Valkoisen talon rakennustyömaata 1930. Eira Varosen kuva-arkisto.
Nuorilla on tapana protestoida omalla tavallaan, jos heidän mielestään kaikki ei ole maailmassa kohdallaan. Usein he ovat oikeassa mielipiteineen. Protestien muodot eivät kuitenkaan aina ole hyväksyttävissä järjestäytyneessä yhteiskunnassa.
Tämä on eräs näkökulma, josta voi tarkastella Värtsilän Valkoisen talon historiaa viimeisten 40 vuoden ajalta. Se ei ole ollut rakentamisen, vaan järjettömältä tuntuvan rikkomisen aikaa tässä historiallisesti arvokkaassa rakennuksessa.
Viime aikojen tihutyöt lienevät paljolti pantavissa pikkupoikien ajattelemattomuuden tiliin. He eivät ole ehkä täysin ymmärtäneet, mitä tekivät. Nyt pitäisi saada kaikki tajuamaan, ettei menneitten vuosikymmenten meininki voi jatkua.
On jälleen aika rakentaa. Valkoisen talon historiassa on harvinaislaatuinen tilanne: värtsiläislähtöinen yksityishenkilö on alkanut kunnostaa rappioitunutta rakennusta harrastuksenaan ja ympäristön iloksi. Tällainen kulttuuriteko ansaitsee kaiken tukemme. Tapani Näätänen tekee sitä, mihin yhteiskunta ei ole kyennyt tai halunnut.
On myös aika kysyä, miten saataisiin nuorten ylipursuava energia suuntautumaan oikealla tavalla. Sillä rakennettaisiin kummasti Värtsilänkin tulevaisuutta.
- Valkoinen talo on säilyttämisen arvoinen. Kuva EJ
Valkoisen talon kohtelu on askarruttanut minua jo vuosien ajan. Olen yrittänyt sijoittaa tapahtumia – sen jälkeistä aikaa kun viimeiset asukkaat muuttivat pois talosta – Saarnaajan kirjan 3. luvun sanoihin. Niissä hämmentynyt ihminen antaa ajatustensa liikkua levottomasti laidalta toiselle. Saarnaajan kirjasta löytyivät sanat myös muistokiveen, joka v. 1992 pystytettiin rajan taakse jääneelle kirkon ja sankarihautausmaan paikalle: ”Aika on sodalla ja aikansa rauhalla.” Valkoisen talon pihassa voimme nyt lukea Saarnaajan kirjasta nämä sanat: ”Aika heitellä kiviä ja aika ne kerätä, aika on syleillä ja aika olla erossa.” pater F.