Voileipiä

Katselen peilityyntä Kaustajärveä kello viideltä aamulla. Äkkiä veden pintaan muodostuu renkaita, mietin lintu vai kalako saa ne aikaiseksi. Samantapaisia renkaita saatiin aikaiseksi, kun heitettiin litteää kiveä viistosti veteen. Pomppujen määrästä laskettiin, kuinka monta voileipää eli vesileipää saatiin.

Eipä juuri mikään ole maistunut paremmalta kuin lapsuuden kesäisinä aamuina mummolan tuvassa nautittu hiivaleipä, jonka päällä oli itse kirnuttua voita. Siihen vielä juomaksi puuhellan perällä hautunutta tsaijua eli juomalasillinen teetä sokerin ja maidon kera niin a vot.

Evästä

Koulukirjojen lisäksi repussa oli kuljetettava myös eväspalaset. Keväänä muutamana opettaja pyysi tuomaan kouluun sammakonkutua. Eräs junalla Joensuun kouluun kulkenut tyttö lupasi tuoda ja toikin oikein kolmen litran purkillisen. Purkin kansi oli auennut repussa ja niin kirjat, vihkot kuin eväätkin olivat limaisten nuijjapäiden peitossa! Ei ihme, jos tyttö itki lopun päivää.

Koulun ruokatunnilla saattoi sattua monenmoista. Mieheni kertoi, kuinka eräällä tytöllä oli maitopullona korkillinen limonaadipullo, jolla alkaa olla jo antiikkiarvoa. Tyttö oli juonut itse ensin pullon suulta, ja kun ei jaksanut juoda kaikkea, tuikkasi mitään kysymättä loput maidosta vierustoverinsa puurolautaselle. Siitä olikin syntynyt melkoinen hässäkkä, sitä vaille, etteikö johtokunnan kokousta jouduttu kutsumaan koolle. Tämä tapaus sattui Kaustajärven koulussa.

Lukijaa ehkä kiinnostaa, mikä se nyrkinkokoinen hotta oikein on. Kaustajärveläisittäin se tarkoitti pientä poikaa; nykykielellä sanottuna vaahtosammuttimen mittaista. Hampaattomalle lapselle leipä tai pulla mukellettiin ensin omassa suussa, niinhän ne linnutkin poikasiaan ruokkivat. Ja vaikka pullamössö (maidotilkassa liotettu tuore tai kuiva pullapala) olikin suurta herkkua lapsena, en silti myönnä kuuluvani pullamössösukupolveen.

Leipä kortilla

Sotien jälkeisenä pula-aikana saivat itkeä niin lapset kuin aikuisetkin, ruokaa ei aina saanut, vaikka rahaa olisi ollut. Erityisesti huokailtiin sitä, että leipäkin on kortilla. Kun asuimme Hämeessä, äiti keksi ripotella leipäpalaseni päälle hienosokeria puuttuvan voin sijasta. Menin leipä kädessä ulkoportaille syömään, mutta aina ojentui jostain käsi, johon tökkäsin oman leipäni. Hyvältä se leipä maistui naapurin lastenkin suussa.

Kesällä 1944 Kaustajärvellä elettiin juhannusaaton tunnelmissa. Naisväki oli ollut piirakanpaistopuuhissa, kun kävi käsky evakkoonlähdöstä. Mieheni täti oli ollut vahvasti sitä mieltä, että hän ei lähde kotoaan mihinkään, vaan eipä siinä loppujen lopuksi muukaan auttanut. Samainen täti oli sitten toiminut tomerana ”lastauspäällikkönä”, kun kylän lehmien kuljetusta järjestettiin. Myös valmiit piiroot ehdittiin ottaa mukaan.

Mainoskatko

Mökkivieraamme mieltyvät usein pohjoiskarjalaiseen leipään ja kyselevät, minkä leipomon tuotetta se on. Emäntä voi siinä tilanteessa kiskaista koko pussin leipälaatikosta ja esitellä sitä ylpeänä kuin omaa leipomustaan konsanaan. Muistan aina kuitenkin mainita myös paikalliset yrittäjät. Tämän tarinankin juuret ovat siinä, kun viikonloppuvieraamme viestitti iloisena jo kotimatkaltaan, että ”löytyi”. Tiesin heti, että kyse oli leivästä.

Tellervo

Leipätarpeet jauhatettiin ennen paikkakunnan omassa myllyssä.