Erakkoranta, huhtikuu 2026
Päädyin tähän taloon, koska luin alkuvuodesta sveitsiläisestä sanomalehdestä vanhan jutun Värtsilästä. Toimittajat olivat jo vuonna 2022 haastatelleet kylän asukkaita. Yksi heistä oli Eki. Hän teki minuun vaikutuksen. Se, mitä jutussa hänestä kerrottiin, herätti uteliaisuuteni. Halusin tietää, millaista hänen elämänsä on tässä hiljaisessa nurkassa Euroopan unionin laidalla. Niinpä tulin Värtsilään.
Paikka on todellinen helmi. Valo, avaruus, puut, järvi. Kaiken yllä leijuva rauha. Tämä äänettömyys – jos on, kuten minä, kotoisin Hampurin kaltaisesta suurkaupungista – on äärimmäisen virkistävää. Tyypillisenä kaupunkilaisena ja maallemuuttohaaveilijana ajattelin heti saapuessani: mitä kaikkea täällä voisikaan tehdä! Houkutella turisteja, kunnostaa asuntoja, piristää kyläkahvilaa, istuttaa värikkäitä kukkia kaikkialle.
Muutaman päivän kuluttua ajattelin toisin: ehkä tämä pitäisi jättää tällaiseksi. Ehkä se pitäisi hyväksyä sellaisena kuin se on. Ja täältä käsin huutaa ihmisille ulkopuolella: tulkaa tänne! Tulkaa käymään ja katsomaan, keitä me olemme. Mitä me teemme. Ikään kuin kokeiluasumista. Jotkut syrjäiset pienet kaupungit ja kylät Saksassa tekevät juuri näin. Ne tarjoavat ulkopuolisille mahdollisuuden asua hetken heidän kanssaan. He järjestävät huoneen omasta kodistaan tai tyhjillään olevasta talosta.
Mitä kuolleempi kylä, sitä elävämmät ihmiset. Näin se voi todella olla, jos kaiken häiritsevän puuttuessa syntyy aktiivinen yhteisöllinen elämä. Kisa Gym on hyvä esimerkki tästä: ”keskelle ei mitään” rakentaa tällainen paikka on jo itsessään rohkea teko.
Minusta on muuten todella harmillista, että “Elävä Värtsilä” -tapahtuma järjestetään juuri sinä päivänä, jolloin olen palaamassa Saksaan. Olisin mielelläni ollut mukana. Olisin halunnut kertoa siitä eläväisyydestä, jonka täällä koin. Eki olisi toivottavasti auttanut minua, koska suomen kielen taitoni riittää tällä hetkellä lähinnä koiran torumiseen, silloin kun se haukkuu liikaa.
Olin täällä vieraana matkailijana. Oikeastaan voisi sanoa etsijänä. Etsin itselleni paikkaa tulevaisuutta varten. Asuin yksityisesti, söin sitä mitä pöytään tuli, ja pääsin mukaan erilaisiin paikkoihin: saunaan, lähdelammelle, puukirkkoihin, ortodoksisiin kohteisiin, kauppaan, Joensuuhun, ystävien luo. Kuljin heidän pelloillaan, kävin lampolassa ja join kahvia ja söin pullaa heidän keittiössään uunin äärellä.
Iltaisin kävin kävelyllä Ekin koiran kanssa ja katselin rajalle päin. Juttelin kissalle, tein vähän puutarhatöitä – ja yritin olla mahdollisimman vähän Ekin vaivana. Minulle Eki teki Värtsilästä todella elävän paikan. Keskustelimme menneistä ajoista, nykyhetkestä ja elämän tarkoituksesta. Katselimme valokuvia ja teimme tulta. Kaikki tämä tuntui hyvin virkistävältä ja elävältä.
Elämä ei täällä ole kadulla, se on totta. Eikä se ehkä koskaan sinne enää palaakaan. Kylät kuihtuvat kaikkialla, eikä Saksa ole poikkeus. Mutta mitä hullummaksi maailma muuttuu, sitä tärkeämpi on ihminen, joka istuu vieressäni uunin äärellä. Näin minä ajattelen.
Kun ajattelen elävää Värtsilää, mieleeni tulee kaksi asiaa: Ensinnäkin toivoisin kylän keskelle kimppakyyti- tai liftauspenkkiä. Jos joku istuu siinä, auto pysähtyy hetkeksi ja kysyy, minne hän on menossa. (Pieni kiertotie on ehkä hyväksyttävissä.) Ja koska VR:llä junalippuja varatessa voi varata viereensä tyhjän paikan, tämän penkin kohdalla sääntö olisi päinvastainen: viereen istuminen on nimenomaan toivottavaa!
Toinen asia, jonka kautta Värtsilä voisi elävöityä, on Värtsi.net-sivusto. (Olen itse asunut yksinäisellä Pohjanmeren saarella, ja siellä meillä oli vastaava sivu. Siellä koko saari kokoontui virtuaalisesti yhteen. Ihmiset kirjoittivat, jakoivat vanhoja kuvia, kertoivat elämästään ja lahjoittivat ylimääräistä kakkua.) Ehkä tällä sivulla voisi lukea, missä on vapaa huone kokeiluasumista varten – tai pidemmäksikin aikaa. Ehkä siellä voisi lukea tarinan eilisestä tai tämän päivän kohtaamisesta. Lintukuvia, arkisia kyläkuvia, mitä tahansa… Juuri tällaisten henkilökohtaisten tarinoiden kautta minäkin löysin tänne.
Olen vuoden alusta lähtien käynyt lähes päivittäin täällä Värtsissä. (Totta kai Facebookissakin on kyläsivu, ja siellä julkaistaan paljon, mutta minusta Värtsin kommentit ovat paljon henkilökohtaisempia. Ei vain pelkkiä tykkäyksiä, kuten Facebookissa usein.)
Sanon nyt näkemiin ja pyydän varovasti anteeksi – eihän kukaan ole minua pyytänyt kirjoittamaan tätä. Mutta minulle tämä oli tärkeää. Nähdään ensi kerralla! Värtsilä – odotan innolla paluuta!
Toivottavasti teillä on keskiviikkona idearikas tapaaminen!
Terveisin,
Undine Bischoff (teksti ja kuvat)
Käännös: ChatGPT
Olipa hieno kirjoitus!
Minulla sukulaisia Hampurissa ja siellä usein vieraillut. Kiitos kun vierailit täällä kauniissa pitäjässä. Itse asun nyt Tohmajärvellä äsken tänne muuttanut. Upea luonto ja rauha ympärillä.
Hyvää elämää sinulle toivoen!