Valkovuokkoja. Kuva: jore
Elämäni ensimmäisillä kilometreillä koin kevään riemut Niiralassa. Kun sukat oli kasteltu tulvivissa puroissa tarpeeksi monta kertaa oli aika siirtyä muun kevätluonnon tarkasteluun.
Vanhan ratavartion takana, Kuosmasen metsissä, oli isot räkättirastas populaatiot. Räksätyksen määrä oli valtava kun linnut selvittelivät parisuhteitaan. Ja parejahan syntyi, kymmenissä keskenkasvuisissa näreissä oli pesiä. Poikasia oli niin paljon että niitä koikkelehti
pihapiirissäkin joka kesä. Lentokyvyttömät poikaset olivat helppo saalis kissoille ja muille pedoille. Useana kesänä, en minä mutta muut pojat, yrittivät pelastaa poikasia ja ottivat niitä lemmikiksi. Kumma juttu mutta tälläisten räksänpoikasten elämä päättyi hyvin lyhyeen pahvilaatikko kodissa vaikka evästä oli yllin kyllin.
Paras sammakonkutu paikka oli nykyisen raja-aseman kohdalla. Venäjälle mennessä tien oikealla puolella olevassa purossa. Kutua oli niin paljon että koko puro oli hyytelönä. Pihapiirin lapsista minä ja kuvankaunis naapurintyttö kärsimme kesakoista. Hellu oli kuullut varmalta taholta että kesakot lähtevät pois jos kasvot pesee sammakonkudulla. Menimme kaunottaren kanssa kutupurolle. Hänellä oli tulevaisuuden ammattien joukossa opettajan ja lentoemännän lisäksi valokuvamallin ura tähtäimessä. On helppo ymmärtää ettei vilmitähti halua naamansa olevan hiirenpapanoilla koristeltu. Helena suoritti perusteellisen sammakonkutu pesun kasvoilleen. Katselin toimitusta vierestä ja ajattelin ettei ole helppo olla kaunis.
Kevään ensimmäiset kukat olivat myös suuri riemun aihe. Rajalle menevän tien pientareilla kasvoivat ensimmäiset leskenlehdet. Lähes samaan aikaan leskenlehtien kanssa kukkivat ensimmäiset voikukat aseman seinustalla. Paikka oli niin aurinkoinen ja lämmin että voikukat innostuivat kukkimaan siinä 2-3 vkoa aikeisemmin kun muualla Niiralan raiteilla.
Ylivertainen kevään merkki oli kuitenkin iso tuomi joka kasvoi koululta muutama sata metriä asemalle päin. Sen kukintojen huumaava tuoksu tienvarressa todisti kaikille meille repunkantajille että kohta alkaa kesäloma.
Laitan kyytipojaksi juttuun kuvan nykyisen kesäpaikkani Matildan valkovuokko kukinnoista. En muista että Värtsilässä valkovuokot olisivat minun lapsuuteni aikaan esiintyneet kovin runsaina. On niitä varmaan ollut kun ymmärrän että moni Värtsin lukijakin on saanut käydä valkovuokkomatkoilla rajan takana.
jore
Kylläpä, Jore, teit jutullasi hienon vappuavauksen. Kiitos! Muistiin palautuivat monet käynnit siellä rajavartiostolla sinä aikana kun Lukkarisen Jankka oli siellä luutnanttina ja Matti polvihousuissa, niinkuin minäkin.
Mitenkäs olisi, jos sinä ja Sakari H istahettas Värtsilä päivien aikana hetkeksi Kaustajärvi mukin äärelle juttelemaan vanhoja muistoja!? Lämmitän savusaunan. Sopiiko?
Kevättä maassa, kevättä ilmassa,
kevättä ihmisrinnassa….
Ensin niitä oli yks ja kaks
pian luku muuttui seitsemäks.
Sellainen harmaa pakkaus
oli varisten keväinen rakkaus.
Sävytti väri illan harmaan
yksi varis oli ilman paria varmaan.
Varikset puussa enteili kesää
kun ne siihen rakensi pesää.
Maija Varonen
Aivan HARVINAISEN hyvä radion aamuhartaus tänään. Todellinen vappupuhe! Kannattaa kuunnella arenan kautta, jos jäi väliin!
Aamuhartauden jälkeen nostimme lipun salkoon, Ulla, Ellinoora ja minä narun päässä! Eläköön suomalainen työ!
Kivoja juttuja. Muistui mieleen kun haodotimme variksilla kukkopojan. Otimme sen niin aikaisin pesästä, että se piti meitä poikia emonaan ja seurasi joka paikkaan.
Mukava muistelo Jorella..Miten sille kaunottarelle kävi, lähtikö kesakot?
Normi juttuhan lienee, että kaunotar lähtee. Korkeintaan kesakot jää.
Näin on veljet,ei lähtenyt kaunottaren kesakot mutta muuten kävi kuin Junnun laulussa
…maailma houkutti pois morsion…tässä tapauksessa jopa Ruotsiin.
Toiki me Erkki kesällä tarinoimme Värtsilästä ja vaikka vähän yhteisestä intohimostamme Wärtsilän mustasta.Kirkkokin pitäis maalata…
Löytyivät viimein Kaustajärven kuikat.
Hyvä on kuikkien uiskennella, kun tänään Kaustajärvi
luopui jääpeitteestään.
Sitkeessä oli tänä vuonna jäiden lähtö.