Etupenkissä, keskellä nimismies Weli Ruuth ja toinen oikealta talousneuvos C. G. Åhman. Kuvat Helge Ratilainen.
C. G. Åhman, patruuna.
Uusi-Värtsilän kylällä 50-luvulla suurin osa väestöstä oli Värtsilä-yhtymän tehtaan töissä ja asui tehtaan vuokra-asunnoissa. Riippuvuussuhde siis oli työnantajaan ja sen edustajaan huomattava.
Tämä kaikki heijastui aikuisten puheiden kautta myös meihin lapsiin. Ymmärsimme selvästi, kuka oli se kaikkein korkein asioista päättäjä kylällä. Hän oli tietenkin tehtaan johtaja Åhman.
Muistan hänet kävelemässä iltaisin kylän raittia pitkin keppi heiluen, tyylikkäästi pukeutuneena ja uteliaana ympäristöään tutkien. Hänen kävelynsä eivät ymmärtääkseni olleet pelkkää kuntoliikuntaa, vaan hänellä oli tapana jututtaa vastaantulevia ihmisiä ja näin pitää itsensä ajan tasalla kylän tapahtumista.
No me lapset huomattuamme hänen olevan tulossa väistyimme piiloon, olisihan se ollut melkoisen kiusallinen juttu joutua keskusteluun tuollaisen hienon herran kanssa. Ihmettelimme hänen käyttämiään kalosseja kenkien päällä kostealla kelillä, kun kaikilla muilla oli kumisaappaat tai siihen aikaan kumiteräsaappaat jalassa sadesäällä.
Joka tapauksessa hänen arvovaltansa meidän lasten keskuudessa oli täysin kiistaton, tätä osoittaa seuraava keskustelu. Jostakin syystä riitauduin samanikäisen 7-vuotiaan naapurin tytön kanssa. Kaipa hän huomasi jäävänsä keskustelussa alakynteen ja päätti ottaa viimeisen järeän keinonsa käyttöön.
Hän palautti minut maan tasalle lausuen: ”Miepä kerron isille ja isi sannoo Oomannille ja se antaa teijän isälle potkut töistä ja työ jouvutta tästä asunnosta pois”.
Mitäpä siihen lisäisi, hiljaiseksihan se veti!
Uusi-Värtsilän vuokrataloja 1950-luvulla.
Jounilla on kynän lisäksi kuva-arkistokin hallussa. Lisää, lisää tai kerromme Oomannille.
Tämä tehtaanjohtaja Åhman lienee sama Åhman, joka oli 1930-luvulla vanhassa Värtsilässä tehtaan virkailija ja palopäällikkö.
Kauko Grönberg muistelee värtsiläläisiä Nuori Karjala lehdessä vuonna 1987 ja kertoo mm. seuraavan tarinan:
”Palopäällikölle soitettiin, että nyt on koko Kakunkylä tulessa. Huomasihan hän itsekin taivaanrannan loimun. Pääruiskun kärri oli viety korjattavaksi. Joku keksi ruumisvaunut ja sinne he heittivät pääruiskun. Hevoset valjaisiin ja palopäällikkö apulaisineen hyppäsi ajajan paikalle. Niin lähti ”hautajaissaattue” neliä ajaen kohti Kakunkylää. Edessä ruumisvaunut ja perässä kymmenkunta hevosta saattueena. Koko tehtaan väki kauhistui moista menoa viiden kilometrin matkalla. Palopäällikkö huusi: ”Lisää vauhtia!” Ja sitä kyllä järjestyi. Perillä Kakunkylän väki ihmetteli kummallisia tulijoita. Siellä kaikki oli hiljaista, vain täysikuu mollotti taivaalla. Palokunta oli lähtenyt täysikuuta sammuttamaan. ”
Tapaus oli ottanut kovin palopäällikön luonnolle. Pääkaupungin lehdetkin olivat päässeet asiasta irvailemaan.
Täysikuu
Olipa hyvä että oli ”vain” täysikuu. Säilyi silläkertaa täystuho.
Se tuli kylläkin sitten 1944,kun kahest piti kottoosa lähtiä.
Kakunvaaran Paavo
Arvojärjestystä mietin minäkin. Jonkinlainen arvojärjestys oli asukkaiden keskuudessakin, oli tehtaalaiset ja muut. Kävin koko kansakoulun Peijonniemen koulussa enkä koskaan muista käyneeni yhdenkään tehtaalaisen koulutoverin kotona. Yökylässä oltiin useinkin luokkatovereiden kesken mutta aina maatilalla tai omakotitalossa asuvien. Ei kai se luokassa mitenkään tullut esille mutta ystävyyssuhteissa kuitenkin.
Taisi Koististen koti olla ainoa jossa kävin kun Bertta ompeli mekkoja ja neuloi koneella villatakkeja.
Mutta muuten elämä U-V:ssa oli oikein rikasta (no, rahaa ei kyllä ollut). Oli kaksi voimistelu- ja urheiluseuraa ja kerhotalo. Juhlissa siellä käytiin ja elokuvissa, jos sattui sitä rahaa olemaan. Nähtiin Sissit, Iskelmäkarusellit ym. Muistan huikean elämyksen kun kerhotalon juhlassa joku rouva lauloi operettisävelmiä pianon säestyksellä. Meillä kotona ei ollut sähköjä eikä radiotakaan.
Ja veljen kanssa oltiin torvisoittokunnassa, minä ainoana tyttönä.
Ylpeänä katson sukulaistani tässä kuvassa (:
Satu, näitkö TV:sta perjantai-iltana Katri-Helenan ja laulajaystäviensä hienon ohjelman? Itse olin jo junanviemä silloin, kun Katri 12-vuotiaana voitti laulukilpailun Kaurilan lavalla. Jäi myös mieltäni askarruttamaan, kuka tuo kuvassa oleva sukulaisesi on. Ihan vain uteliaisuuden vuoksi, Ierikka.
Vasta nyt eksyin tälle sivustolle. Minullakin on muistoja Katri-Helenasta, joka asui saman talon yläkerrassa missä mummoni alakerrassa talon keskihuoneistoissa. Minulle jäi hyvin mieleen, kuinka Katri-Helena esitteli meille, minulle ja siskolleni ruutuvihkoon keräämiään laulujen sanoja ( salaa äidiltään ). En muista tarkkaa vuotta, mutta se oli kuitenkin tuota aikaisemmin mainittua laulukilpailua. Hän silloin tällöin myös esitti meille joitakin lauluja. Katri-Helena useamman kerran sanoi meille itsevarmana, että minusta tulee isona iskelmälaulaja. Hän piti lupauksensa.