Poskipurkkaa

Tämä voi kuulostaa aivan uskomattomalta tapaukselta. Totta kuitenkin. Tarina ei missään tapauksessa sovellu kokeilunhaluisten luettavaksi, eikä kotioloissa kokeiltavaksi. Asia liittyy Kala-Aleen, josta olen aiemmin jotain kirjoitellutkin Värtsiin. Aina Alea muistaessa muistan tämän poskipurkan, mutta en ole tohtinut siitä mainita. Nyt on ikään kuin sisäinen pakko, sillä vääjäämättä nämä tekstien aiheet ovat vähenemään päin, vaikka ottaisikin härkää sarvista.

Ale nimittäin söi kaiken aikaa. Ihan koko ajan. Puhuessaan, kävellessään, kalastellessaan, varmaan ruokapöydässäkin. Jauhoi suutaan, varsinkin oikeaa poskipäätään kaiken aikaa. Tein tarkkoja havaintoja tästä varjoaterioinnista. Pikkuhiljaa aloin päästä jyvälle. Hän puri oman poskensa sisäpintaa todennäköisesti ikeniensä välissä, sillä hampaathan olivat turhaa ylellisyyttä tuon ajan eli 50-luvun ikäihmisillä.

Asian ollessa todennäköisesti selvitetty pääsin omiin matkimiskokeiluihin. Aluksi teki kipeää, eikä tahtonut saada poskilihaa hampaiden väliin muuta kuin ulkopuolelta sormipainalluksilla avittaen. Yllättävän nopeasti, muutamassa päivässä, posken sisäpintaan kasvoikin jonkinmoinen pahkura, jota pääsi hampailla varovasti jäytämään. Sitä piti pureskella varovasti ja ahnehtia aina enemmän hampaiden väliin. Varmaan jo kuukaudessa poskirallukasta oli tullut niin iso ja kutiava, ettei sitä voinut olla jäytämättä, vaikka olisi tahtonutkin. Eikä tarvinnut enää ulkoposkesta painaen avitella.

Kävi taas kerran niin, että kotona kyselivät, mitä sinä kaiken aikaa syödä jätyät. Kerroin ylpeänä, etten minä mitään syö. Minulle on kasvanut rallukka posken sisäpintaan niin kuin Alelle. Se kutiaa ja sitä on pakko pureskella. Niillä sanoilla räjäytin pankin sillä kertaa. Tuli sellainen ryöpytys, että unohtui poskipurkan jäytäminen pakopaikkaa katsellessa. Onnekseni asia hoidettiin kotioikeudessa suullisella käsittelyllä. Lupasin lopettaa poskipurkan käytön siihen paikkaan. Niin teinkin, niin hyvin kuin ikinä pystyin. Vaikeaa oli, todella vaikeaa. Poskirallukkaa kutitti kaiken aikaa ja tuntui, että sitä on pakko hoitaa pureskelemalla. Mutta koetin kestää, kun ymmärsin, että muutoinhan se rallukka kasvaa niin isoksi, ettei jää kielelle tilaa. Parissa viikossa sitten pääsin poskipurkasta eroon, pysyvästi. Aina olen asian muistanut, mutta silti tämä lakko on pitänyt. Yksi harvoista. Sekin on mielestäni kohdaltani ihan hyvin, vaikka itse sen sanonkin.

Musiikkilinkkinä Kala-Alen kunniaksi Kauko Käyhkön Kalastaja-Eemelin valssi vuodelta 1950:

http://www.youtube.com/watch?v=ntT4ZhTtsYk

 Sakari H

 

Share

1 comment for “Poskipurkkaa

  1. Mällin jauhaminen näytti myös poskipurkan puremiselta.
    Hauska juttu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *