Notkon Osulan talo (oik) on saanut neuvostoaikana lisäsiiven, jossa toimi leipomo vuonna 1989.
Ensimmäinen työpaikkani Notkon Osula Vanhassa Värtsilässä 1942 oli kolmiosastoinen: sekatavara, leipä ja liha. Kun etenkin lihaa oli vähän myytävänä, otettiin lihaosasto armeijan käyttöön toimistotiloiksi. Yläkerrassa asuva liikkeen johtajakin joutui luovuttamaan asuntonsa upseerien asunnoksi. Osastojen välissä oli suuret lasi-ikkunat. Ne soivat oivan mahdollisuuden pieniin romanssinpoikasiin toimistoväen ja myyjätyttöjen välillä.
Aikaa myöten elintarvikkeiden saanti tiukkeni entisestään ja esimerkiksi lihaa ei saatu edes kuponkien edellyttämää määrää. Säännöstelyn valvominen oli vaikeaa, ja tuottajat myivät mustan pörssin kautta lihat huomattavasti korkeampaan hintaan. Muistan kuinka herkullista saattoi uunissa kypsytetty sianläski leivän päällä olla, jos sitä pörssistä joskus onnistui saamaan.
Kesäisin saimme muutaman kerran myytäväksi kalaa varsin niukan ruokavalion jatkeeksi. Eräänkin kerran kala-auto saapui vasta kello 23.30. Pitkä odotuksemme tuli näin palkituksi, eikä tullut mieleenkään pyytää ylityökorvauksia. Voinette arvata, että kalojen tuoreuden laita oli hiukan niin ja näin.
Liikerakennuksen sivusiipeen oli tehty leipomo. Sieltä saimme elintärkeää leipää ja mm. ruisleivoksia porkkanasosepäällysteellä. Kupongit niihinkin piti olla. Uskallanpa väittää, etteivät taatusti maistuisi tämän päivän kuluttajille.
Kerronpa tässä pienen episodin ajalta, kun kahvia ja vehnästäkään ei ollut enää saatavilla. Eräälle kylän parempiosaiselle rouvalle paistettiin leipomossa silloin tällöin viikonlopuksi pullaa ja voideltiin ne oikealla kahvilla. Me myymälän tytöt kipaisimme vuoron perään salaa ihailemaan ja tuoksuttelemaan kauniita lettivehnäsiä ja kahvikupissa ollutta pullanvoidetta.
Monenmoisia kuvioita sisältyi sota-ajan kaupantekoon. Hankalinta oli, kun kaikille jonottajille ei riittänyt korttiannoksiakaan. Myyjät saivat kuulla kunniansa toisenkin kerran.
Hilkka Partanen