
Tekijä: Värtsi
Kunnan säästötoimet purevat ja verotus säilymässä ennallaan

Talouden toteuma syyskuun lopussa on ajankohtaan nähden talousarviota parempi. Toimintakulut ovat toteutuneet arvioitua pienimpinä. Toimintatuottoja on sen sijaan saatu talousarvion mukaisesti. Tällä hetkellä tulos näyttää noin 340.000 euroa plusmerkkiseltä, kun muutetussa talousarviossa tulokseksi arvioitiin noin puolen miljoonan euron alijäämäistä tulosta.…
Vuoden 2025 tuloveroprosentiksi esitetään 9.1%

Tuloveroprosentin vahvistaminen vuodelle 2025 Kunnanhallitus 28.10.2024 382/02.03.01.00/2021 Tuloveroprosentin vahvistaminen vuosille 2022 –2023, 2024-2025 Verotusmenettelystä annetun lain 91 a §:n mukaan kunnan tulee ilmoittaa seuraavan vuoden veroprosentit Verohallinnolle viimeistään edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä. Jos marraskuun 17. päivä on muu kuin arkipäivä,…
Kunnon startti +60

Oletko jäämässä eläkkeelle tai jo eläkkeellä oleva? Sinulla on aikaa ja halua panostaa itseesa jahyvinvointiisi? Oletko etsinyt kumppania ja rinnallakulkijoita, jotka tukevat sinua hyvinvoinnin tielle? Jo yli 700 senioria on löytänyt Tanhuvaarassaliikunnallisen elämäntavan ja voimaantumisenkokemuksia KunnonStartti-kursseillamme.Aloita matka hyvinvointiin yhdessä toistenvertaismatkalaisten…
Sykettä syksyyn! Syystapahtuma la 26.10.2024 Sivistyskeskus Ahjossa klo 10-14

Sivistyskeskus Ahjossa järjestettävässä syystapahtumassa on tarjolla eri alojen esittelijöitä sekä tuotteiden ja palvelujen myyjiä, liikuntatuokioita, rentoutusta, hierontoja, mittauksia, lukuvinkkejä, kahvio, arpajaiset. Diabeteshoitaja Tanja Pesosen luento ”Omasta terveydestä huolehtimaan” antaa eväitä itse kullekin. Tervetuloa viihtymään ja hakemaan vinkkejä oman hyvinvoinnin parantamiseen!…
Tohmajärven Suojeluskunnan ja Lotta Svärdin muistolaattojen uudelleenpaljastustilaisuus 30.10.2024 klo 12 Kunnallistalolla
Onkamon järvet eilen, tänään ja tulevaisuudessa teatterin ja tangon siivittämänä 9.11.2024
Mitä kuuluu hyvinvointialueelle?

Eläkeliiton Tohmajärven yhdistys tiedottaa: Keskiviikkona 23.10.2024 klo 10.00-11.00 hyvinvointialueen aluevaltuuston puheenjohtaja Merja Mäkisalo Ropponen tulee Tohmajärven kunnanviraston valtuustosaliin pitämään alustuksen mitä kuuluu hyvinvointialueelle tänään. Saa myöskin kysellä. Toivotamme kaikki sydänlämpimästi tervetulleeksi. Kaikille avoin tilaisuus. Aloitellaan klo.09.30 kahvin ja kökön kera.…
Kuntalaisilta 23.10. klo 18

Tervetuloa keskustelemaan kuntalaisiltaan keskiviikkona 23.10. klo 18 alkaen Wärtsilä-saliin! Tohmajärven kunnan vuoden 2025 talousarvion valmistelu on käynnissä. Kiristyneessä kuntatalouden tilanteessa Tohmajärven kunnan vuoden 2025 talousarvion laadinnalla tulee olemaan vaikutusta mm. kunnan asukkaiden palveluihin. Kunnanjohtaja ja toimialajohtajat kertovat talousarvionvalmistelun tämän hetken…
Tulli huutokauppaa Niiralassa polkupyöriä su 27.10.2024

Tulli myy huutokaupalla polkupyöriä, jotka on haltuunotettu tullivalvonnassa. Tullihuutokauppa pidetään 27.10.2024 klo 10 osoitteessa Rajantie 821, 82675 Niirala, Tohmajärvi. Huutokauppakohteisiin on mahdollista tutustua ennen huutokaupan alkamista klo 9 alkaen. Myytävänä on 200 erilaista ja erikokokoista polkupyörää. Polkupyörät ovat käytettyjä ja…
Peionniemen koulu täytti 50 vuotta 7.10.1979

Juttu julkaistu: Kiteen – Tohmajärven lehti, nro 40 – 4.10.1979. Jutussa kirjoitetaan koulun nimi muodossa: Peionniemen koulu ja Peijonniemen koulu. Epäilin toimittajan näppäilyvirhettä..? Vai onko koulu ollut alunperin nimellä Peionniemen koulu..? Jos on niin miksi j-kirjailin lisätty nimeen..myöhemmin? Ken tietää,…
Jani Kuikka voitti SM-kultaa Lahdessa

Tohmajärveläinen, nyt muutaman vuoden Kuopiossa asunut Jani Kuikka (28v) voitti eilen Suomen Fitness Urheiluliiton SM kilpailuissa kultaa Classic Bodybuildingin +176 cm sarjassa. Kilpailu oli Janille vasta toinen sillä noviisikilpailunsa hän suoritti menestyksekkäästi muutama viikko sitten Ruotsissa, West coast trophy -kilpailussa…
Seppäläntiellä tulipalo rivitaloasunnossa
Rivitaloasunnossa on ollut tulipalo Tohmajärvellä lauantaina. Pelastuslaitos hälytettiin sammuttamaan rakennuspaloa Värtsilän Seppäläntielle kello 13.30 jälkeen. Palo on hallinnassa, pelastuslaitos tiedotti noin kello 14.30. Pelastuslaitos tiedottaa palosta lisää iltapäivän aikana. LÄHDE: Sanomalehti Karjalainen
Ikäihmisten terveyspäivä Joensuu Areenalla 8.10.2024 – bussikuljetus Tohmajärveltä

Pohjois-Karjalan Liikunta (PoKaLi) järjestää Ikäihmisten terveyspäivän 8.10.2024 Joensuu Areenalla. Tohmajärven vanhusneuvosto, liikuntatoimi ja seurakunta yhteistyössä järjestää ilmaisen kyydityksen ”Ikäihmisten terveyspäiville” 8.10. Kyyti lähtee klo 9:00 Tohmajärven liikuntahallilta. Ilmoittautumiset Arja Pirhonen p. 040 105 4118 Tapahtumaesite Tutustus ohjelmaan tarkemmin Pohjois-Karjalan Liikunnan nettisivuilta: Ikäihmisten terveyspäivä 8.10.2024…
Onkamojärvet eilen, tänään ja tulevaisuudessa teatterin ja tangon siivittäminä

Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan Onkamojärvien tilasta ja tulevista kunnostustoimista sekä nauttimaan musiikista, teatterista ja lähiruokaillallisesta Tohmajärvelle 9.11.2024. Onkamojärvet Pohjois-Karjalassa ovat olleet laajamittaisen valuma-aluekunnostuksen kohteena viimeisten 15 vuoden aikana. Pro Onkamojärvet ry siirsi kunnostusvastuun Lumimuutos Osuuskunnalle 2023. Osuuskunta lähti vastuutehtävässään liikkeelle…
Mielen hyvinvointi -luento 3.10. valtuustosalissa
Työvoimapalvelut muuttuvat 1.1.2025 alkaen

Työnhakijat ja työnantajat saavat työvoimapalvelut ensi vuoden alusta lähtien omasta kotikunnasta. Työvoima- ja elinkeinopalvelut siirtyvät valtion TE-toimistoista kuntien järjestettäväksi. Tämä tarkoittaa sitä, että Pohjois-Karjalan TE-toimisto ja Joensuun seudun työllisyyden kuntakokeilu lopettavat toimintansa 31.12.2024. Työvoimapalveluista vastaa 1.1.2025 lähtien Pohjois-Karjalan kuntien muodostama…
Sana on vapaa – 39/2024
Mikä liikennemerkki?
Lättähattujunalla Joensuusta Niiralaan su 22.9.

Lauantaina 21.9. pääsee lättähattujunan kyydillä Joensuusta Ilomantsiin ja takaisin. Sunnuntaina 22.9. pääsee Niiralaan ja takaisin. Lippuja saa junasta käteisellä ja korteilla. Joensuu—Niirala vain edestakaisin 30/20 € HUOM! Niiralaan ei jätetä matkustajia, eikä sieltä oteta uusia matkustajia. Junaa liikennöi kokonaan talkoovoimin Pohjois-Suomen…
Raivotaudin syöttirokotteiden lentolevitykset käynnistyvät kaakkoisrajalla

11. syyskuuta 2024 Ruokavirasto aloittaa raivotaudin syöttirokotteiden lentolevityksen kaakkoisrajalle 13. syyskuuta 2024. Lentolevitykset jatkuvat aloituspäivästä noin kuukauden ajan. Levitysten tavoitteena on estää luonnonvaraisilla eläimillä esiintyvän metsäraivotaudin leviäminen Suomeen. Suomi on ollut vuodesta 1991 virallisesti raivotaudista vapaa maa. Raivotautisyöttirokotteita on käytetty…
Sana on vapaa – 37/2024
Kiteen iltalento toritapahtuma pe 6.9.2024 klo 15-19:30
Hämärätori pe 20.9.2024 klo 17-21

Hämärätori tulee taas! Pe 20.9.2024 klo 17-21 seikkailemme jälleen Hämärätorilla Nymanin museoalueella. Luvassa on perinteiseen tapaan musiikillista ohjelmaa, myyjiä ja muuta jännittävää touhuilua illan hämärässä. Ohjelmasta ja myyjistä lisää lähiaikoina! Myyntipaikkavaraukset: Niina Immonen p. 0500 574 341 Lämpimästi tervetuloa tunnelmalliseen…
Uusille asukkaille tuhat euroa!

Oletko uusi tohmajärveläinen ja täytät alla olevat ehdot? Kannustinjärjestelmän mukaisen etuuden saamisen ehtoina on, että: 1. etuuden saaja on uusi tohmajärveläinen ja 2. etuuden saajalla on vähintään 6 kk:n mittainen uusi työsuhde tohmajärveläiseen työnantajaan tai työnantajaan, jolla on toimipaikka Tohmajärvellä,…
Tohmajärven kunnanvaltuuston kokous ma 9.9.2024 klo 17 kunnanviraston valtuustosalissa.
Elokokko Pappilanpellon rannassa la 31.8.2024 klo 19
Lumimuutos Osuuskunnan Kalastusperinnefestivaali 5.9. Tohmajärvellä ja 6.-7.9. Ilomantsissa

Ensi viikolla kokoonnutaan kalastuksen ja luonnon ennallistamisen äärelle, kun neljättä kertaa järjestettävä kansainvälinen Kalastusperinnefestivaali saapuu Tohmajärvelle ja Ilomantsiin – lämpimästi tervetuloa! Torstaina 5.9. Tohmajärvellä luvassa kalaruokaa, kalankäsittelyä sekä tutustumista niin meidän omiin kuin kansainvälisiin kalastusperinteisiin. Festivaaleille osallistuu perinteenkantajia Grönlannista, Tyynenmeren…
Rajan Ryssäystä vietettiin lauantaina Niiralassa

Perinteinen Rajan Ryssäys tapahtuma palasi Niiralaan. Lauantai-aamun vesisade vaikutti tapahtumaan niin että puolenkymmentä myyjää oli jättänyt saapumasta paikalle. Päivä kuitenkin oli kuiva ja paikalla vieraili tapahtumapäivän aikana useita satoja vieraita. Nuorisoseura piti kahviota vanhoissa Cafe Elja tiloissa ja seinän takana…