Tamin työuupumus

Juhani Tamminen: Takaisin peliin, Näin selvisin työuupumuksesta, Gummerus 2011.

Työuupumustaan ja masennustaan ovat kartoittaneet useat julkkikset aina presidentin rouvasta olympiavoittajiin. Tamminen on siitä mielenkiintoinen tuttavuus, että hänen ammattiinsa kuuluu työyhteisöjen koulutus hyviin tuloksiin ja henkiseen hyvinvointiin.

Tamminen tunnetaan mm. Oulun Kärppien nostajana liigaan ja pian tämän menestystarinan jälkeen hän arveli toistaa ”tempun” Vaasan Sportin kanssa. Mutta jostakin syystä joukkueen ja silmäätekevien motivaatio ei ollut sillä tasolla, että olisi päästy hyviin tuloksiin. Toki saatiin aikaiseksi mestismestaruus, mutta lopullinen palkinto eli liigapaikka jäi haaveeksi.

Näissä ympyröissä monen homman tuttu Tamminen, joka tunnettiin jääkiekkokomentaattorina televisiossa, ammattimiehenä työpaikkakoulutuksessa, sekä tietysti persoonallisena valmentajana, väsähti lopullisesti. Niinpä työt piti jättää ja turvautua toisenlaiseen ”dream teamiin” eli ammattiauttajiin, jotka Tami valitsi tarkalla seulalla, vain parhaat kelpasivat. Myös oma vaimo ja perhe, johon kuului myös psykiatriaa opiskeleva tytär, nousivat arvoon arvaamattomaan.

Tamin ohje kuuluu, että sohvan pohjalle ei pidä jäädä makoilemaan, vaikka kärsisi työuupumuksesta. Päivittäiset rutiinit ovat tärkeitä. Niihin kuului mm. kuntoilu, vaikka joskus, tilanteen ollessa hankalimmassa vaiheessa, jopa hampaiden pesu vei voimavarat kokonaan.

Kirja on mielestäni mielenkiintoinen, vaikka hivenen toistoinen. Tami muistuttaa, että huonoista johtajista on päästävä eroon, jos aikoo voittaa työstressin. Myös ystäväpiiriin on tukeuduttava ja sellaiset kaverit, joilla ei ole aikaa hädän hetkellä, on hylättävä.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *