenkymmentä vuotta takaperin Rajavartiostossa Onttolassa ihastuin vanhan Sotilaskodin kahviin. Seurasin joskus vierestä, kun vihreät sisaret keittivät kahvin suurilla kattiloilla ja kaatoivat sen kuumana hanallisiin termosastioihin. Maku oli taivaallinen.
Pari viikkoa ennen kotiuttamistamme valmistui uusi huoltorakennus, jonka tiloihin myös ”Sotku” muutti. Kun sitten join uudessa paikassa laitoskeittimillä tehtyä kahvia, niin melkein pääsi itku; tosi oudolta se äkistään maistui. Mukava oli senkin vuoksi jo lähteä reserviin.
Mistään erikoiskahveista en paljon perusta, juon kyllä kylillä sen mitä tarjotaan, mutta mitään rakkaussuhdetta pikamustikkakardemummacappucino ym. juomisiin ei ole vielä syntynyt. Maustan kahvin sokerilla ja oikealla lehmänmaidolla, nykyisin tosin laitan maitoa lähinnä vain polttavan kuumaan kahviin. Reilusti jäähtyneeseen kahviin en laita myöskään sokeria. ”Raakanakin” se on tosi hyvää. ”Listojen Kirjan” mukaan kahvin ihanteellisin haudutuslämpötila on 88 C, siinä lämmössä nähtävästi irtoaa eniten hyödyllisiä ja vähiten haitallisia yhdisteitä.
Tämä ei ole mainos, mutta jos itsepintaisesti edelleen välttämättä haluatte valmistaa kahvin keittimellä, niin ostakaa edes Mokka-Masteri, please!
Mainittu vehje paini Tekniikan Maailman kahvinkeitintestissä aivan omassa sarjassaan, valitettavasti myös hintansa puolesta mutta hyvä ei tässäkään tapauksessa ole halpaa.
Tässäpä tätä tarinaa taas, täytyy lähteä kahville!
Yksi lyhyt kahvinkeitto-ohje on sellainen, että ensin pannaan
porot ja sitten vettä, jos sopii. Jeps
Lappalainen puolikuppisen resepti on taas seuraavanlainen:
Laitetaan sokeri mukin pohjalle, päälle vahvaa kahvia kuunnes sokeri alkaa hävitä. Sen jälkeen votkaa niin paljon, että sokeri alkaa taas näkyä.
Hempan sokeripalasta tuli mieleeni seuraavaa:
Niin kahvi kuin sokerikin olivat pitkään
kortilla sotien jälkeen. Kerran Mari-mummo
kaatoi kuppiin tilkan korviketta ja lantrasi sen
Milkalla (kermankorvikkeella). Olin saanut pari sokerisaksilla
leikattua murua jotka tipautin hartaudella kupiin.
Seosta hämmennellessäni loitsin: Ei saa sulaa sokeri,
ei saa sulaa sokeri!” Sulihan se ja minä nostin aikamoisen
porun, taisi siinä kummilusikkakin lentää lattialle.
Sokerisaksilla leikkiminen on eräänlainen rituaali kahvipöydässä-
meillä ei kotona ollut saksia, mutta mummollani kyllä oli, joten siellä tutustuin asiaan ja myöskin museoissa. Isäukko pani aina sokeripalan suuhun ja sitten hörppi sitä kahvia niinkuin ennen kai tehtiin monessakin huushollissa – ehken nykyäänkin.
Niin se kahvi ,josta olen pitänyt on Brasilia, mutta suuni on tarkka eri merkeille. Silti juon muitakin merkkejä ja harvoin teetä
Kyllä sen päänsärkynäkin tuntee, jos ei saa kupillista kahvia
– vaan lieneekö se vain kuvittelua. Lapsena join vain kuumaa vettä maidon kanssa.
Mirja P
Tulehan Hemppa pitämään kahvitelttaa Värtsilä-päiville.
Voit tempaista jopa kolme äyröä tuopilta yhteiseen hyvään.
Pannukahvia, onneksi sitä on vielä kaupasta saatavilla! On suoraan sanottuna niin paljon parempaa! Hiukan työläämpää ajallisesti ehkä tehdä.. mutta on vaivan väärti!
Isäni (Sulo) ja äitini (Thelma) keittivät nuoruudessani AINA aamulla kahvin sähköliedellä, pannussa. Isäni oli tarkka kahviporojen määrästä, jotta tulee hyvää kahvia.
Taidankin ostaa seuraavan kerran pannujauhatusta ja ilahdutan itseäni ja vieraitani oikein kunnon pannukahvilla!
Tuli mieleeni koiramme niiltä ajoilta, Reetta nimeltään, joka joi ihan oikeasti kahvia aamulla! Jostain syystä piti siitä. Isäni lie opettanut.. Se oli aamuinen traditio. Koira oli rodultaan kultainennoutaja. Kyllä sitä ihmeteltiin ja naurettiin silloin.. koira joka pitää kahvista!
Reetta koirasta vielä: oli muutenkin erikoinen koira, kävi omilla reissuillaan mm. Venäjän Värtsilässä. Siitä saisi toisen tarinan!
Tiedän ihmisiä jotka käyttävät ns. murukahvia.. On sitä minullakin hätävarana kaapissa. Korkkaamaton on vieläkin.
Kahvijutuista mieleen.
Nykyisin, kun kahvia judaan Baareissa ja vierailuillakin mukeista,
Vakio sanonnaksi on muodostunut: -voi voi miten täyteen kaadoit, eihän tähän enää sokeriakaan mahdu edes kourallisen vertaa.
Lienee sanonta tarttunut jostain Uuno elokuvasta..
Tuosta Eiran kahvia juovasta koirasta tuli mieleen naapurimme Martta tuolta Pohjanmaalta. Asuimme siellä jonkin aikaa 1940-luvun loppupuolella. Martta juotti kahavia itikalle aina kun soli vasikoonnu. Niinpä vain, vaikka kahvi oli vielä kortilla. Mutta Martalla oli yhteyksiä Ruotsiin. Luulenpa vain, että Martan lehmä sai Gevalia-kahvia.
Ennen kun käv`puolkuppii miel tekemään eikun Värtsilään ja aptiekkiin ja valittamaan kun sian lonkkoo käv juilimaan. Apteekar Helve anto sieltä litteen pullon kirkasta kermoo eiköhän tuola rupee röhkimään.
Kyllä se kun ol muutaman puolkuppisen siemassut,eikä sitä tievailta särvetty,ol täys röhinä piälä ois tanssina vaikka ripaskoo..
Tämä ei liity millään lailla kahviin, ei edes puolikuppisenkaan vertaa mutta edellinen kommentti toi mieleeni pienen vanhan tarinan:
Eräällä maalaispaikkakunnalla – olkoon se vaikka Vanha Värtsilä – ilmestyi eräänä aamuna eläinlääkärin vastaanotolle vahvasti humaltunut mies, joka sammaltaen selvitti murheitansa:
-”He-herra tohtori; pi-pitäishi shaada pi-pirturesepti, nähkääs ti-tilanne on se että on ko-kolme shikaa shairaana”
Konitohtori kuunteli purkauksen, mietti vähän aikaa, katsoi asiakastaan silmiin ja vastasi:
-”Jaaha, jaaha; ymmärrän kyllä asianne mutta kertokaapa minulle ensin, missä ne kaksi muuta ovat!