Kalajärkäle

Kiinnostava kirja kaloista
Kalastajan kirjahyllyyn

Sakke Yrjölä/Hannu Lehtonen/Kari Nyberg: Suomen kalat, Nemo 2015

Jääkauden jälkeen meni monta kymmentä vuotta, että Suomessa ei ollut kalan kalaa. Itämeren altaasta alkoi kaloja kuitenkin levitä vesiväyliä myöten sisämaahan. Vieläkään meillä ei ole kalalajeja runsaasti, vain 71 vakituista lajia.

Kirjan kuvittaja, graafikko Sakke Yrjölä on matkustellut kalojen perässä Hangosta Lapin perukoille ja Ahvenanmereltä Kuusamoon. Kas kun kalan väri muuttuu heti pyynnin jälkeen ja parhaat mallit on kuvattava tuoreeltaan.

Kirja esittelee myös kalojen uhanalaisuutta ja suojelua, suomalaisten kalojen elinympäristöjä, kalojen ikää ja kasvua, kalojen lisääntymistä, risteytymiä, ravintoa, loisia ja tauteja, kalojen tarkkailua ja lajikalastusta.

Nykyisin on lisääntynyt kalastustapa, jossa kala lasketaan pyynnin jälkeen takaisin veteen jatkamaan elämäänsä. Se lienee urheilukalastajien keksimä tapa ja tietysti, jos kyseessä ovat esim. harvinaiset lohikalat, kuten nieriä, tällaisesta voi olla hyötyä. On kuitenkin niitä herkuttelijoita, joille jo ankeriaan kuvan näkeminen nostaa veden kielelle.

Kirjan kuvitus on huolella tehtyä ja luonnollista. Hauestakin on kuvattu useita värimuotoja, jotka johtuvat veden väristä, mutaisuudesta tai kirkkaudesta. Kirjan tärkeimmän osan muodostaa kalalajien esittely. Kirjoittajat tuumivat, että lähes kaikki Suomen kalat sopivat myös ruuaksi.

Kirjan teksti on juohevaa ja selkeää, jokamiehelle sopivaa. Kalastusjuttuihin ei puututa tai kokemuksiin, joita esim. kirjan kuvittajakin on joutunut matkoillaan kokemaan.

Sen verran vihjataan, että joskus Yrjölä on joutunut jopa taistelemaan hylkeen kanssa samasta turskasta.

Jouko Varonen

1 comment for “Kalajärkäle

  1. Tyttäreni pienelle pojalle halusin opettaa suomalaiset Pohjois-Karjalassa esiintyvät kalalajit. Tein hänelle ohuesta vanerista jokaisen kalalajin muotoisen yksilön lehtisahalla, jonka netistä ottamani kala liimattuna sen pintaan oli tunnistettava. Pintaan laitoin pienen metallinpalan liimalla. Otin pienen pajunoksan johon laitoin linjalanganpätkän. Linjalanganpäähän laitoin mangneetin. jolla kaloja voi narrata. Poika onki ja laittoi onkimansa kalat konttiin. Kalareissun demonstroinin päätteeksi kontin sisältö yhdessä katsottiin ja opeteltiin lajituntemusta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *