Mitäs kaikkea voi kylätalolla tehdä?
Tiedoksi kaikille niille lukijoille , jotka eivät tiedä, että siellä on näytelmäryhmän lahjoittama ihan uusi pingispöytä ja pihalle on tehty lumesta pieni mäki, mistä voi laskea peffalla, liukurilla tai lumilaudalla (varovaisuutta noudattaen ja ottaen liikkuvat autot ym. huomioon).
Voi olla, että kukkula on jo muuttanut muotoaan, kun nämä ilmat ovat menneet lämmön puolelle.
Meidän perheen hiihtolomalaiset ovat jo lähteneet Etelä-Suomeen, mutta hauskaa tuntui olevan.
Vaari ja Paavo askartelivat vanerista half pipe kourua sormiskeittilautaa varten ja hyvä siitä tuntui tulevan ja mikä parasta kyllä pojan naama loisti tyytyväisyydestä ja kiitoksilla ei ollut rajoja ja vielä oikein erikoiskiitokset vaarille.
Veera sisko harjoitteli pimeän ajoa ja taskuun peruuttamista Pekan opetuksessa.
Taisin jo aikaisemmin kertoa lumihankeen hyppelyt saunan jälkeen. Niinhän minäkin tein pentuna mutten enää.
Taas kerran totean – kyllä maalla on mukavaa ja uskon, että jälkikasvullakin oli.
Käyttäkää kylätaloa! Pusan Mirja