Märkä joulu Hesassa

Rantatiellä tulvii. Kuvat Lissu

Kevätesikko joulupäivänä.

Joulu 2011 jää mieleen tähänastisen elämäni märimpänä jouluna. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin ratkennut ryyppäämään. Sääolosuhteet täällä Helsingin niemellä ovat olleet kaikkea muuta kuin jouluiset. Viime joulun aikaan voi täysin sydämin yhtyä tuttuun joululauluun ”On hanget korkeat nietokset”, mutta tänä jouluna ei. Ruoho on vihreää ja päivälämpötila on vaihdellut +5 ja +9 asteen välillä.

Viime viikkoina vettä on tullut taivaan täydeltä harva se päivä. Jouluaattona päivä ei valjennut kunnolla ollenkaan. Oli vain yksi hämärä kahden pimeän välissä. Ja vettä sataa losotti koko päivän. Purot virtailivat pitkin Hietaniemen hautausmaan käytäviä kuin huhtikuussa. Surkeasta säästä huolimatta kynttilänsytyttäjiä oli kuitenkin liikkeellä runsaasti. Aleksin jouluruuhka oli siirtynyt Hietaniemeen. Marskin haudalla ja Sankariristillä sotilaat seisoivat kunniavartiossa ilmeenkään värähtämättä. Eräällä haudalla kukki vielä punainen ruusu.

Menneiden sukupolvien muistolle.

Yöksi sää selkeni ja jouluaamu valkeni aurinkoisena. Kameranulkoilutusreissullani kävin ihmettelemässä naapuritalon pihalla kukkivaa kevätesikkoa. Puolilta päivin taivas vetäytyi taas pilveen ja illalla alkoi sade. Illan mittaan voimistunut tuuli yltyi myrskyksi.

Olin juuri herännyt Tapanina, kun serkkupoika Pohjois-Karjalasta soitti ja käski laittaa kypärän päähän, kun lähden kameraa ulkoiluttamaan. Olin siinä vaiheessa vielä autuaan tietämätön myrskyn voimakkuudesta ja sen aiheuttamista tuhoista. Aurinko helotti pilvettömältä taivaalta, kun lähdin kierrokselleni pitkin lähirantoja. Veden pinta oli kohonnut huomattavasti. Uimarannalla rantaviiva oli siirtynyt useita metrejä pohjoisemmaksi. Rantatie oli monin paikoin veden peitossa ja kartanonpuistossa oli kaatunut muutama puu. Parvekkeeltani myrsky turmeli viimeiset petuniankukat.

Tämänpäiväisellä (27.12) kierroksellani totesin, että vesi on noussut eilisestä melkoisesti. Jos se jatkaa nousuaan alkaneen viikon myrskyissä samaa tahtia, niin uutena vuotena on vedenpaisumus.

 

7 comments for “Märkä joulu Hesassa

  1. Eipä juuri parempaa säätä ole täälläkään ja ilman sähköä olimme
    eilen illalla.

    Kaunis tapa on tämä kynttilöiden haudoille vieminen, mutta mitä
    tapahtuu sille jäljelle jäävälle muovijätteelle? Onko sille löydetty jotain järkevää jatkokäyttöä?

  2. Jokaisen on korjattava ja vietävä omat panemansa pois – niin jos
    on mahdollista.Mp

  3. Eräänä sateisena joulun aluspäivänä lapsuudessani
    tapahtui pari ihmettä.

    Sää oli niin sateinen ja kostea ettei äitimme edellisenä
    päivänä pesemä sukkapyykki kuivunutkaan yön aikana.
    Pulmaksi muodostui kuinka voisimme lähteä illalla pidettävään
    koulun kuusijuhlaan. Ihme nro yksi oli se, että juuri tuona
    päivänä saimme tädiltämme paketin jossa oli sukat (pitkävartiset) koko lapsikatraalle.

    Sade vain yltyi ja nyt kuusijuhlaan pääsy oli uhattuna
    jatkuvan vedentulon takia. Tapahtui ihme nro kaksi.
    Pirssiauto (harvinaisuus tuolloin) toi naapuriin jonkin vieraan
    ja naapurit olivat ehdottaneet josko autoilija kävisi paluumatkallaan kysymässä onko meillä joulukuuselle lähtijöitä.
    Niitähän oli!

  4. Kova myrsky koetteli Nurmijärveäkin,tosin sähköt eivät menneet pois.Puita oli kaatunut tuohon Kuonomäentielle muutama.Sadetta on tullut täälläkin ihan tarpeeksi.Ruoho vihertää takapihalla,kyllähän tämä aika erikoinen talvi on ollut.Saas nähdä tuleeko kunnon talvea ollenkaan??

  5. Räntää rätkii ja sähkötkin pätkii, ja ihan vesisadekin kastelee ja pehmittää kulkuväylät, joita jo moneen kertaan on talvelle tallattu. Mutta mieluummin näin, kuin se -30 pakkanen, joka koettiin joku vuosi sitten. Ja näin tämä joulunaika taas menee, ja ilimoja riittää, ja valoa kohti mennään.

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/musta-ja-sateinen-joulu-on-toteutumassa-suuressa-osassa-maata-vasta-valipaivina-saadaan-pakkasia-mutta-nekin-ovat-vain-valiaikaisia/7669948

    Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta kaikille kirjoittajille ja lukijoille!

  6. Valkea Joulu / Vaikea Joulu.

    Onhan siinä pieni ero.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *