Kirsti Pusa: Jokohan täällä saisi lentää, Katharos Oy
Muistaako kuka tällaista kirjailijanalkua Värtsilästä vuonna 1974?
Kirsti Pusa on ansioitunut taidegraafikko, jonka työsarkaan ovat kuuluneet niin kuvakortit kuin kirjastoauton ulkoasu, vain pari työtä mainitakseni. Kirja Jokohan täällä saisi lentää tuntuu puhuttelevan enemmän aikuista kuin lasta. Pusa puhuu elämästä, miten elämän mallit ja normit, niiden saavuttaminen voivat hävittää ihmisen oman äänen. Pusa vastustaa virallisuutta. Ihmisen pitäisi osata lentää, voittaa virallisuuden kahleet.
Pusa on koulutukseltaan medianomi ja toiminut alan työtehtävissä aina askarteluohjaajan töistä henkilökohtaisen avustajan töihin. Voittoja on kertynyt graafikolle mm. kansainvälisestä logokilpailusta ja Ilosaarirockin graafisesta ilmekilpailusta lähtien.
Pusan kirjassa esiintyvät eläinhahmot ja mietteiden kieli tuntuu olevan melkoisen monisyistä. Lukija etsii kirjan punaista lankaa ja yrittää päästä sisälle Pusan maailmoihin. Ehkä eläinhahmot ovat Pusalle tapa todentaa ihmisen etsimistä ja sisäisiä voimavirtoja. Kettu odottaa syksyllä kaveria, ystävää, enemmän isoja ja pieniä askelia. Koira töröttää arkana piilossa ja odottaa jotakin ihanaa, joka pitää ikiomana.
Pusa puhuu sisäisestä palelemisesta, ajankulun hidastamisesta, suojapanssareista joiden sisällä puhkuu kyyhky ja vuori, sisäisestä vastuuntunnosta maapallon meristä ja maista, ystävän kaipuusta, unista.
Kirjan kuvasto liittyy ihmiselämän syvimpiin kysymyksiin, siihen miten meillä jokaisella on omat sisäiset kaipuumme. Pusan eläinhahmot ovat vahvasti tyyliteltyjä, kuvien kieli vaikuttaa myös symboliselta ja metafyysisiin yksityisyyksiin hakeutuvalta. Ehdottomasti syventymistä vaativa kirja.