Huvila ja huussi

Tänään on sellainen aamu, että kaikki asiat ärsyttävät. Sähköposti takkuilee, jääkaappi on tyhjä eikä pyykki kuiva, kun sataa jatkuvasti. Mitä sellaisena aamuna voi tehdä muuta kuin vetää peiton korvilleen ja jatkaa sängyssä vetelehtimistä ja kiukkuilemista.

Ärsyyntyminen alkoi oikeastaan jo eilisiltana, kun katsoin TV:stä erästä sisustusohjelmaa. Perustelin itselleni, että katson sitä vain saadakseni jotain vinkkejä. Mahdottomaksi on mennyt tuo piharakentaminenkin. Jokaisen mökin ympärille on nyt rakennettava kilometreittäin puuterasseja ja portaita, tonnikaupalla on tuotava pihamaalle kiviainesta ja laattoja ja nurmikkokin levitetään valmiista rullista tuosta vaan suit sait! Eikä pihapiirissä saa olla enää valmista metsänpohjaa, vaan se kaivetaan pois ja tilalle tuodaan kunttakääröjä. Kaiken perustaksi on levitelty erilaisia mattoja ja kankaita, ettei vain yksikään rikkaruoho pääsisi rehoittamaan. Ehdottomasti EN haluaisi sellaista pihamaata, mutta ärsyttää, kun ei voi mennä kukkapenkkiään kitkemään, etteikö kaikenmaailman mäkäräiset ja hyttyset olisi verta imemässä.

Vihainen kuin ampiainen

Vanha puuhuuska on vielä varakäytössä. Sitä ei ole maalattu sisältä vaaleansiniseksi, siitäkö johtunee, että kaiken sorttiset ötökät ahdistelevat siellä satunnaista kävijää. Vävy tuli viikonloppuna vauhdilla ulos, siellä on kuulemma ampiaispesä. En ole käynyt vielä katsomassa, onko pöntössä vai katossa.

Ennenvanhaan kun ihmiset nukkuivat kesäisin aitassa, oli kattoparrussa ollut ampiaispesä pudonnut alapuolella olevaan sänkyyn. Mieheni, joka oli silloin vielä pikkupoika, oli herännyt siihen kun ampiaiset olivat ehtineet tökkiä häneen kymmeniä pistoja. Poika oli tullut tosi kipeäksi, mutta lääkäriin ei jostain syystä oltu lähdetty. Ehkä ampiaisen pistoa ei ymmärretty pitää tuolloin niin vaarallisena.

Suloinen myrkynkeittäjä

Eräät paikkakuntalaiset sanoivat mökkiämme aina huvilaksi, taidanpa herkutella tuolla nimityksellä tässä jutussani. Muutamina kesinä mehiläiset tekivät säännöllisesti pesänsä huvilamme oven yläpuolelle. Oman väen kesken elimme niiden kanssa rauhallista rinnakkaiseloa. Tosin aina kun ovi aukesi, yksi mehiläinen tuli tarkistamaan mitä on tekeillä, ei sen kummempaa. Auta armias, jos paikalle tuli vieraaita! Silloin pesästä ampaisi kokonainen armeija varmistamaan tilannetta.

Kerran jouduin itsekin uhkailemaan niitä myrkkypurkilla. Toin kuistin pöydälle ison kimpun päivänkakkaroita Saarivaasta. Mehiläiset joutuivat siitä niin suureen vimmaan, ettemme itsekään uskaltaneet enää mennä kuistille niiden sekaan. Lopulta keksin, että vien kukkavaasin muualle ja tilanne rauhoittui heti. Myrkkypurkkia ei tarvittu!

Pitkällä putkella otettu valokuva. EJ

Ikkunasta näen, kuinka aviomies uurastaa pihamaalla. Äsken seisoi tikkailla ja muotoili ”joulukuusia”, nyt huhkii rautaharava kourassaan rantavedessä. Tämäkin on sitä piharakentamista, apurina ei vain näy yhtään assistenttia.  Jospa minäkin pukisin päälleni ja menisin hävittämään sen  ampiaispesän.

Tellervo