Jännitteet jämähtävät

Antti Tuuri: Matkoilla Euroopassa, Otava 2011.

Antti Tuurin kerronta on omintakeista. Hän on pitänyt  päiväkirjaa matkoistaan jo pikkupojasta lähtien. Tämä kokoelma on vähän pitkäveteinen, lukuun ottamatta Italian matkasta kertovaa kokemusta,  kun Tuuri vaimoineen erehtyy epäilyttävien tyyppien kyytiin.  Jännitys kihelmöi lukijankin mielessä ja tuntuu siltä, etta vaimon epäilykset siitä, että miehet ovat rikollisia ja tekevät heille jos vaikka mitä, tuntuvat oikeutetuilta. No reissusta tulee ainakin kokemusta ja oiva kertomus kirjan alkuluvuksi.

Jossakin vaiheessa huomasin, että Tuurin kirjoittama päiväkirjamainen opus toistaa itseään. Aina matkustetaan, katsotaan maisemia, ruokaillaan ja tietysti kirjailijan pitää saada omaa rauhaa kirjoittamiselle. Kirja ei oikein toimi alkulukua lukuun ottamatta.

Tuuri on tuottelias kirjoittaja ja tämä matkakirjakaan ei ole ainut lajissaan. Ihastuin nuorukaisena Tuurin novelleihin, joissa on jotenkin vinkeä lauserakenne passiivimuotoineen. Myöhemmin  kuitenkin huomasin, että kirjailijan tyyli voi myös väsyttää. Se vaikuttaa taikatempulta, jonka teho menee usealla katsomisella.

Jotakin imua on myös jutusta, jossa Tuuri on kokemassa Oslon hapansilakkafestivaaleja. Huumorin pilkahduksilta ei voi välttyä, kun kirjailija kuvaa norjalaisten hullaantumista hapansilakkaan, kuin konsanaan suomalaisten himoa saunomiseen tai mutajalkapalloon.

Kirja vaikuttaa välityönomaiselta päiväkirjatallenteelta ja Tuuri tulee siinä maininneeksi senkin, että totuudella ei ole hänen teksteissään yhtä suurta osaa kuin sepitteellä. Niinpä esim. kalareissu Arto Mellerin kanssa kirjassa, jota hän näillä matkoilla totena kirjoittaa, on napattu lipan alta.  Kirja ei ole lukemieni matkakirjojen parhaimmistoa.