Peilityyntä. Kuvat EJ
Pesäkataja.
Taannoinen sadetanssi Värtsin palstoilla tuotti tulosta. Joinakin päivinä on pitänyt haikailla, miten kesän saisi takaisin.
Vaan kun tarkemmin katselee ympärilleen, niin kesäähän on jäljellä. Mutkan takaa pyyhältää jänis vastaan ja tekee äkkikäännöksen, rantalaiturilla uteliaana odottanut koskelo vaivautuu nousemaan siivilleen ja siirtyy muutaman kymmenen metriä.
Aavistus syksyä on kuitenkin ilmassa. Järveltä nousee joinakin aamuina usva. Pääskyset kokoontuvat, pellot odottavat vaalenneina sadonkorjuuta. Elokuun illat hämärtyvät pehmeinä. Kaukana ovat vielä räntäkelit.
Aamutoimet.
Ötökkä.
Täyskäännös ja takaisin.
Kyllä sie Erkki oot ihana kirjoitttelija ja kuvaaja. MP
Onnille samoin.
Mahtava kuva koskelon nousukiidosta peilityynen veden yllä!
Elokuu on upeaa aikaa. Kuulaan kirkkaita päiviä, sadonkorjuuta ja samettisen pehmeitä kuutamoiltoja. Kun nostan katseeni tästä koneelta, niin tuossa se on – ”ihme suurin öisen maan” – niin kuin laulussa lauletaan. Huomenna on täysikuu.
Iltasanomien verkkolehdessä on tänään juttu otsikolla Kesä loppuu keskiviikkona. Kun jutun lukee, niin käy selville, että kysymys on kenties kesän viimeisistä helteistä tulevalla viikolla ja sen jälkeen lämpötila tasaantuu 15-20 asteen välille.
Eihän se nyt kesä lopu, jos helteet loppuu! Tuo 15-20 asteen lämpötilahan on ihan normaalin kesäsään lämpötila!
Kannattaa todella nauttia kesästä niin kauan kuin sitä riittää. Ja kun saapuu syys niin kannattaa sitten nauttia syksystä.
Lainaan tähän tuolta Runopalstalta tarinasta ”Lähti ukko pohjolasta” pätkän ukon mietteitä. Ukko oli asettanut kesälle niin paljon odotuksia, että meinasi tulla masennus kun kesä uhkaa loppua ja työt ovat kesken ja muutkin toivet vielä toteutumatta
. . .
Näki ukko ympärillä
tutun tienoon tanhuvilla
monen merkin muistuttavan
kesän loppuun kerkiävän
syksyn saapuneen sanovi.
Kellastuu jo koivunlatvat
pihlajan punertuu marjat.
Linnunpojat peräkanaa
marjapehkoihin menevi.
Lintuemot poikiansa
elon tiellä opettavi,
einehelle kouluttavi.
Rouske kuuluu kasvimaalta
luonto ottavi omansa.
Mit´jäi kirpuilta keväällä
järsii etana evääksi
sopivaksi särpimeksi.
Tuvassansa istuu ukko,
istuu ukko taikka akka.
Hiljaisina, haikehina.
Yks on miete mielessänsä:
– Jäipä kesken taas kesäinen.
Syksyä kohti mennään, ei voi mitään.
Tähän syksyinen haiku.
Niillä on riemu
linnuilla pihlajissa
hapokkaat juhlat
Tahi syystanka:
Lumpeenkukkani
ui rannan aallokossa.
Valkoinen olet,
vitivalkoinen kuten
kinos lumituiskussa.
Kirjoitin ensin, että ”ulpukkaiseni”, mutta sehän taitaa olla keltainen. Vaikka väliäkös sillä runossa…
Jos heinäkuuta vielä muistelisi.
Rantavedessä lumpeenlehti
vedenpinnalle liimautuu
Kesänväreissä
heinäkuun päivä ja lumme
Ohittaa hauki lumpeen
kivenkolosta katiskaan ui.
————
Utelias kuu kurkistaa
sillä on sirppiviikkonsa
lihoo ja laihtuu
täyttää pyöreät hullut päivänsä
osaisi jo päättää.
Täysikuu sä ihme suuri olet…
Kuutamon valaisema yö oli jo pitkällä. Trikkilasit kilahtivat ja
iloinen puheensorina pulppusi rantaterassin pöydän ympärillä.
Saunaoluen jälkeen nainen siirtyi vaivihkaa kauemmaksi muusta
seurueesta. Hän veti kesäisen juhla- asunsa ylle kassistaan
lenkkipuvun, ja löytyipä jalkoihin kumisaappaatkin.
Jäntevin jaloin juoksu alkoi pitkin korpipolkua, hietakumpua,
halki rahkasuon. Kevyesti nainen hyppi yli polulle kaatuneiden
puunrunkojen ja mutaisten suohautojen. Suolle nousi ohutta usvaa
ja polun yli viritetyt nahkeat hämähäkinseitit takertuivat
juoksijan kasvoihin. Koko korpi ja suo olivat täynnä hajuja,
jotka saivat naisen aistit herkistymään. Vastaan löi mudan,kanervan ja rahkasammalen täyttämä maisema tuoksuineen.
Suosaarekkeessa, kantokasan läheisyydessä häivähti tuuheahäntäinen suden hahmo, jonka valpas liikehdintä jäi kuitenkin naiselta huomaamatta. Susi vainusi naisen nähdessään
sieraimiinsa jotain pelottavan tuttua. Se yhdisti naisen moottorikelkan edessä tapahtuneeseen näännyttävään juoksuunsa,
jonka päätteeksi se oli saanut kaulaansa ilkeästi hiertävän
pannan. Suden niskakarvat kohosivat ja suu avautui raateluhampaat
paljastavaan irvistykseen. Nainen juoksi pois päin, joten susikin juosta jolkotteli takaisin koloonsa.
Nainen hyppeli mättäältä mättäälle. Joku outo suonlumo veti häntä
puoleensa. Suonsilmäkkeet katsoivat sadoin avoimeksi rävähtänein
tummin silmin. Nainen saattoi helposti sulautua osaksi suon elämää. Hän löysi korvesta mutkittelevan, maastoon painautuneen
polun ja jatkoi matkaansa. Määränpää häämötti jo öisen kuutamon
valossa. Kukkolampi. Siis sinne. Nainen ehti hyvin levähtää
Luppotuvalla muutaman tunnin,kerätä voimia ennen hakotalkoiden alkamista.
Ulpukat kukkivat saunarannassamme, en ole ennen
elokuussa nähnyt vaikka kukinta-ajaksi mainitaankin
kesä-elokuu.
Perhosiakin olen nähnyt sangen oudoissa paikoissa:
Koiranjätöskasan kimpussa keskellä maantietä,
hikisessä sukassa kuistillamme ja
kuolleessa hauessa Luppotuvalla.
Luppotuvalla olen vieraillut tasan kaksi kertaa
molemmat kerrat tänä kesänä. Luulisi satunnaisen
matkailijankin ymmärtävän sen verran että jos et
itse korjaa jätteitäsi jonkun muun on se tehtävä.
Mielestäni on harmi jos alue suljetaan muilta kuin
Värtsilän asukkailta, sulkeehan itäraja meiltä
jo niin monta muutakin mielenkiintoista käyntikohdetta.