Muunnelmia Olofin liekeistä

Yllättäen sain Eira Varoselta pyynnön suunnitella Värtsilän verkkolehden tukituotteeksi mukin. Tehtävä oli mielenkiintoinen ja läheinen, koska omatkin juureni ovat Värtsilässä. Arvattavastikin Värtsi -mukista aamukahvia siemaillen juttu luistaa niin yksin kuin porukassakin tavanomaista leppoisammin tai ärhäkkäämmin – miten nyt kenenkin tyyliin kuuluu!

Lähtökohdaksi otin värtsiläläisille rakkaan kotikunnan, nykyään Tohmajärven vaakunan, jonka suunnitteli ansioitunut heraldikko Olof Eriksson, johon minullakin sattuman oikusta oli kunnia n. 40 vuotta sitten tutustua. Toivokaamme ettei hän v. 1987 taivaallisille asuinsijoilleen siirtyneenä tämän versiointini johdosta kovin levottomasti kääntyilisi.

Erikssonille alasin ja lieskat symboloivat Värtsilän suuruuden ajan rautateollisuutta, minulle pikemminkin seudun ihmisille luonteenomaista herkkyyttä ”syttyä liekkeihin”, toimeliaisuuteen ja luovuuteen, yhdessä tekemiseen ja paloa ilmaista itseään. Ja alasin on tässä ajatusten takomisen paikka eli alusta.

1) Poimin vuosikymmeniä sitten suunnittelemistani käyttöä vaille jääneistä aakkosista Olofin lieskojen tilalle tarvittavat kuusi kirjainta. Mustan alasimen kevensin tummanharmaaksi.

2) Jossain vaiheessa Olofin lieskat näyttivät alasimesta kasvavalta kukkamättäältä. Värtsi-sanaa tavoitteleva kesantoteksti tuntui pajaperinteen vaihtoehtona tuoreelta ja jopa ajankohtaiselta.

3) Viherilmiö muuttui ahjossa leimuaviksi liekeiksi mutta orgaaninen ilme silti säilyi. Liekeistä ei kuitenkaan kyllin selvästi hahmottunut Värtsi -tekstiä, joka oli tavoitteena.

4) Muokkasin liekkejä lisäämällä kuvioon keltaisen. Taistelin Värtsi -tekstin kanssa luettavuuden parantamiseksi. Se ei kuitenkaan onnistunut, joten vaihtoehto lopullisesti hylättiin.

5) Palasin alkuperäiseen liekki-tekstiin ja korostin tekstin tulisuutta lisäämällä keltaisen häiveen. Vaikutelma oli kuitenkin staattinen ja vakava aiempien kokeilujen rinnalla.

6) Muunsin kirjaimet Olofin liekkien tapaan sinkoutuviksi lieskoiksi. Alkuperäisen vaakunan liekkien eloisuutta en pystynyt tavoittamaan. Tämä lopullinen versio tuntui tyydyttävän myös tilaajaa.

“Ajatusten Alusta” -tunnusteksteineen logoa käytetään nyt mukin koristeena ja verkkosivujen nimilogona. Aika näyttää löytyykö tunnukselle muita sovelluskohteita.

25 comments for “Muunnelmia Olofin liekeistä

  1. Entinen parempi. Jäyhä susirajan kansa tykkää siitä.

  2. Värtsi parka. Mukikauppiaitten temmellyskenttänä.

  3. Kun mukit eivät kansan(taloutta) paljon hätkäytä, niin mitä ne hätkäyttävät?

  4. Kyllä tuo valittu tarkotukseensa on ihan hyvä.

    Vihiriä no 2 noista kommein minun silimään, mutta kun se vihiriä on kadotetun toivon väri, hyvä, ettei se tullut valituksi.

  5. Vaakuna parka. Mukikauppiaitten rusikoitavana.

  6. Aika aikaansa kutakin sanoi akka kun kissalla pöytää pyyhki. Vai oliko se kissa.

  7. Kysymyksessä on Värtsilän verkkolehden Värtsi muki.

  8. Täysin tilanteeseen sopiva. Oikeastaan hieno. Kiitos Leo.

  9. Kiitos kommenteista. Pelkäsinkin jo pahinta, ettei kukaan reagoisi.

    Kaikkina aikoina taideluomia – mestariteoksiakin – on VARIOITU. Muuntelijat osoittavat muunnelmillaan kunnioitustaan alkuperäisen työn tekijöitä – usein mestareita – kohtaan ja varioinnin kohteena olleet ovat olleet usein saamastaan huomiosta ylpeitä. Jos ovat olleet elossa.

    Kokonaan eri asia on teosten KOPIOINTI, jota tehdään puhtaasti hyötymismielessä ja joka onkin rikollista toimintaa.

    Värtsilä -vaakunan käytössä olevat muutamat variaatiot ovat omaan aikaamme ja uuteen tarkoitukseensa modifioituja tunnuksia. Uusia merkityksiä korostaessaan ne arvostavat myös historiaa.

    Verkkosivun modernia ALUSTA-käsitettä pyöritellessäni johtivat sen historialliseen vastineeseen ALASIMEEN ja edelleen vanhaan vaakunaan.

  10. Jees, toivotaan kovasti, että Värtsin historiaa arvostava mukikauppa variaatiovaakunoineen tuo niin paljon rahaa pitäjäyhistyksen kassaan, että se jatkossakin pystyy kustantamaan verkkolehteä. Jos ei, niin kääntykää luottamuksella puoleeni.

  11. Mesenaatteja nyky-Värtsi tosiaan näyttää tarvitsevan. Ostakkee hyvät lukijat, ostakkee…

  12. Kyllä muki on ihan komee, mutta ei tuo mikään kultakaivos Värtsille ole. Ennen laitan 10 mukin kannatusmaksun Värtsille kuin otan 10 mukia kiusakseni. Erkki jo melkein lupailikin.

  13. Leolle lämmin kiitos täältä Universumin Helmestä liki rajaa Suomen puolella – siis Värtsilän pitäjässä Tohmajärven kuntaa!

    Vaakunan muunnos kertoo – toivottavasti – kehityksestä, mikä ei ole koskaan paikalleen jähmettymistä. Perinteistä periytyy uutta!

  14. Alpolle

    Eiköhän pitäs yrittää koota Intohimoisten Ihmisten Yhteenliittymä (IIY), joka tarjoaisi ei-kaupalliselle Värtsille apuaan toimituksellisissa ym. asioissa. Kaikki vapaaehtoisen kotiseututyön merkeissä ja palkatta.

    Pitäjäyhistys vois, voi tokkiisa, merkitä ihtensä yhä kustantajaksi. Nämä tittelit kun eivät oo niin tärkeitä tämmösissä yhteyksissä.

  15. Olisikohan paikallaan kutsua koolle ALASINKERHO, joka paneutuisi Värtsilän elämään ja tapahtumiin raportoiden niistä Värtsissä. Siis keskustelukerho, jossa voisi viihtyä ja samalla tuottaa uteliaille juttuja.
    Kylätalo – nimensä mukaisesti – olisi sopiva kokoontumispaikka. Jutustelun ohella voisi jakaa jutun tekemisen kohteita ja toteuttamisen keinoja.

  16. Erkit olivatkin heittäneet mainioita mietteitään kehittämisehdotuksiksi sillä aikaa kun hiki hatussa kirjoitin seuraavaa pakerrusta joten suotta taisin itseäni kiusata. Pienenä kirjoituspalkkiona lähden nyt saunaan ja sen jälkeen osallistun Suomi-Italia -otteluun.

    Mukin tai muunkaan mainostuotteen myyntituloilla ei Värtsin toimintaa rahoiteta. Koska tällaisen nimikkotuotteen ostavat yleensä läheisessä suhteessa yrityksen kanssa olevat, menekki on melko helposti arvioitavissa.

    Värtsi-mukin hankkivat lähinnä lehteen kirjoittavat, sitä lukevat ja heidän lähipiirinsä. Joku voi ostaa mukin kotiseututuotteena tai matkamuistona/erikoisuutena – jos tuotetta on saatavilla.

    Tuki on tarpeen. tulipa se ostettuina mukeina tai mukien arvoisina rahalahjoituksina, koska mitään muita tuloja ei ole. Nimikkotuote onkin rahalahjaa sivistyneempi muoto: lahjoittaja saa tarpeellisen käyttöesineen.
    Mukikeskustelun varjossa piilee varsinaiset asiat, Värtsin sisällön kehittäminen ja toiminnan rahoittaminen.
    Ajoittain Värtsin palstoilla on pakistu verkkolehden juttu- ja kirjoittajapulasta. Jutut ja kuvat ovat tietenkin lehden olemassaolon ehto. Värtsin juttusisältö on suht harvalukuisen kirjoittajajoukon aktiivisuuden varassa. Se ei ole harvinaista, on enemmän sääntö kuin poikkeus että yhteisö toimii muutaman aktiivisen voimin.

