Kausta Järfui

Kaustajärveä 1930-luvulla. Kuvassa näkyy vasemmalla Kalmosaari ja vastarannalla Jormanilan niemi.

Kaustan kierros, osa 1.

Satunnaisetkin tuttavat saattavat kysäistä, että missäs se teidän kesäpaikkanne on? Kysymyksiin vastaan yleensä vaatimattomasti, että Kaustajärvellä Värtsilässä, mutta et varmaan tiedä sellaista paikkaa. Yllättävän moni on huudahtanut: kyllähän minä Kaustajärven tiedän, siellähän oli koululla se leirikeskus, tai tiedän minä sen rajavartioston, tai siellähän asuu se autoilija A. Kahelin! Nämä ovat niitä ”logoja”, joista Kaustajärvi tunnetaan tänä päivänä. Tutkailen tässä juttusarjassani, kuinka asiat olivat ennen vanhaan.

Kaustajärven nimi kylänä tuli kirjoihin vuonna 1631. Kexholms läns jordebok mainitsee silloin Kausta Järfuin kylästä kaksi talon nimeä: Iuanoff ja Onisimoff. Muutaman vuoden kuluttua siellä oli jo peräti seitsemän taloa, mutta sitten luku taas pieneni. Kasvulle olisi ollut kyllä edellytyksiä, sillä kylän takamaa ulottui koillisessa Saarivaaran yli Korpijärveen asti. Asutus näyttää keskittyneen Kaustajärven ympärille ja kartasta Kaustajärven vanhat talot isonjaon alussa näkyvät sellaiset paikannimet kuin: Ollila, Mattila ja Anttila. Mainitaan myös Matti Tolvasen autio ja Heikkilä. Heikkilä on se tila, josta mieheni isoisä osti osan v. 1898.

Järvenlasku

Kun varsinainen Värtsilän kylä kehittyi vauhdilla oletettiin myös Kaustajärven kasvavan ja kehittyvän. Kaustajärven varallekin oli huomattavia hankkeita: Karjalan radan jatko Värtsilästä Ilomantsin kautta Pielisjärvelle, seisake olisi tullut myös Kaustajärvelle ja 1900-luvun alkupuolella tehty järvenlaskusuunnitelma. Näin olisi saatu lisää viljelysmaata. Laskun jälkeen järveen olisi jäänyt vettä 1 – 2 m. Tieto on P. Käyhkön vihkosesta Pohjois-Karjalan järvenlaskut. Kuten tiedämme kumpikaan näistä suunnitelmista ei toteutunut. Perimätiedon mukaan järvestä on nostettu myös järvimalmia Värtsilän tehtaan tarpeisiin ja kansan suussa ovatkin säilyneet sellaiset nimitykset kuin ”Rutnikkaranta” ja ”Rautaveräjä”.

Niemiä ja saarelmia

Itse Kaustajärvi on pitkä ja kapea, ja siinä on useita niemiä, joihin palaan myöhemmin. Suurempia saaria on kaksi: Lampo- eli Lammassaari ja Kalmo- eli Iivanansaari. Lammassaari on saanut nimensä siitä, että sinne vietiin lampaita kesälaitumelle. Mieheni on kertonut, kuinka kuivana kesänä lampaat ovatkin uineet ja kahlanneet matalassa vedessä takaisin kotilampolaan.

Kalmo- eli Iivanansaaresta on Toivo Pakarinen kertonut seuraavaa: ”Iivanansaareen on joskus isonvihan aikaan haudattu venäläinen sotamies ja vieressä kasvaneeseen petäjään on vedetty risti. Tämä ristipetäjä on sittemmin kaadettu ja se on ollut yhtenä Pakarilan vanhan tuvan seinähirtenä. Samaan Iivanansaareen kyläläiset hautasivat myös sikaruttoon kuolleita eläimiään.”

Keskellä järvenselkää on Lokinkivi; nimen alkuperää ei tarvitse arvailla, sillä siinä istuu kesäisin useampia lokkeja levähtämässä ja tarkkailemassa ympäristöään. Otan esimerkkiä lokeista ja ryhdyn tarkkailemaan järveä ja sen ympäristöä muutaman jakson verran.

Sarja jatkuu. Seuraavassa jaksossa teen mielikuvasoutelua Kaustajärvellä sotien jälkeen.

Tellervo

Kaustajärven karttaa 1600-luvun loppupuolelta.

Share

2 comments for “Kausta Järfui

  1. Erkki Lintunen
    14.1.2011 at 20:48

    Kiitos, Tellervo, Kaustajärven historian kirjoittamisesta!- Kaustajärvi on hieno paikka. Se ansaitsee tulla tutuksi.- Voihan sitä ajatella myös niin, että kylän esille tuominen tuo kylään muutaman vakituisenkin asukkaan!?!?!? Saa nähdä! Minä ainakin tunnen Kaustajärven mieluisaksi asuinpaikaksi. Kotipihastanikaan ei ole Joensuuhun tietä myöten kuin vaivaiset 4 km . Tohmajärven Kemieen, kuntakeskukseen, on vain 30 km ja Hoilolan kauppaan 14 km. Niirala palvelineen on yllättävän vähäisen matkan päässä. – Sopivana vuorokauden hetkenä voi Kaustajärveltä käydä Venäjällä tankkaamassa alle kahden tunnin. – Ja mikä rauha ja hiljaisuus kylällä ja järvellä! E.L.

  2. 20.11.2013 at 15:08

    Kaustajärvi tuli nimenä kirjoihin vuonna 1631,
    kuten yllä olevasta jutustani voi lukea.

    Lähteenä olen käyttänyt Saloheimon kirjaa
    Pohjois-Karjalan asutusmuodot 1600- ja 1700-luvulla.
    Kaikki lähteet on lueteltu sarjan viimeisen osan lopussa.

    Kahelinin nimen käyttämiseen tekstissä oli asianomaisen
    lupa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *