Nykyisen räystäänlähtöä ja pian koko lähtöä odottelevan Yhteissyvän päädyn ja maantien välissä oli 1950/60-aikoihin Värtsilän Kisan kesäkioski. Ihan mukava rakennus siihen tarkoitukseen. Varustettu oikein sisätiloilla. Ikkuna-aukkoja näissä asiakastiloissa oli runsaasti. Oliko aukoissa laseja vai pelkät aukot, ei nyt muistu varmuudella mieleeni. Tärkeimmät kuitenkin olivat eli katto, lattia, seinät (alaosat) ja penkkejä pöytineen. Joskus siellä istuskeli pilsnerinjanoista ukkokuntaa.
Jäätelön syönnissä siellä tuli enimmäkseen käytyä. Oma suosikkini oli suklaatikku, nykyisin nimenä täysin kadonnut ja käsittämätön. Sehän on nykysuomella puikkojäätelö, vaniljajäätelöä suklaakuorella ja nimeltään vaniljaeskimo. Toinen lajitoveri oli mansikkatikku, ei yhtä maukasta, käsitti vain mansikkajäätelön ilman suklaakuorta. Nykyisin lähin vastaava on mansikkaeskimo.
Silloin tällöin tuli nautittua myös tötteröjäätelöä. Valmistötteröistä eli tuuteista ei ollut tietoakaan, puhumattakaan mangoista tai rommirusinoista. Vaihtoehtoina olivat vanilja, suklaa ja mansikka. Päärynäjäätelökin on mielestäni melko vanha keksintö, mutta sitä ei tainnut vielä Kisan kioskin aikoihin olla tarjolla.
Sakari H
Jäätelöjä on nykyisin niin paljon erilaisia, ettei pysy perässä
eikä niin hirveä himokaan ole enää syödä imelää. Miten sinulla Sakari? Lapsia ja nuoria on kuitenkin mukava hemmotella jätskillä, kun he (useimmat)tykkäävät.
Mirja Sisko.
Kyllä jätskit olivat hyviä silloin ennen. Ja terveellisiäkin olivat. Kisan kioskilla annettiin varmaankin osto-oheita ja asennekasvatustakin samalla. Minun lempparijätski on nimittäin vieläkin suklaatikku -Eskimo nykyään. Kisan kioskiin liittyy toinenkin muisto. Lähdettiin Malvelan kahvilalta (Sinilinnun vastapäätä oleva talo) Kisan kioskille jäätelölle. Olin pyörällä ja otin yhden tytön tarakalle kyytiin. Poliisi pysäytti Hurrin (myöh. Tikan) kaupan kohdalla ja antoi sakot kahdeltaan ajamisesta.
Siitä asti olen tiennyt että polkupyörällä ei saa ajaa kahdestaan.
Tulipa Alpoaatoksen jäätelölle hintaa!
Venskikö oli niin tarkkana ettei pelkkä
varoitus riittänyt?
Ei tule enää nykyisin kovin paljon, siis usein jäätelöä syödyksi.
Lähipiirikin kyllä tietää, että minulle kannattaa tarjota valmisjäätelöistä vain suklaatikkua, nimenomaan mallia vaniljaeskimo. Muissa puikkojäätelöissä se suklaakuoren paksuuskin on väärä. Joskun pistän suuhuni irtovaniljaa, jos on kermajäätelöä, mutta mukana pitää silloinkin olla runsaasti oikeaa mansikkahilloa.
Menee siis jäätelötkin meikäläisellä vain perinteisellä tyylillä.
PS Olikohan Alpoaatoksen tarakalla poliisin mielitietty, kun noin nokkiinsa otti.
Katos vaan, täällä on jäänyt kommenttiin vastaamatta..
Eihän Venski olisi tuollaisissa asioissa paperihommia itselleen hommannut.. Uunituoreita Lentäviä poliiseja olivat.
Siinä vielä heitettiin herjaa ”sinitakkien” kanssa.. sanoivat että pyörällä SAA kuljettaa lasta. Johon minä, että lapsi tämä on, lapsikatraan pienimpiä..
Ne hyväksyivät selityksen, mutta sitten olisivat sakottaneet siitä kun pyörässä ei ollut lasten istuinta. Ja aikansa mittailtuaan tulivat siihen tulokseen ettei se ”lapsen perä” olisi enää lasten isuimeen mahtunutkaan.. Joten eikun paperihommiin poliisiautoon.
Rohkenin vielä kysyä, että saisinko ajaa samalla sakolla vielä toisen sata metriä Kisan kioskille. Hyvä kun eivät kirjoittanet vielä toista sakkolappua