    Tietysti verkkolehden kehittyminen mediana vaatisi palstoilleen ellei nyt uutta verta niin ainakin uutta virtaa ja tuoreita ajatuksia. Melkein luonnon lakin on, että uutta sisältöä voi tuoda vain uusi väki ja veteraanikirjoittajia nuorempi sukupolvi.

    Vanhoja kirjoituksia Värtsistä katsellessani löysin ongelmaan monta kelpoehdotusta, jotka tosin ovat jääneet pelkiksi sanoiksi. Jokainen löytää ne halutessaan sivustoa selaamalla.

    Viime vuosina monikansalliset verkkomediat, mm. Facebook, ovat vallanneet Värtsin kaltaisten “itsenäisten” verkkolehtien asemaa. Jos Värtsi todella haluaa kehittyä, se tapahtuu uudistumisen kautta. Uudistuminen merkitsee, että vaihtoehtoja ja ihmisten käyttäytymistä on tarkasteltava avoimin silmin. Pitäisi ehkä kysyä ainakin seuraavaa:
    Mikä verkkolehtemme missio on?
    Miten uudet sisällöntuottajat tavoitetaan?
    Mitkä ovat lehden uudistamisen tarpeet?
    Mitkä ovat avaintahot yhteistoiminnassa ja mikä on heidän asemansa?
    Miten nykyiset toimijat voivat edistää muutosta?

    On selvää että verkkosivusto mediana on aina tekijöittensä näköinen. Tekijöiden vaihtuessa muuttuvat sivuston ilme, sisältö ja ilmaisutapa. Värtsin sisällössä on kuitenkin voimalinjoja, jotka ovat kyllin omaleimaisia säilymään ja vahvistumaan myös muutosten tuulissa.

    Yksi keino uuden hakemiseen olisi koota verkkolehtien asiantuntijaryhmä tutustumaan Värtsin 10-vuotiseen historiaan ja tekemään ehdotuksensa kehitystoimista. Parasta olisi kehittäjjien vuorovaikutus ehdotusta tehdessään. Tietysti Värtsin avaintoimijat antaisivat ryhmälle evästyksensä.

    Värtsi-lehdelle soveltuvia alustoja on vaikka kuinka paljon, joten visuaalisen ilmeen muuttaminenkaan ei olisi ongelma, eikä romuttaisi kunnianhimoisia kansan-tsurnalistisia päämääriä.

  17. Näin se on, että kyläverkkolehenkin tekemisessä on tärkeintä sisällön eli uusien juttujen ja kuvien aikaansaaminen palstoille. Muu on yleensä ylimääräistä puuhastelua, josta tietysti voi joskus hyötyäkin olla.

    Keskustelukerhoista mulla ei ole kokemusta, mutta ainahan kaikenlaista voi yrittää. Kunhan niistä ei synny päällepäsmäreitä, politrukkeja tai neuvostoja, jotka määräävät, mitä toimittajat tai muut kirjoittajat voivat lehteen laittaa. Ne asiat pitää toimituksen ite ratkaista. Poliittiset sanomalehet ovat varoittavia esimerkkejä, miten touhussa suattaa käyvä.

  18. Jäi vielä sanomati, jotta uusia juttuja voivat yhtä hyvin tehhä niin uuvet kuin veteraanikirjoittajatkin. Kaikki jutut ovat Värtsin kannalta yhtä arvokkaita. Lehteä ei pijä lähteä kehittämään sulkemalla joku kirjoittajaryhmä pois. Hyvvee yötä.

  19. Lainaus Erkki J:n kommentista: ”Värtsi parka. Mukikauppiaitten temmellyskenttänä.”

    Onko Erkillä parempia ideoita miten kulut maksetaan? Tai edes osa niistä?

    Vai onko näin että ei nyt ymmärretä toisiamme: toinen puhuu aidasta ja toinen aidanseipäästä..?`

    Mitä mieltä Erkki J oli tästä Värtsilä logosta? Ihan mielenkiinnosta kysyn… Seuraaviin juttuihin, ei kommentteja ole tullut yhtään häneltä! Ei liene kiinnostanut aihe..

    Olipa tuote muki, paita tai joku muu esim .palvelu jolla euroja kerätään esim. vuokrakulujen maksamiseen…

    https://vartsi.net/2014/03/17/vartsila-logokilpailun-tulokset/

    https://vartsi.net/2014/07/21/vartsila-logo-kayttoon/

    Tämän kylälogon käyttöön ottoon järjestettiin aikanaan kilpailu ja lopullinen siunaus pyydettiin Tohmajärven kunnalla, koska logo muistutti niin paljon ent. Värtsilän kunnan vaakunaa. Lupa saatiin.

    Kiittämättömyyttä näen kommenteissa! Rahamiehet pistäkööt setelit pöytään! Ostaa ei tarvitse mitään kuppeja tai kippoja tai kerätä tai kerjätä rahoja.

    Lytätä nyt talkootyöllä hienosti ammattilaisen tekemä työ!

    Varainhankintaan kerättäviä euroja voi hankkia tavalla tai toisella, kunhan tuote on kiinnostusta herättävä.

    Ihan turhaa jupinaa! Erkkikin kannatti muki ideaa aiemmin, ennemmin kuin kannatusjäsenmaksua.

    Elä Leo välitä. Karavaani kulkee ja koirat haukkuu!

    Tässä Värtsi muki tuotteessa on kysymys varojen keräämisestä Värtsin palvelinmaksujen kattamiseen, edes osaksi. Tarkoitus tässä on vilpitön ja hyvä!

    Värtsin toimituksellisen ja sisällön tuottaminen, sekä sen kehittäminen on jo toinen juttu. Talkoilla on tehty töitä Värtsin eteen paljon!

    Kirjoittajia on peräänkuulutettu koko toiminnan ajan. On sitä yritetty. Mutta silti ollaan hengissä, eikä Värtsi ole kuolemassa pois!

    Luulisin ja olettaisin että oltaisiin iloisia ja kannustavia, mutta .. Kiittämättömyys on maailman palkka!

    ja keskustelut rönsyilevät…

    t: ”Muki Eira”

    ps Maksan Erkki Jormanaiselle Värtsi mukin omista rahoista ja lähetän postitse. Jos ei kelpaa käyttöön, viskaa roskiin. Palvelinmaksuihin siitä tulee euroja kuitenkin useita…

  20. Hyvä Eira! Puhut asiasta, etkä asian vierestä. Jostainhan sitä rahoo pitää suaha.
    Turhaa hölynpölyä nostaa tuommoinen meteli päivänselvästä asiasta.
    Mukeilla on käyttöä aivan varmasti tavalla tai toisella. Maksaahan ne nuo ”muumimukitkin” maltaita. Mulla niitä ei ole yhtään, mutta Värtsilä mukeja on monta. Ja ostan näitä Värtsi mukeja muutaman. ❤ ❤

  21. Eira ystäväiseni!

    Nyt ei oikein joutas enää kirjuttelemaan, iso ahven on nousemassa penkkoihin kuvulle.

  22. Nyt jo rupes naarattammaan. Erkki J on varmaan jo lähtenyt ahvenen kutukatiskoille tai ongelle. Saammekin ehkä kuulla, mitä kotiläppärille jäänyt puoliso sanoo, mitä mieltä Erkki J maailmankatsomuksellisesti, jopa todisteellisen varmasti myös värtsäläläisesti oikeasti on, vaikka toimittaja-Erkki osaakin herkistellä myös muut ihmiset tavujensa taakse. Sanoo nimimerkki ”eräs hänen höynäyttämänsä”, josta kiitos. Jäämme odottamaan kuvamanipulaatiota ISOSTA ahvenesta pikku-Erkki ahvenan evästä roikkumassa.

    Eira on kiistatta tehnyt paljon myönteistä Värtsin eteen. Kiitos hänelle niin Erkin, Alpon kuin muidenkin asiassa ansioituneiden lisäksi.

  23. Sakari H:lle

    Puoliso ei hänkään kerkiä vastailemaan lähiaikoina, hän laskee verkkoja. Minä souvan. Hommat vaihtuivat joskus 2000-luvun alussa, kun olin toipumassa vaikeasta syvänoperaatiosta.

    Kiitoksia vain Sakulle ja monille muille mahtavasta pioneerityöstä Värtsin alkuaikoina.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *