Jatkis 3 Hevari ja Kevari
Pete raotti varovasti silmiään. Kellarihuoneen ääriviivat hahmottuivat epämääräisinä hänen tajuntaansa. Paikka oli ihan outo. Rapatut seinät ja katto, josta roikkui yksi lamppu. Vastapäisen seinän ylälaidassa olevasta ikkunasta tunkeutui hiukan valoa huoneeseen. Joitakin huonekaluja kostealta tuoksuvassa tilassa oli. Kalsea, kova lattia painoi alla ja Pete häilyi unen ja valveillaolon välimaastossa. Muistikuvat tapahtuneesta olivat vielä samean utuisia. Tasainen koneen humina, joka välillä taukosi, kuului viereisen seinän takaa. Lämmityskattilan ääni.
Pete muisti unensekaisesti kuinka he olivat olleet Sannan kanssa palaamassa Koulukatua pitkin festarialuelle. Taidemuseon kohdalla hänen oli pitänyt jarruttaa äkkiä.
– Kato , Sanna ! Mitä tuolla tapahtuu? hän oli osoittanut taidemuseolle päin. Siellä punainen Mazda -henkilöauto oli ollut pysäköitynä taidemuseon ikkunan alle. Naamioitunut mies oli hypännyt ulos rikotusta ikkunasta taulu kädessään ja loikannut jo liikkeellä olevaan autoon. Miehiä oli kaksi. Auto oli kaasuttanut paikalta Kirkkokadulle.
– Mennään äkkiä perään! Sanna oli innostunut. – Varastivat jotain ja pötkivät pakoon. Katotaan mihin ne menee. Ehitäänhän me vielä festareillekin.
Pete oli pistänyt vaihteen päälle, ja sen enempää miettimättä U-käännöksen tehden kaasuttanut Siltakadun suuntaan. Siitä oli päässyt nopeasti varkaiden perään. Pian hän olikin saanut näkyviinsä Kuopion tietä pakenevan auton perävalot. Auto oli kääntynyt Noljakan suuntaan, jatkaen matkaansa vanhaa Kuopion tietä. Olivat väistelleet pääväylien tehostettua liikennevalvontaa. Moottoripyörällä ajaen oli ollut helppo seurata pakenevaa autoa.
Pete muisti kaksi miestä, joista toisella oli ollut pistooli kädessä. Oli ollut pakko pysähtyä. Miehet olivat tulleet eteen tiellä Heinäveden jälkeen sijaitsevan levähdyspaikan tienoilla. Olivat Peten pitämästä välimatkasta huolimatta sittenkin huomanneet heitä seuranneen Yamahan.
– Mitä helvettiä luulette tekevänne? niistä se pienempi oli huutanut.
– Leikitte oikein poliisia, vai mikä on homman nimi? Luulen, että meillä on jatkossa sama matka.
Se mies oli komentanut molemmat pois pyörän päältä, ja ottanut kännykät haltuunsa.
– Päästä irti, hullu! Sanna oli kirkunut, miehen otteessa.
– Auton takapenkille, perkele, kuin olisitte jo, mies oli kiroillut.
Pete oli saanut samalla potkuja jalkoihinsa ja iskuja päähänsä. Kädet olivat olleet sidottuna selän taakse ja silmät hikisellä t- paidalla. Äänestä päätellen porukan pomo oli käskenyt Repeksi kutsumaansa miestä hävittämään pyörän ja kännykät levähdyspaikan vieressä sijaitsevaan lampeen. Repe oli toiminut kuin robotti. Ne hikiset, paksut sormet olivat maistuneet ilkeältä suussä, kun miehet olivat tunkeneet suuhun jotain ja pakottaneet nielemään.
Jatkuu huomenna…
Maija-Liisa