Kirjoituksia naisista

Hullu akka!, toim. Mia Malmi, Like 2010.

Mia Malmin kokoamat feminiinijutut kartoittavat naiseuden pimeää puolta. Niinpä stereotypioilta ei voi välttyä. Nainen nähdään monissa jutuissa koneena, jonka tehtävänä on kodin ja perheen hoito ja miehen narsistisiin vaateisiin tyytyminen.

Stereotypioista puheen ollen, kannattaa lukaista Terhi Koulumiehen mittava tilitys, jossa puututaan lähiömammoihin suttaisissa meikeissä, yksinhuoltajuuden anatomiaan, epäilyttäviin sinkkuihin, jne…

Yleensä jutut antavat vähän yksipuolisen kuvan naisesta, joka uhraa elämänsä ja uransa perheelle, kestää synnytyksen vaivat, hoitaa lapsia kuin osana omaa kehoaan, saa useimmiten vielä kantaa vastuun perheen ja aviomiehen hyvinvoinnista, ei pysty toteuttamaan itseään…

Jouni Hynynen ja Roman Schatz pistävät miehistä maustetta soppaan, Hynynen varsinkin oikein rankalla kädellä.

Lueskelin kirjaa pari viikkoa iltalukemisena ja totesin, että opus antaa melkoisen masentavan kuvan naiseuden olemuksesta. Lieneekö niin, että nainen on luotu toisten palvelijaksi ja uhraamaan oman elämänsä ja yksityisyytensä lasten hoidon ja kodin puuhien alttarille.

Toisaalta on hyvä, että vihaiset, stressaantuneet ja tyytymättömät naisetkin saavat puheenvuoron. Tulee mieleen sellainenkin ajatus, että yhteiskunnassamme olisi vielä paljon tekemistä naisasian tiimoilta. Useinhan vedotaan siihen, että Suomi on edellä monesta muusta maasta naisen oikeuksien kohdalla. Mutta lieneekö totuus tarua ihmeellisempi ja useimmiten naisen pyrkimykset oman minän toteutukseen kilpistyvät sohvalla makoilevan ja kaljahuuruissa röyhtäilevän perheenpään intresseihin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *