Kotikylä

Kotipaikka. Kuvat Lissu.

Perunapelto

Löysin muistojeni laatikosta kouluaikaisen ainevihkoni syksyltä 1960. Ensimmäisenä vihkossa on aine nimeltään Kotikyläni. Perheemme oli muuttanut Kiihtelysvaaran Raatevaarasta Tohmajärven Järventaukseen edellisenä syksynä. Näin kuvailin 14 vuoden ikäisenä uutta kotikylääni:

”Asun Järventauksen kylässä. Kotikyläni on väliin kumpuilevaa ja väliin alavaa maata. Kotikyläni asukkaat elävät pääasiassa maanviljelyksellä. Kotikylässäni asuu maanviljelijöitä, kauppiaita, autoilijoita ym. ammattien harjoittajia. Järventauksen kylässä on kaksi kauppaa, Yhteishyvä ja J. H. Laiho. Suutari nakuttelee paikoilleen irronneet kengän pohjat. Suutarin alapuolella on seppä. Seppä valmistaa käsikärryjä ja tekee muitakin sepälle kuuluvia töitä.

Yhteishyvän vastapäätä on Seurapirtti, jossa pidetään iltamia, elokuvia ym. juhlatilaisuuksia. Jos jollakulla on paljon rahaa, voidaan liiat tallettaa Osuuskassaan, joka on Seurapirtin naapurina.

Kesäisin raksuttavat kymmenet niittokoneet kotikyläni pelloilla. Lehmien kellojen kalkatus kuuluu laitumilta ja kuusiston helmasta helkähtää käen kukunta. Illan saapuessa äänet vaikenevat ja kylä vaipuu lepoon.

Kaikesta päätellen kotikyläni on tavallinen maalaiskylä, joka elää aikalailla hiljaista elämäänsä.”

Kukoistuksen aika

Naapurin lehmät.

Nuo kaikki yllämainitut palvelut Laihon kauppaa lukuun ottamatta sijaitsivat kylän keskustassa Littilässä. Laiho piti kauppaa Rantakylässä. Posti on näköjään jäänyt mainitsematta, se toimi samassa mökissä suutarin kanssa. 60-luvulla Littilään rakennettiin vielä Sisä-Karjalan myymälä ja Yhteishyväkin sai uuden hienon kaupparakennuksen. Viljankuivaamo oli sepän naapurina. Ja oli kylällä kaksi pirssiäkin, Kinnusen Topi Littilässä ja Immosen Pali Timolassa. Topin vaimo Hilja ompeli kylän naisille ja tytöille kukkamekot kesäksi.

Järventauksen kylänosia olivat Littilän lisäksi Timola, Huotilanvaara, Rantakylä ja Korpi. Korven kylä oli rakennettu sotien jälkeen. Asukkaat, 14 ruokakuntaa, olivat Värtsilän, Pälkjärven ja Ruskealan evakkoja. Pälkjärveläiset Kemppaat muuttivat Helsinkiin ja meidän perhe muutti heidän paikalleen Korvelle. Kansakoulu oli Timolassa. Siellä oli piispa Eino Sormunenkin aikanaan opintiensä aloittanut.

Isän tekemä potattiuatra.

Maanviljelijäperheet uurastivat tiloillaan raivaten ja rakentaen. Talkootyö oli kunniassaan. Osallistuin itsekin nuorena tyttönä puinti- ja perunannostotalkoisiin. Tiloja koneistettiin vähän kerrassaan ja aikanaan ilmestyivät ensimmäiset leikkuupuimuritkin kylän pelloille. Kylä eli kaikin tavoin kukoistuksen aikaa.

Rajan läheisyys

Järventauksesta on linnuntietä valtakunnan rajalle matkaa ehkä noin kymmenisen kilometriä. Muistan, kun 60-luvun alkupuolella jostain Vepsän takaa kuulu aika usein aivan kuin tykkien jylinää. Naapuri siellä ilmeisesti piti yllä ampumataitojaan. Se tuntui pelottavalta. Noottikriisi lisäsi pelon tunnetta.

Käydessäni kansalaiskoulua Kemiessä, linja-auto kiersi Muskon kautta käyden rajalla kääntymässä. Puomin ohi ei ollut menemistä. Sen takana oli menetetty maa. Vanhempieni kotipitäjä Pälkjärvi oli lähellä, mutta niin kaukana. Mieleeni on jäänyt äidin sanonta: ”Tiekin kasvaa käsvartta paksuu koivuu.”

Muutosten vuodet

Kylänäkymää.

Järventauksen kylä koki aikanaan saman kohtalon lukemattomien muitten maalaiskylien tapaan. Palvelut katosivat kylältä yksi toisensa jälkeen. Kaupat vaihtuivat kauppa-autoon, posti lakkautettiin ja Osuuskassasta tuli Osuuspankki ennen sen häviämistä kylältä. Koulun pito Timolassa lopetettiin ja oppilaat kuskattiin Peijonniemeen. Sepän, suutarin, ompelijan ja autoilijoiden toiminta loppui ikääntymisen myötä. ”Alasajon” aikana kylälle tuli sentään yksi uusi palvelu, kirjastoauto.

Maanviljelijäväestö ikääntyi, eikä pienemmille tiloille löytynyt jatkajaa. Karja pantiin ”korkealaitaiseen” ja pellot vuokralle. Monilta tiloilta nuoret olivat lähteneet leveämmän leivän ja helpomman elämän toivossa kaupunkeihin opintielle ja työn perään. Eräänä syyskuisena lauantai-iltana 1963 Kinnusen Topi kyyditsi minutkin Uuteen – Värtsilään. Sieltä ”kiskot veivät etelään ja  mulla kauas menolippu oli”. laulunsanoja mukaillakseni.

Seurapirtillä sen sijaan ei ole lyöty lautoja ovien eteen. Toiminta on muokkautunut kulloisenkin ajan tarpeisiin sopivaksi. On ollut hirvipeijaisia, äitienpäiväjuhlia, näytelmäpiiriä, kansalaisopiston virikepiiriä, 4H – kerhoa, kirpputoria ja valokuvanäyttelyä. Varmasti paljon, paljon muutakin, josta minulla ei ole tietoa.

Helsingistä emännäksi Korvelle

Muuttoliikettä on tapahtunut pienessä määrin myös kaupungista maalle. Joku lähteneistä on palannut tai kylälle on tullut jostain muualta uusia eläjiä. 80-luvun alkupuolella naapuritalossa vaihtuivat omistajat. Kiihtelysvaarasta muuttaneen perheen isäntä on toisen polven pälkjärveläinen ja emäntä pesunkestävä helsinkiläistyttö Kalliosta. Nyt heidän omistuksessaan on myös entinen kotipaikkani. Isä kuoli 2000 ja äiti 2005. Keväällä 2006 me sisarukset luovuimme lopullisesti paikasta, joka oli ollut lähes 47 vuotta kiinnekohtamme. Tuon viimeisen Korvella vietetyn viikon aikana pääskyset rakensivat pesiä räystäitten alle ja käet kukkua helskyttivät kilpaa kolmessa ilmansuunnassa aamuvarhaisesta yömyöhään. En koskaan ennen enkä sen jälkeen ole kuullut moista kukuntaa.

Viimeisen viikon iltarusko.

7 comments for “Kotikylä

  1. Mainio kuvaus kylästä ja sen asukkaista.
    Minullekin entuudestaan tuttuja kyläkuvia
    ja ihmisiä menneiden sukupolvien kerronnan kautta.

    Ajelemme joka kesä näitä kauniita ja vaihtelevia
    maisemia katsellen, kelpaa suositella matkailijoillekin.

  2. Jostain kumman syystä kertomuksen alkupuolella alkoi päässä
    soida … kotikylän tanhuvilla kysellään missä häät pidetään…

    Eihän se laulu liity mitenkään tähän erinomaiseen kyläkuvaukseen.
    Tälläisen kehitysvaiheen omakin kotikyläni kävi lävitse.
    Tuo viimeinen auringonlaskun kuva tuo haikeutta mieleen.

  3. Kiitos Lissu hienosta ajankuvasta. Et ole yksin. Meitä rauhan ajan evakkoja on sadoin tuhansin. Se yhdistää. Kaavahan menee rataa: Suuri ikäluokka-Jälleenrakentaminen- Rakennemuutos maataloudesta teollisuuteen-Maaltapako.

    Olen tutkinut sukuhistoriaani ja läheiseksi vetää. Yhden sukuhaaran juuria löytyy kaikista mainitsemistasi kylistä, pitäjistä. Nimiä on pitkä liuta. Varmaan lähes kaikkien Värtsiä lukevien esi-isissä on hieman samaa. Saatan joskus innostua näitä nimiä luettelemaankin tällä palstalla. Serkkuja löytyy, tosin hyvin pikkuisia, mutta kuitenkin.

    Kuva kotitalostasi suorastaan huutaa: Tyyppitalo, haluamme autioitua rakennemuutoksen nimissä!

  4. Kiitos Lissu hienosta jutusta. Melkein tippa silmään tulee lapsuuskylän kuvaustasi lukiessa. Muistan hyvin, kun naapuriin muutitte(Kemppaat muuttivat Espooseen, Suomenojalle?). Äiti ja isä lähtivät Järventakaa tammikuussa 1985. Enpä sen jälkeen ole kotipaikalla käynyt, mutta kyllä noissa kuvissa on tuttuuden tunne, vaikka talo näyttääkin toiselta. Olen autolla ajanut muutaman kerran Korven tien kautta. Kylä ei ole entisensä, maisemat ovat avartuneet varsinkin Nikunvaaran suuntaan.
    Terveisiä nuapurin Mallulta!

  5. Voi Mallu, Siekö se oot! Olipa mukava yllätys löytää Sinut Värtsin palstoilta! Mulle tuli ihan tippa silmään.

    Kiva että laitoit kommenttiisi noita tarkennuksia.

    Siitä tuli kuukausi sitten 52 vuotta, kun muutettiin Korvelle. Teijän Imme oli pieni vauva, muistaakseni elokuussa syntynyt.

  6. Kuvaappa tarkemmin tuo korven kylän kotisi ,Nykyäänhän asukkaat tosiaan muuttaneet ja vaihtuneet.Kuntsit hävisi arvi kuntsi muutti hyvinkäälle oliko kotinne sen suoran matkalla vai aiemmin niilo immonen oli eka oikealla uuno mölsä seuraav vasemmalta en muista kuin iittiläisen reinon koskista nenonen nenosella olin kinkereillä?? kun mennään korkeakankaan tien yli tulee historiallinen J H_Laihon sekatav kaupan museo rakennus erään kerran pyörä retkellä kurkkasin ikkunasta sisälle ja rinnassa kuohahti minähän pikku poikana menin tästä ohi ja kauppa oli tai ei ollut elossa

  7. Heikki, hyvin muistat kotipaikkani. Olen Niilo Immosen vanhin tytär. Pikkuveljeni Mikko taisi olla samalla luokalla kanssasi. Jutun alussa olevassa kuvassa on entinen kotimme.

    Aika tarkkaan muistan talot ja asukkaat Korventien varrelta siltä ajalta kun siellä asuin. Kun littilästä lähdetään ensimmäisenä vas. Hilma Pakarinen tyttärineen, seuraavana oik. Niilo Immonen ja Uuno Mölsä (toinen kuva ylhäältä). Vähän matkan päässä tiestä vasemmalla Iitiläinen. Mulla on hämärä mielikuva että ennen Iittiläistä olis ollut joku toinenkin talo. Edelleen vasemmalla lähellä tietä pieni mökki, jonka asukkaan nimeä en muista. Oikealla Ville ja Kirsti Hakulinen (kolmas kuva ylhäältä). Hakulisen jälkeen suoraan jatkuvan tien varrella oikealla metsän kätköissä Hilja ja Lauri Tikka ja heidän pihamökissä Vihervaaran vanha pariskunta. Tien päässä oikealla Impi ja Onni Örn. Hakulisen jälkeen tie kääntyy jyrkästi vasemmalle. Ensimmäisenä oikealla Arvi Kuntsi, sitten Lahja ja Tauno Näätänen ja Aili ja Toivo Koskinen. Viimeisenä vasemmalla Selma ja Toivo Nenonen.

    Suuri osa edellämainituista nimistä löytyy nykyään Kirkkoniemen hautakivistä.

    Korven nykyisistä asukkaista tiedän sen verran, että Nenosen paikka on nuoremman polven Nenosen hallussa. Mölsän paikalle muutti 1980-luvun puolivälissä Seppo ja Tuulikki Pakarinen Kiihtelysvaarasta. Seppo ja Tuulikki asuvat nyt meidän entisellä paikalla ja heidän poikansa siinä entisellä Mölsän paikalla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *