Liikenne Niiralan rajanylityspaikalla on ollut vilkasta vuoden alkupäivinä. Neljän ensimmäisen vuorokauden aikana oli 14 200 ylitystä. Noin 65 prosenttia on ollut venäläisiä.
Maanantaina yllettiin 4 800 ylitykseen, joista venäläisten osuus oli 74 prosenttia. Vuorokausiennätys ei mennyt rikki, sillä muutama viikko sitten venäläisten yleisenä vapaapäivänä mentiin viiden tuhannen rajan yli.
Liikenne on sujunut hyvin eikä ennätysjonoja ole ollut, kerrottiin raja-asemalta. Loppiaisen jälkeen Niiralassa odotetaan jälleen ruuhkia, kun venäläisten paluuliikenne rajan taakse alkaa.
Etelämpänä itärajalla kirjattiin ennätyslukuja. Maanantaina oli Vaalimaalla 17 000 ylittäjää ja Imatralla 8 500.
Viime vuonna itärajalla oli ennätysmäisen vilkasta. Rajan ylitti 6,8 miljoonaa ihmistä ( 6,3 miljoonaa vuonna 2008), yli 15 prosenttia edellisvuotta enemmän. Vilkkaimmalla paikalla Vaalimaalla kirjattiin 2,7 miljoonaa ylitystä. Niiralassakin meni miljoonan raja rikki, kasvua edellisvuoteen oli 9,5 prosenttia.
Kaksi kuoli
Kuutostiellä Onkamon risteyksessä sattui keskiviikkona rekan ja venäläisen henkilöauton yhteentörmäys, jossa menehtyi kaksi henkilöä, venäläiset äiti ja tytär. Kaksi henkilöautossa ollutta sekä rekan kuljettaja loukkaantuivat. Venäläisten auto oli kääntymässä vasemmalle rajalle päin ja rekka tuli etelän suunnasta.